2. helmikuuta 2011

JSM 22.1.2011: KirkSK - LauttSK 3


JSM -liigan neljännen kierroksen ottelu Kirkkonummen Shakkikerhon ja oman kolmosjoukkueemme välillä pelattiin kilpailuohjelman mukaisesti viime lauantaina Kirkkonummella, minne pääsimme mukavasi paikalle luotettavan kuskimme Rikun autolla.

Isäntämme KirkSK oli etukäteen arvioituna lohkomme vahvin joukkue, joten saatoimme lähteä otteluun ilman suurempia paineita. Lopputuloksena olikin tappio lukemin 1-3, mutta joukkuetulokseen voimme silti olla mielestäni ainakin kohtuullisen tyytyväisiä. Ankkurimme Ville Liang pelasi vasta toisen selopelinsä, ja todella hyvin pelasikin, sillä hänen vastustajansa päätti luovuttaa pelinsä jo 16 siirron jälkeen! Näin siirryimme jopa hetkellisesti johtoon tässä ottelussa!


Seuraavana päättyi Aaron peli ykköspöydällä, kun vastustajan saavuttama materiaaliylivoima osoittautui liian suureksi. Myös Arton peli päättyi hieman myöhemmin häviöön kakkospöydällä vastustajan materiaaliylivoiman ratkaistessa tässäkin pelissä. On kuitenkin muistettava, että vastustajiemme seloluvut kahdella kärkipöydällä olivat 2150-1950 luokkaa. Oma pelini nelospöydällä päättyi noin kahden tunnin pelaamisen jälkeen tasan, kun suostuin vastustajani ehdotukseen 19 siirron jälkeen. Itse asema oli minulle hyvin tuttua sisilialaisen muunnelmaa, joten siltäkin osin peli eteni ilman suurempia yllätyksiä.

Viimeisenä päättyi Rikun peli lopulta häviöön, mutta kuitenkin hyvin vaihtelevien vaiheiden ja terävien muunnelmien jälkeen. Tällä kertaa kaikki pelimme olivat ohi jo kolmen tunnin jälkeen, joten pääsimme hyvissä ajoin myös paluumatkalle takaisin kohti Lauttasaarta.

Ohessa vielä pöytäkohtaiset tulokset:

Aaro Jalas (v) - Klas Sandholm 0-1
Arto Heimonen (m) - Matti Grönroos 0-1
Riku Koivusalo (v) - Jari Lehtiranta 0-1
Janne Kauppinen (m) - Eero Ahokas ½-½
Ville Liang (v) - Veikko Rusanen 1-0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti