6. toukokuuta 2010

Kiinalaisia kelloja

Renjun pelaaja Jussi Ikonen kävi esittelemässä kerhollamme kiinalaista Quanqi-shakkikelloa. Ostimme kokeeksi kaksi kelloa, jotka maksoivat 45 euroa kappale.

Kellon hyvät puolet verrattuna DGT-malleihin:

  • Kelloa on helpompi kuljettaa, koska se on kevyempi, mutta silti tukeva pöydällä.
  • Kellon painonappia on helpompi painaa kuin DGT-mallien vipua.
  • Uuden pelin voi aloittaa nopeammin kahdella näppäimellä, kun taas DGT-mallit pitää sammuttaa pohjan virtakytkimestä aina ennen uutta peliä.

Kellon huonot puolet:

  • Kellossa on 9 näppäintä, joten sen käyttö voi tuntua ensi alkuun monimutkaisemmalta. DGT-malleissa on vain 3–4 näppäintä.
  • Kellon valmisohjelmat ovat outoja, joten ajat pitää asettaa käsin. Viimeksi asetettu aika tosin säilyy muistissa.
  • Sekunnit näkyvät pienempinä numeroina kuin tunnit ja minuutit, mikä vaatii tarkempaa seuraamista aikapulassa.
  • Kellon käydessä näytössä vilkkuu sekuntien yläpuolella jokin kiinalainen merkki, mikä voi häiritä jotakuta. Toisaalta merkistä näkee nopeasti, kumman kello käy.
  • Kun pelaajan aika loppuu, myös vastustajan kello pysähtyy, mihin ei ole totuttu 5 + 5 minuutin pikapeleissä, joissa molempien aika voi loppua. Kellolla kannattaa siis pelata vain inkrementtiaikoja, jolloin se toimii samalla tavalla kuin DGT-mallit.

Kelloon kannattaa asettaa esimerkiksi inkrementtiaika 3'02", jota pelaamme usein. Koska peliaika säilyy muistissa, kellon käyttöön tarvitaan vain 4 näppäintä:

  • Ennen ensimmäistä peliä käynnistä kello Power-näppäimellä (oikea alakulma) ja palauta muistissa oleva peliaika Memory-näppäimellä (vasen yläkulma).
  • Musta aloittaa pelin painamalla pyöreää painonappia.
  • Näppäimistön päällä oleva kansi kannattaa jättää auki pelin ajaksi, jotta kellon voi pysäyttää korotus- tai kiistatilanteessa Pause-näppäimellä (keskellä ylhäällä).
  • Pelin päätyttyä pysäytä kello tarvittaessa Pause-näppäimellä, lopeta peli Exit-näppäimellä (vasen alakulma) ja palauta muistissa oleva peliaika Memory-näppäimellä, jolloin kello on taas valmis seuraavaan peliin.
  • Viimeisen pelin jälkeen pysäytä kello tarvittaessa Pause-näppäimellä, lopeta peli Exit-näppäimellä ja sammuta kello Power-näppäimellä.

Kelloa valmistavan Quanqi Technology -yrityksen toiminta-ajatus näyttää olevan: "Our Product: rightfully leadingly difference." Ajatus taisi kadota englanniksi käännettäessä.

3 kommenttia:

Jussi kirjoitti...

Itse arvioisin hieman kriittisemmin kelloja.

Hyvät puolet:

- kello on käsittääkseni halpa
- mukana tuli nätti kotelo
- kelloa ei tarvitse nostaa pöydältä pelien välillä. Toisaalta taas, kellossa on rasittava läppä, joka pitää avata ja sulkea (ellei sitä käytettävyyden parantamiseksi vain suosiolla revi irti kokonaan)

Huonot puolet:

-painikkeet: hyvin epäkäytännöllisen muotoiset, sijaitsevat kellon näyttötaulun alapuolella vähän kuin katveessa (vaikeuttaa oikein kiivaan pikapelivaiheen aikana kellon painamista). Lisäksi painikkeista ei näe, kumman siirtovuoro on kyseessä. Pari kertaa jäi ainakin itselläni ja Pertulla painallus rekisteröimättä. DGT-kelloissa painalluksen tuntee ja näkee konkreettisesti vivun siirryttyä ala-asentoon.

-vaikeaselkoisuus: kiinalaiset merkit pohjassa + 9 näppäintä tekevät kellosta samantien soveltumattoman kerhon ulkopuolisiin turnauksiin, joissa kelloa joutuisi käyttämään joku muu kuin siihen harjaantunut.

-ei sovellu 5min pikapeleihin. Soveltuuko oikeestaan mihinkään ei-inkrementti ajoilla pelattavaan pelimuotoon? Tämäkin käytännössä tekee kellosta soveltumattoman muuhun kuin kerhon sisäisiin turnauksiin.

-näyttöä on vaikeahko lukea

-kello on kiltisti sanottuna lelun näköinen ja tuntuinen. Se ei vaikuta kovin tukevalta, jos esim. kiivaassa pikapelissä lyö vähän ohi painikkeesta ja osuu näyttötaulun yläosaan, koko kello saattaa vipuefektin ansiosta lentää huitsin nevadaan.

Kellot lienevät ihan hyviä Go:ssa ja vastaavissa, mutta shakkikelloiksi ne eivät kyllä sovellu.

Jyrki Heikkinen kirjoitti...

Parin pelin jälkeen ainakin minusta tuntui, että kiinalaisella kellolla pelaa yhtä hyvin kuin DGT-malleillakin. Ensimmäisten siirtojen ajan piti totutella painonappeihin, mutta sen jälkeen kello ei enää haitannut pelaamista.

Kellon todellisen laadun näkee vasta parin vuoden säännöllisen käytön jälkeen: kestääkö mekaniikka, ja lenteleekö kello pöydältä, kuten Jussi pelotteli.

DGT 2000 -mallien painovivut ainakin ovat surkeita, koska useimmista kelloista on tullut "löysiä" parin vuoden jälkeen. Tai vika on tietysti pelaajissa, jotka hakkaavat kelloa aikapulassa – taikka meissä toimitsijoissa, jotka emme rankaise kellojen kovakouraisesta käsittelystä.

Tommi kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että aika näyttää miten kellot jaksavat meidän käsissämme aikaa näyttää. Kannattaa kokeilla. Hyvänä puolena mainitsisin vielä "kotiinkuljetuksen" ei tarvitse metsästää ja roudata kelloja. Sekä hauskan sillan, joka kahden lajin välille näin ainakin hetkeksi syntyi.

Suurin puute on varmaankin valmiiden aikojen puute, mutta kun 3.02 oli kerran laitettu, sain aina uusittua sen reippaasti alle sekunnissa. Muissa kelloissa ainakin minulta kuluu usein hetki jos toinenkin. Varsinkin kun aina ohitan oikean ohjelman, peruutus nappia kun ei löydy. Siis ohjelmasta 22 on pitkä matka ohjelmaan 21.

Onhan niitä puutteitakin, mutta katsotaan totummeko kelloon ajan kuluessa. Pienet liitot ja seurat liikkuvat yleensä aika pienellä budjetilla, joten tuimme samalla toista lautapeliä, muutamalla eurolla.

Lähetä kommentti