20. lokakuuta 2018

Shakkijuna 2018

Sachovy Vlak - Chess train 2018

12.-16.10.2018

Historian kahdeksas shakkijuna lähti matkaan Prahan päärautatieasemalta lokakuun 12. päivänä. Tämän vuoden kiertomatka kulki Ostravan, Varsovan, Krakovan ja Hradec Kraloven kautta edelleen takaisin lähtöpisteeseen. Shakkijuna on Prahan shakkiyhteisön ja Tsekin kansallisen rautatieyhtiön yhteistyöprojekti, joka yhdistää shakin ja matkailun ainutlaatuisella tavalla. Matkareitti vaihtuu vuosittain ja siirtymäosuuksilla pelataan nopeaa shakkia.

Matkatavaroiden lastausta Prahassa.
Nousin junaan kunnolla tietämättä, mitä matkalta odottaa. Hyvin pian selvisi sen olevan jotain "aivan muuta" verrattuna mihinkään aikaisempaan kokemukseen. Ensimmäisellä kierroksella sain vastaani tietysti ruotsalaisen ja oma shakillinen osuuteni alkoi pohjoismaisen kilvoittelun merkeissä. Hetken aikaa heiluvaan junaan totuttelun jälkeen syöksyimme tunneliin ja pelivaunuun tuli lähes säkkipimeää. Muita junia kohdatessa pelitilan täytti korvia koetteleva meteli. Ei perinteisiä turnausolosuhteita, mutta kuitenkin jokaiselle pelaajalle samanlaiset.

Pelivaunussa on keskittynyt tunnelma.
Tapahtuman järjestelyt toimivat virheettömällä tarkkuudella ja kaikki tuntui valmiiksi mietityltä. Juna kulki täsmälleen aikataulussaan, ravintolassa asioimiseen käytettiin etukäteen myytyjä maksukuponkeja ja shakkiturnauksen etenemisestä tiedotettiin lapuilla pelivaunujen auloissa. Junavaunut oli nimetty maailmanmestareiden mukaan, tänä vuonna Steinitzista Fischeriin. Näihin yhteentoista vaunuun oli mahdutettu tila matkatavaroille, yhteensä 160 matkustajalle, ravintolalle ja turnauksen toimihenkilöille.

Pelaajien mukana matkustaneet muodostivat pelien aikana omia porukoitaan, joiden kesken jännitettiin yhteisesti pelien tuloksia. Pelien välissä käytiin koko porukalla mielenkiintoisia keskusteluja ja kulttuurivaihto toteutui rennossa ilmapiirissä. Tänä vuonna osallistujia oli kaiken kaikkiaan 21 eri maasta, joista kaukaisimmat tulijat Yhdysvalloista, Meksikosta ja Australiasta asti.

Hradec Kralove aamuauringossa.
Tämän vuoden matkalle osui sateettomat päivät ja saimme nauttia suomalaista kesäkeliä vastaavasta lämmöstä. Yhden kerran kokemuksella en ihmettele, minkä vuoksi moni tuntuu palaavan junan kyytiin vuodesta toiseen.

Teksti ja kuvat:
-Pasi Paasonen

3 kommenttia:

Thomas kirjoitti...

Oli mahtava reissu, voin lämpimästi suositella kenelle tahansa, pelasi shakkia tai ei. Oli myös mukava tavata Pasi, mukavaa että olet kirjoittanut raportin.

-Thomas Sandvik

PPaasonen kirjoitti...

Jeps, kuin myös. Joulukuussa julkistetaan ensi vuoden reitti.
The Perpetual Chess Podcast haastatteli junaturnauksessa menestynyttä ja ratkaisukilpailun voittanutta Alex Kingiä tuoreeltaan.
https://www.perpetualchesspod.com/new-blog/2018/10/22/uscf-master-alex-king

-Pasi

PPaasonen kirjoitti...

Tämän vuoden reitti on julkaistu, lisätietoa osoitteissa:

http://praguechess.cz/poradane-akce-detail.php?id_akce=45&langue=en

https://www.facebook.com/SachovyVlak/?fref=ts

Lähetä kommentti