18. helmikuuta 2010

Pala palalta


Tiesitkö koska palapelit tulivat ensimmäistä kertaa suureen suosioon? Tämä tapahtui vuonna 1907. New Yorkin pörssissä syntyi paniikki ja sen aikainen maailma sai ensi kosketuksensa meille jo liiankin tuttuun ilmiöön, talouden taantumaan. Palapelejä harrastivat suurten yhtiöiden johtajat ja liikemiehet. Jopa kuuluisa J.P. Morgan lepuutti hermojaan palasien avulla. Helpotti varmasti unohtaa hetkeksi murheet ja keskittyä puun liikkumiseen. Ei ole sattumaa että seuraava palapeli innostus syntyi suuren laman aikaan vuonna 1930.

Luin hiljattain mielenkiintoisen artikkelin. Kirjoittaja kertoi kuinka he ystäviensä kanssa olivat vuokranneet huvilan meren rannalta. Heillä oli lukemattomat mahdollisuudet viettää vapaa-aikaansa. He kuitenkin päätyivät kasaamaan palapelejä keittiön pöydän ääreen, ilta toisensa jälkeen. Kuulostaako tutulta? Muistuvatko mieleesi ne lukuiset, kauniit ja aurinkoiset päivät jolloin muut rientävät rannoille ja puistoihin, kun itse sen sijaan käperryt ruutulaudan ääreen tutkimaan mielenkiintoista asemaa. Tai ehkä vietät parhaat kesäpäivät kisoissa yhdessä muiden shakin ystävien kanssa. Itse lukiessani artikkelia en kyennyt ohittamaan sen vahvaa yhteyttä elämääni shakin seurassa.

Shakkipelihän on palapeli parhaimmillaan. Siirto siirrolta ja pala palalta peli kehittyy, kunnes se on valmis. Ensin saattaa näyttää siltä, että näitä nappuloitahan voi tiputella ihan mihin tahansa laudalla. Pian kuitenkin huomaa, että jokaisella nappulalla onkin oma paikkansa. Mielessään voi kuulla sen loksahduksen, joka kuuluu kun vihdoin löytää oikean siirron. Hienointa shakissa on että ei tarvitse koskaan ostaa uusia paloja. Samoista palasista syntyy joka kerta aivan uudenlainen teos.

Näitä kahta peliä yhdistääkin samankaltainen ajatustyöskentely ja loogisuus. Joskus ihminen lepää parhaiten aktiivisen ajattelun kautta. Silloin kun saa puntaroida ja pohtia. Kuitenkin niin ettei lopputuloksesta synny stressiä. Pelatessa työ- ja opiskelumaailman luomat paineet unohtuvat.

Näiden ajatuksien pohjalta voisi vetää sen johtopäätöksen että, shakilla on kirkas tulevaisuus, synkkinäkin aikoina. Ahdistaako epävakaa talous? Pyörivätkö suhdanteet liikaa mielessä? Ei hätää! Tartu kiinni puuhun, niin saat muuta ajateltavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti