14. joulukuuta 2012

JSM: MatSK 4 - LauttSK 3 17.11.2012

JSM 2012-2013 -turnauksen 3. divisioonan lohkon 2 kolmannen kierroksen ottelu MatSK 4 - LauttSK 3 pelattiin Westendinpuiston koululla Espoossa lauantaina 17.11.2012 eli meidän joukkueellemme kyseessä oli ensimmäinen vierasottelu kahden kotipelin jälkeen.

Ohessa pöytäkohtaiset tulokset:

1. Esa Lammi - Arto Heimonen (v) ½-½
2. Olavi Mattila - Aaro Jalas (m) 1-0
3. Esko Muhonen - Mikko Laakso (v) ½-½
4. Jyrki Heikkinen - Hannu Stordell (m) ½-½
5. Kari Sulkakoski - Janne Kauppinen (v) ½-½

MatSK 4 oli voittanut molemmat aikaisemmat ottelunsa ja lähti tähänkin otteluun ennakkosuosikkina, joukkueen selo-luvut vaihtelivat 1600 - 1800 -pisteen välillä.
Taistelimme kuitenkin ennakkoluulottomasti ja onnistuimme antamaan varsin tiukan vastuksen, vaikka lopulta jouduimme tyytymään niukkaan 0-1 -jouukuetappioon.

Ensimmäisenä päättyi ykköspöydällä Arton peli, kun pelaajat sopivat tasapelistä verrattain aikaisessa vaiheessa. Tässä ei haitannut edes Arton pieni myöhästyminen, kun hän oli vahingossa ottanut ensin väärän bussin etsiessään pelipaikkaa.

Seuraavaksi päättyivät Mikon ja Hannun pelit kolmannella ja neljännellä pöydällä lähes yhtäaikaisesti tasapeleihin. Asemat olivat kyllä suhteellisen tasaisia, mutta jälkianalyyseissa osoittautui, että Mikolla oli keskeytyshetkellä aika selvä etu laudalla...

Toisen pöydän pelissä Aaro joutui siirtymään loppupeliin asemassa, missä hänellä oli sotilas vähemmän. Kun vastassa oli vielä kokenut kehäkettu (mm. yksi Seurasaari -turnauksen voitto) Olavi Mattila, niin peli päättyi lopulta tappioon, kun vastustaja onnistui etunsa realisoimisessa.

Oma pelini kesti jälleen kaikkein pisimpään viidennellä pöydällä. 15. siiron vaiheilla tein sellaisen ratkaisun, että vaihdoin kaksi ratsua vastustajan torniin ja sotilaaseen, mikä ratkaisu sai vastustajan hyökkäysyritykset tasaantumaan joksikin aikaa. Vastustajalla oli kuitenkin edelleen tilaetua, ja olin kyllä hätää kärsimässä ainakin asemallisesti pitkän aikaa. Aikatarkistuksen jälkeen ehdotin kuitenkin tasapeliä 43. siirron kohdalla, kun olin saanut jonkin verran vastapeliä ja aseman tukittua kohtuullisesti. Jonkin aikaa mietittyään vastustajani päätti suostua tasapeliin, kun ei uskaltanut enää jatkaa peliä riskillä.

Kokonaisuutena saavutimme siis niukasta tappiosta huolimatta ihan kohtuullinen joukkuesuorituksen hyvän taistelun jälkeen.

Seuraavalla kierroksella meillä on kotiottelu EtVaS nelosta vastaan lauantaina 12.1.2013.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti