29. elokuuta 2014

Hallituksen kokouksen 27.8.2014 pöytäkirja


Avattiin kokous kello 17.03 ravintola Casa Maressa. Paikalla olivat Jyrki Heikkinen, Janne Kauppinen, Arto Lindholm, Pasi Paasonen, Jukka Paukku ja Matti Varjokallio.

1. Viikonlopputurnauksen järjestelyt

Keskustelimme LauttSK:n pitkän pelin viikonlopputurnauksen 24-26.10. järjestelyistä. Jukka Paukku toimii kilpailun tuomarina ja toimitsijoina tarpeen mukaan Arto Heimonen, Jyrki Heikkinen, Matti Varjokallio ja Pasi Paasonen. Jukka tutustuu paritusohjelmaan. Käytettävillä peliajoilla toimitsijat pitävät kirjaa siirroista kun pelaajalla on kellossa aikaa alle 5 minuuttia. Päätetään palkinnoista tarkemmin myöhemmin.

2. Seloturnaukset 2015

Haetaan lupaa vuoden 2014 tapaan sekä nopean shakin että pitkän pelin Seloturnauksien järjestämiseen.

3. Välineiden hankinta

Kellotilanne on hyvä, mutta lautojen ja nappuloiden osalta olisi tarvetta 3-5 setille. Selvitetään tilausta.

4. Muut asiat

JSM-pelit alkavat taas syyskuussa. Kerhotilassa on paljon pieniä pöytiä ja tuoleja, jotka eivät sovellu parhaalla tavalla turnauspeleihin, jos useampi joukkue pelaa kotiottelua. Jyrki kysyy kirkolta, olisiko myös jokin muu tila tuolloin käytettävissä.

Shakkiliitolta on tullut kehotus, että kaikki JSM-pelaajat lukisivat turnaussäännöt. Lähetetään linkki pelaajille.

Päätettiin pelata kerholla teematurnauksia eri avauksista kuukauden viimeisenä kerhoiltana, jolloin 15 minuutin peliajat. Pelattava avaus voidaan päättää esimerkiksi edellisenä kerhoiltana äänestämällä.

Päätettiin kokous n. klo 18.30.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti