14. syyskuuta 2019

JSM: KäpSK 3 - LauttSSK 4

LauttSSK 4:n JSM-kausi käyntiin joukkuevoitolla


Pelipäivän alussa oli hieman hässäkkää ja kellojen käynnistyessä joukkueestamme puuttui vielä 2 pelaajaa. Onneksi muutamaa minuutia myöhemmin joukkueemme oli saapunut kokonaisuudessaan Shakkiareenalle.

Oma pelini nelospöydällä lähti käyntiin varovaisen tunnustelevalla ranskalaisella ja valkeilla pelannut kaimani käytti avauksessa paljon aikaa. Avausvaiheen lopussa minulla oli n. 30 minuutin aikaetu, mutta pelin edetessä se alkoi pikkuhiljaa hupenemaan. Onnistuin kuitenkin välttämään taktiset kommellukset ja vastustajan ehdottaessa tasapeliä erittäin tasaisessa asemassa, siihen oli helppo suostua.

Ykköspöydällä Olli-Matti Nevalainen teki selopelidebyyttinsä ja sai pidettyä hermonsa kurissa erittäin nopeasti pelannutta Marttilaa vastaan. Pelissä päädyttiin materiaalin puolesta tasaiseen loppupeliin, jossa Nevalainen lopulta osoitti sotilaidensa sijaitsevan paremmin. Loistava suoritus ensikertalaiselta!

Kakkospöydän peli päättyi kolmantena, mutta sen vaiheita en ehtinyt juurikaan seuraamaan. Martti otti pelistä tärkeän pisteen, joka vei joukkueemme 2-0 johtoon. Juhalla oli vaikea asema viitospöydällä ja hän joutui luovuttamaan hävityn pelin.

Telenius ja Valli.
Joukkueen ankkurina toimi tällä kertaa kolmospöydän Kari Valli, joka teki keskipelissä rohkeita vaihtoja. Päädyttiin loppupeliin, jossa Karilla oli lähetti kahta rinnakkaista sotilasta vastaan. Neljän ja puolen tunnin intensiivisen hinkkauksen jälkeen laudalla oli vain kuninkaat ja helpottunut parivaljakko paiskasi kättä molempien hymyillen leveästi. Karin sitkeä puolustuspeli toi joukkueellemme voiton kauden avauskierroksella.

KäpSK 3 - LauttSSK 4    1-2

Marttila Olli (1594) - Nevalainen Olli-Matti (U1525) 0-1
Mäkinen Matti (1543) - Laitinen Martti (1507) 0-1
Telenius Kimmo (1502) - Valli Kari (1506) ½-½
Hiisiö Pasi (1462) - Paasonen Pasi (1337) ½-½
Rönnberg Ilse (1439) - Mäntsälä Juha (1346) 1-0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti