16. huhtikuuta 2009

Hallituksen kokouksen pöytäkirja 16.4.2009

1. Kokouksen avaus

Avattiin kokous 16.4.2009 klo 17.08 Ravintola Piratissa

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Koko hallitus oli paikalla. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

3. Esityslista

Hyväksyttiin esityslista tässä pöytäkirjassa esitetyssä muodossa.

4. Talousasiat

Käytiin läpi Selo-turnauksen tulos, joka oli mukavasti plussan puolella. Osallistujamäärä oli hyvä ja kahvio tuotti myös hyvin. Turnaus tullaan järjestämään myös ensi vuonna. Keskusteltiin myös SELO-viikonlopputurnauksen järjestämisestä ja aiheeseen palataan myöhemmin. Ensi vuonna tullaan LauttSK:n jäsenistölle antamaan alennus osallistumismaksusta.

Käytiin läpi rahastonhoitaja Aaro Jalaksen tekemä talousarvio. Menoja on muun muassa kahden uuden kellon hankinta. Tämä hyväksyttiin kalustoinventaarion lopputuloksesta riippumatta. Hyvästä kassatilanteesta johtuen päätettiin myös tarjota saunaturnauksen tarjoilut eli turnaus on jäsenistölle maksuton. Päätettiin olla tukematta Lahden pikapelin SM-turnauksen joukkueen yksittäisiä pelaajia rahallisesti. Suurin osa kerhon tilillä olevista varoista talletetaan määräaikaistilille vuoden loppuun asti, kuitenkin niin että mahdolliset yllättävät menot voidaan hoitaa.

Pitkän pelin joukkue-SM -turnauksen kakkosjoukkueesta käytiin pitkä keskustelu. Viime vuosina on ollut joskus vaikeaa saada joukkuetta täyteen ja on jouduttu maksamaan sakkoja puuttuvista pelaajista. Kuitenkin päätettiin edelleen ilmoittaa myös toinen joukkue turnaukseen. Ilmoittautuvien pelaajien sitouttamisen eteen tehdään tänä vuonna enemmän kuin aiemmin.

Rahaa voitaisiin käyttää myös simultaanin järjestämiseen mestaritason pelaajaa vastaan. Asiasta ei tehty vielä päätöstä.

5. Ajankohtaiset asiat

Kalustoinventaariota ei ollut vielä tehty. Se tullaan tekemään lähiaikoina.

6. Muut asiat

Aloittelijaturnauksen päivämäärä tulee päättää myöhemmin. Todennäköisesti turnaus järjestetään jonain syyskuun lauantaina, että tilat saadaan varattua ajoissa ja turnausta mainostettua mm. Länsiväylässä. Perustettiin kolmihenkinen toimikunta suunnittelemaan turnausta. Toimikuntaan kuuluvat Aaro Jalas, Jyrki Heikkinen ja Janne Kauppinen.

Aaro Jalas tiedustelee Belgialaiselta shakkiseuralta kiinnostusta kirjeshakkina pelattavaan ystävyysotteluun. Turnaus tullaan pelaamaan sopivalla internet-sivustolla, esim. Gameknotissa (http://www.gameknot.com). Tarkoitus on pelata niin monella laudalla kuin kiinnostuneita on ja vastustajia Belgian puolelta riittää.

Blogitietoisku järjestetään keskiviikkona 6.5 kerhoillassa.

Torniloppupeli-teemapikapeliturnaus järjestetään keskiviikkona 13.5 kerhoillassa.

Kerhojen kokouksesta saatuja Suomen shakkeja jaetaan aloittelijaturnauksessa, kerholle tuleville aloittelijoille sekä esim. odotushuoneisiin. Näihin kappaleisiin voisi liittää LauttSK:n mainoksen mukaan.

7. Seuraavan kokouksen ajankohta

Päätettiin päättää seuraavasta kokouksesta myöhemmin. Kokouksen tulisi olla ennen aloittelijaturnausta heinä-elokuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti