22. maaliskuuta 2011

Maaliskuun pelaaja: Kim Paasonen

Shakkisiirtojen oppiminen

Noin 8-vuotiaana, isä opetti siirrot. Siihen aikaan se oli kyllä sellaista tutustumista. Aloitin harrastamaan shakkia vähän enemmän, kun olin 14-vuotias koululainen ja asuimme perheen kanssa Sveitsissä. Paras kaverini keksi että välitunneilla pelaamme pikashakkia kellon kanssa. 1980 muutimme Lontooseen, jossa osallistuin ensimmäisiin pitkän pelin shakkiturnauksiin.

Kuinka usein pelaat shakkia?

Nykyään keskimäärin 1–2 kertaa viikossa, shakkikerholla ja sitten turnauksia. Odotan että 3-vuotias lapsemme kohta oppii siirrot ja sitten pelaan enemmän ;)

Shakkikerhoon liittyminen

Lauttasaaren Shakkikerhoon liityin muistaakseni noin 2000, kun olin juuri muuttanut Laruun asumaan. Ennen sitä olin vuosia Salon Shakkikerhon jäsen, sillä asuin 90-luvulla 6 vuotta Salossa.

Saavutukset shakissa

No jaa, harrastelijana ja ei teoriaa pahemmin opiskelleena saavutukset eivät ole kovin kummoisia. "Parhaimpiin" kuuluu kuitenkin varmasti Salossa turnaus, jossa 90-luvulla voitin kaikki 5 pelaamaani peliä (toki ei kovimmassa ryhmässä).

Paras peli

En osaa arvioida, mikä olisi paras pelini. Analysointia on välillä pelin jälkeen tullut harrastettua vastustajan kanssa, mutta kuitenkin.

Makea voitto

Lontoossa pelasin yhden turnauspelin vuonna 1982 erästä englantilaista miestä vastaan, joka ei ollut herrasmies, sillä hän tupakoi pelin aikana, häiritsi minua jollain taskulampulla ja kuiskaili jonkun kaverinsa kanssa, ilmeisesti pelistämme! Voitin sen pelin vähän tuurillakin, mutta oikeus tapahtui. Muistan pelistä yllätävän paljon, mm. sen että korotin daamin juuri ennen häntä ja ehdin tehdä matin hänen kuninkaansa ollessa keskellä lautaa (eli ei ehkä laadukkain peli).

Onnekas voitto

Niitä varmasti riittää, varsinkin pikapeleissä, esimerkiksi daamin syöttö.

Katkera tappio

Pelasin kerran 90-luvulla pitkän pelin turnauksessa, pelin aikana jäi yhden siirron matti näkemättä ja onnistuin sitten vielä häviämäänkin pelin.

Pahin munaus

Joskus on käynyt niin, että juuri sitä siirtoa mistä ajatteli ettei pidä tehdä, sen tekee.

Unohtumaton shakkikokemus

Simultaanipeli yhtenä 20 pelaajasta Zürichin rautatieasemalla Sveitsissä Lucas Brunneria vastaan vuonna 1995, hän oli silloin Sveitsin toiseksi vahvin pelaaja Kortšnoin jälkeen. Hävisin kyllä pelin, mutta taistelin viimeisimpien pelaajien joukossa urheasti.

Arvokkaimmat päänahat

En tiedä onko niitä... no kerhon pikapelissä joskus harvoin kun voitan Jyrki Heikkisen ;)

Avausvalikoima

Eräs aktiivinen avausvaihtoehto, jossa uhrataan sotilas tempon ja kehityksen vuoksi.

Pelityyli

Tällä hetkellä olen ehkä hieman parempi pikapeleissä, kun pitkiä pelejä on tullut pelattua vähemmän. Kärsivällisyys miettiä siirtoja pitkässä pelissä riittävän kauan puuttuu välillä ja se saattaa olla kohtalokasta. Muiden olisi kai parempi kommentoida, mutta melkein kaikkien avauksien kanssa tulen toimeen. Pelaan mielestäni tai pyrin pelaamaan aktiivisesti, vaikka asiaan vaikuttaa tietenkin paljon myös vastustajan pelityyli.

Heikkouksiani ovat että en ole jaksanut perehtyä avausteoriaan ja muutenkaan liiemmin teoriaan, joten joskus varsinkin nopeissa peleissä teen huolimattomasti pahoja avausvirheitä. Pelaan kuitenkin usein luonnollisia kehityssiirtoja. Joskus käy niin, että jää näkemättä hyvä siirto tai pelistrategia, joka voisi ratkaista voiton, varsinkin kun rakentaa omaa peliä määrättyyn suuntaan eikä välttämättä osaa aina reagoida vastustajan siirtoihin riittävän nopeasti muuttamalla omaa suunnitelmaa.

Miettimisaika

3'+02" ja sitä pidemmillä ajoilla sisältäen inkrementtiä. Antaa mahdollisuuden tarvittaessa miettiä pelin alku- ja keskivaiheessa pidempään, sillä inkrementin ansiosta voi kiristää pelitahtia ja saada taas lisää aikaa kelloon.

Shakkimotto

Carpe diem.

Shakki-idolit

Garri Kasparov. Rohkea hyökkäävä pelaaja, rohkeus jatkuu shakkiuransa jälkeen vastustaessaan Venäjän valtaeliittiä.

Haaste jäsenesittelyyn

Dennis Pasterstein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti