12. marraskuuta 2010

Marraskuun pelaaja: Mikko Laakso

Shakkisiirtojen oppiminen

Isoveli opetti joskus 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Pelasimme pitkään veljen koulun veistotunnilla tekemällä laudalla ja perusnappuloilla, mutta jossakin vaiheessa koira söi mustan kuningattaren ja lautakin hukkui. No, joulupukki piti onneksi huolta siitä, että harrastus jatkui.

Kuinka usein pelaat shakkia?

Netissä blixtaan useita kertoja viikossa, mutta pitkiä pelejä pelaan nykyään harvakseltaan. Yhteen viikonlopputurnaukseen olen osallistunut tänä vuonna ja kerran edustanut kerhoa JSM:ssä. Sen sijaan teoriakirjojen tutkimista olen laudan ja nappuloiden kanssa harrastanut viime aikoina enemmän kuin koskaan.

Shakkikerhoon liittyminen

Lauttasaari oli ensimmäinen kerhoni. Kotipuolessa Lohjalla toimi kyllä jo silloinkin shakkikerho, mutta sillä ei ainakaan silloin ollut junioritoimintaa. Käsitykseni voi olla väärä tai muistikuvani sumea, mutta kyseinen kerho taisi kokoontua paikallisessa olutkapakassa, mikä taas ei alaikäiselle oikein sopinut. Opiskeluvuosina olin mukana ensin osakunnan ja sitten historianopiskelijoiden shakkiaktiviteeteissa. Lauttasaareen päädyin opiskelukaverini Kauppisen Jannen ansiosta tai syystä, miten vain. Jossakin vaiheessa vuonna 1990 kyllästyin Jannen jankutukseen ja lähdin käymään kerholla.

Saavutukset shakissa

Helsingin mestaruus alimmassa eli C-ryhmässä 2006–2007. Asiassa auttoivat huomattavasti yksi luovutusvoitto ja ryhmän yleinen kehno taso.

Paras peli

Toivottavasti vielä edessä. Yksi ehdokas nykyisistä on em. HM-turnauksessa pelaamani peli nuoriherra Daniel Ebelingiä vastaan. Päädyimme ratsuloppupeliin, ja nehän ovat tunnetusti kauheita. Onnistuin pusertamaan voiton tuntikausien taistelun jälkeen, pelimme oli viimeinen, joka oli enää kesken. Nykyäänhän Ebeling nuoremman selot taitavat huidella sellaisella tasolla, ettei minulla enää olisi toivoa.

Makea voitto

Kaikki tiukat kamppailuvoitot tuntuvat makeilta! Erityisen hyvältä ovat tuntuneet joukkueelle hankitut voitot. Henkilökohtaisesti voitto Käpylää edustavasta Pasi Hiisiöstä viime joulukuun Ilves-turnauksessa tuntui todella hyvältä, koska taistelin huonommasta asemasta voittoon. Menetin avauksessa kevyen upseerin kahteen sotilaaseen, mutta sotilasenemmistö keskustassa takasi lopulta voiton.

Onnekas voitto

Koska pelityylini on melko varovainen, syöttelevät vastustajat harvemmin puutavaraansa. Sittemmin varsin hyvin shakkiurallaan menestyneen Juan Sanchezin voitin perin onnekkaasti joskus 1990-luvun puolivälissä. Hän taisi olla tuolloin noin 13-vuotias, ja kymmenen pelatun siirron jälkeen nuorimies oli jo menettänyt kaksi kevyttä upseeria... Tokkopa mies nykyään enää tekee tuollaisia virheitä.

Katkera tappio

Käpylän Tapio Nupposelle hävisin todella kurjalla tavalla viime vuosituhannella. Sotilaan etu ja vastustaja selkeässä aikapulassa, mutta en vain voittojatkoa löytänyt. Seurauksena ajautuminen niin ikään aikapulaan ja molemminpuoliseen blixtiin. Turpiin tuli. Mauno Kankaalle hävisin kerran voittopelin aikapulassa, se kuuluisa 40. siirto oli häviösiirto. Analyysin mukaan Manu olisi joutunut parissa siirrossa luovuttamaan...

Pahin munaus

Näitä on niin karmea määrä. Ensimmäisessä HM-turnauksessani 1990–1991 en kokemattomuuttani tiennyt, miten valkeilla piti vastata venäläiseen peliin. Seurauksena luovutus 10 siirrossa. Nyttemmin olen opetellut edes kyseisen avauksen alkeet. Surrealistisin kokemukseni lienee eräs HM-peli legendaarista Anna Jalovaaraa vastaan. Edellinen ilta oli ns. venähtänyt hieman pitkäksi ja ajatukset olivat kaikkialla muualla kuin shakkilaudalla. Niinpä syötin puoliunessa vanhalle rouvalle kevyen upseerin. Karmean pelin edetessä vannoin lopettavani kaiken shakinpeluun ikiajoiksi, jos häviäisin. Onneksi Anna syötti pian tornin takaisin. Onnistuin ankaran päänsäryn säestyksellä tekemään lopulta matin ja painuin takaisin kotiin peittojen väliin jaffapullo seuranani. Huh!

Unohtumaton shakkikokemus

Minkä noista nyt esille nostaisi? Yhtä ja ylivoimaista ei löydy. Mainittakoon vaikkapa seitsemän tuntia ja 45 minuuttia kestänyt tasapelini eräästä 1990-luvun alun HM:stä, silloin pelattiin vielä kuoripelejä pitkin miettimisajoin. Onnistuin rakentamaan mustilla lujan mutta passiivisen aseman, johon ennalta vahvempi vastustaja takoi päätään. En muista varmasti, mutta vastassa saattoi olla kaveri nimeltä Leif Nyman.

Arvokkaimmat päänahat

Rantasen Matin voittaminen kerhoturnauksessa joskus muinoin, olisiko peräti ollut 1990-luvun puolella? Matin päivän turnauksessa Matinkylässä tänä vuonna voitin mänttäläisen shakkiaktiivin Pekka Sairasen tavalla, johon olin ja olen perin tyytyväinen.

Avausvalikoima

Valkeilla suosin kuningatarsotilasavauksia, e4-kuviot eivät minulle tunnu kokemuksen perusteella sopivan. Viktor Kortšnoin tapaan tykkään mustilla pelaamisesta ja tietynlaisesta altavastaajan asemasta. Kaiken kaikkiaan asemallinen pelitapa on minulle luonteenomaisempi kuin hyökkäävä.

Pelityyli

Viittaan edelliseen vastaukseeni. Olen asemallinen ja kärsivällinen, yleensä jaksan jauhaa ja odottaa vastustajan virhettä. Varovaisuus on tietysti kaksiteräinen miekka: toisinaan tyydyn tasapeliin, vaikka voitostakin olisi voinut vielä pelata. Mielikuvituksen ja luovuuden puute tekee peleistäni usein turhankin tylsiä, voitin sitten tai hävisin.

Miettimisaika

Blixtaan huvin ja tuntuman säilyttämisen vuoksi, mutta kyllä perinteiset pitkät pelit kunnon miettimisaikoineen ovat eniten mieleen. Syystä, jota en oikein käsitä, pikapeliseloni on kuitenkin selvästi perusselolukuani parempi.

Shakkimotto

Jos ei muuten niin väkisin.

Shakki-idolit

Eipä oikeastaan ole. Olen alkanut systemaattisesti analysoida huippupelejä vasta näin varttuneella iällä, ja keski-ikäiset perustavat harvemmin ihailijakerhoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti