8. huhtikuuta 2024

SM-seniorishakkia 2024 – pääsiäistarinaa

SM-kisat pelattiin tänä vuonna pääsiäisen aikoihin 29.3–6.4.2024 Shakkiareenalla, niin myös S65-sarjassa, johon allekirjoittanut osallistui. Meitä oli yhteensä 14 shakkisenioria, jotka olivat päättäneet uhrata Caissalle pääsiäisen pyhät. Tiedossa oli 9 pitkää ja raskasta pelipäivää rytmillä peli päivässä. Järjestelyt sujuivat erinomaisesti, tunnelma osallistujien kesken oli mukava ja leppoisa. Itse kilpailu oli kovaa mutta rehtiä, ja kisassa nähtiin runsaasti värikkäitä pelejä ja monia yllätystuloksia.

Siirrytään suoraan viimeisen kierroksen tilanteeseen ja kärkipareihin, joissa ratkaistiin SM-mitalien saajat ja niiden värit.

  1. pöytä: Mauno Kangas (3½/8) – Asko Hentunen (6)
  2. pöytä: Jarmo Sorvari (5) – Seppo Aakio (5½)
  3. pöytä: Eero Salmenkivi (5½) – Veikko Koskinen (2½)

Kutkuttava tilanne, jossa kaikki oli mahdollista.

Hienosti koko turnauksen taistellut ja kisan ikänestori Manu oli aika mahdottoman tehtävän edessä, ja niinpä Asko voitti melko nopeasti pelinsä ja varmisti itselleen ensimmäisen S65-mestaruutensa – onnittelut uudelle mestarille!

Kolmannella pöydällä tapahtui samaan aikaan kummia, mustilla pelannut Koskinen sai epävarmasti siirrellyttä Salmenkiveä vastaan yllättäen selvän voittoaseman. Valkea oli pahoissa kiinnityksissä, ja yksinkertainen nappuloiden vaihto ja siirtyminen torniloppupeliin kahta sotilasta enemmällä olisi voittanut helposti. Yllätys oli lähellä, mutta ratkaisevassa tilanteessa Veikko teki epätarkkoja siirtoja ja Eero sai kuin saikin tasapelin. Säilyttäen mitalimahdollisuutensa.

Hopean ja pronssin kohtalo riippui siis kisan viimeisenä käynnissä olleesta kakkospöydän ottelusta Sorvari–Aakio. Ennakkoasetelma oli Sorvarin kannalta selkeä, vain voitolla hän taistelisi mitalista. Aakiolle remi tai voitto toisi vähintään pronssimitalin. Peli alkoi rauhallisesti ja tasaisissa merkeissä, mutta Jarmo oli päättänyt panna kaikkensa peliin. Tuloksena oli lopulta tasan 64 siirtoa kestänyt hurja koko rahan maratontaistelu, jossa iskuja ei säästelty.

Varsinaisen miettimisajan lopulla musta ajautui 28. siirron asemallisen virhearvionsa seurauksena vaikeaan ja häviöltä näyttäneeseen asemaan. Valkean onnistui sulkea koko D-siiven sotilasasema saaden "ikuisen" painostuksen mustan heikkoon ja tärkeään b7-sotilaaseen. Valkea paranteli hiljalleen asemaansa, musta odotteli ja siirteli paikallaan. Näin saatiin siirrot täyteen kummankin orastavassa aikapulassa.

Lisäajan ensimmäistä siirtoaan valkea mietti tosi pitkään, ja sitten kolahti 41.Rxb7?!!. Yritteliäs ja rohkea uhraus ei kuitenkaan ollut korrekti, vaan etu siirtyi hiljalleen mustan puolelle. Musta mietti pitkään kummalla lyö takaisin kuluttaen arvokasta miettimisaikaansa, ja Lxb7 oli oikein.

42.La6? Lxa6 43.Dxa6 Kh7 mustan pienin eduin. Valkea varmaan huomasi mustan vastamahdollisuudet K-sivustalla ja päätti tehdä kuninkaalleen tilaa tulossa olevalle D-shakille.

44.g3 Rd7? turha siirto, heti 44...Dh5! olisi pakottanut valkean daamin puolustukseen d3:een, mustan eduin. Mustalla enää 2,5 minuuttia kellossa.

45.b7? (45.Kg2 tai 45.h4 tasa-asemin) Rf8?? tuhlaa ratkaisevasti aikaa, heti 45...Dg6! tai 45...Dh5! mustan eduin. Mustalla 1,5 minuuttia kellossa.

46.Ta8! valkean voittoasemin, Rd7 ainut siirto.

47.Dxc6 f4 avaa hyökkäyslinjoja ja asettaa ovelan ansan, musta pelaa inkrementillä, valkealla 6,5 minuuttia.

48.Txb8?? menee ansaan ja lyö tornin, mikä näyttäisi voittavan d7-upseerin. Oikein olisi 48.Le1!.

48...Dh5?? oikea idea, mutta väärä ruutu. 48...Dg6 olisi pakottanut remin. Jos 49.Dxd7, niin 49...Db1+ ikuisin shakein.

49.Dxe6?? valkea käytti tähän 4 minuuttia, daami pyrkii puolustukseen, mutta siirto menettää voiton. 49.Th8+ tai 49.Dxd7 olisi voittanut. Seurasi pakottavasti Dd1+

50.Kg2 f3+ 51.Kh3 Df1+?? olisi pitänyt jättää mattiverkko vielä auki (kuningas h3:een) ja pelata heti 51...Rxb8, eikä valkealla ole parempaa kuin 52.Df5+ tasapelein. Valkea kuningas g4:ssä tarjoaa ruudun valkean daamille f5:een, mikä estää mustaa hyödyntämästä b1–h7-diagonaalia. Kumpikin pelaaja pelaa nyt inkrementillä. 52.Kg4 Rxb8 parempaakaan ei ole.

53.Dxd5?? ahneus ja aikapula teettävät taas virheen, 53.c6 tai 53.Df5+ olisi voittanut helposti. 53...Dxf2! ja peli on tasan, musta saa vaarallista vastapeliä, joka riittää tasa-asemaan.

54.De4+?? karmea virhe, joka olisi hävinnyt siirtoon 54...g6. Yllättäen ainoa siirto oli 54.e6, joka avaa daamille f5-shakkiruudun ja pelastaa valkean tasapeliin. 54...g6! olisi viimeistellyt valkean kuninkaan mattiverkkoon, josta ei enää olisi ollut poispääsyä. Esim. 55.h4 h5+! 56.Kxg5 Dxg3+ 57.Kf6 f2! voittaen. Jos 55.Dd5, niin 55...Kg7! estäen shakit, ja jos valkea yrittää vielä 56.Dd6 niin 56...h5+! 57.Kxg5 De3 matti! Luonnollisen g-sotilaan siirron sijaan musta kuitenkin, näin jälkeenpäin käsittämättömästi, siirsi lasittunein silmin 54...Kh8?? vain muutamia sekunteja kellossaan.

55.h4?? jälleen vastavirhe äärimmäisen terävässä asemassa ja uusi mahdollisuus mustalle. Vain 55.c6 Ld8 voittaisi, ja 55.e6 Dxh2 tasapelein.

55...Le7?? Vastavirheen vastavirhe! Musta ei saa oikeita siirtoja kohdalleen vain sekunteja kellossaan, vaan tekee ratkaisevan viimeisen virheen, joka häviää pelin. 55...Df1!! (tai 55...Dg1!!) olisi ollut tasapelijatko, valkean avonainen K-asema ja mustan vahva f-sotilas antavat riittävän vastapelin. Helppoa kun katsoo jälkeenpäin koneelta.

56.Le1! ottaa viimein tärkeän f2-ruudun kontrolliin ja shakit loppuvat, valkean voitoin, valkean kellossa minuutti. Peli on ohi, ja musta joutui antautumaan muutaman siirron päästä.

Tämä traaginen ja jännittävä peli pelattiin blixtinä lähes inkrementillä 50. siirrosta lähtien. Valtavassa aikapaineessa kriittisissä vaiheissa tapahtui molemmin puolin useita karkeita virheitä. Yhdeksän päivän raskas ja uuvuttava kisa vaatii etenkin näin senioreilta lopulta oman veronsa. Tässä pelissä virheet ja vastavirheet seurasivat toisiaan, valkea teki niitä enemmän, mutta musta viimeisen ja hävisi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja mielenkiintoista katsottavaa katsojille kuitenkin riitti.

Vähän oloa helpottaa kun katsoo vaikka yleisen sarjan SM:n pelejä, niin aikalailla samanlaisia tekevät ne mestaritkin! Shakki ei ole helppoa, mutta virheet ovat pelin suola, joka tekee "keitosta" vaan maittavamman. Pienestä oli siis kiinni, miten mitalit ja sijat lopulta määräytyivät. Jossiteltakoon vielä, että jos Koskinen olisi voittanut voittopelinsä Eeroa vastaan, niin tulokseni olisi riittänyt vähintään pronssiin.

Tämä on tarinaa aikapaineesta, väsymyksestä sekä miettimisen ja ajanhallinnan suhteesta: jos pelaa nopeasti ja tekee virheen, häviää pelin. Jos miettii huolella, selviää eteenpäin kunnes on pakko kuitenkin siirtää nopeasti ja virhealttius kasvaa. Lopuksi on syytä todeta, että tällaisella tarkalla jälkikäteisanalyysillä, mikä ei ota huomioon todellisia kilpailutilanteita ja peliaikoja, on vain shakillista mielenkiintoarvoa, jos sitäkään, eikä se tee oikeutta pelaajille. Mihinkään itseruoskintaan ei siis ole mitään syytä.

Kulta ja voitto Hentuselle, hopeaa Sorvarille ja prossia Salmenkivelle. Iloinen neljäs oli Aakio, jolle sija oli muuten jo kolmas S65-kisoissa. Onneksi vuoden 2021 tuplamestaruudet (klassisella ja nopealla ajalla) vähän lämmittävät. Sorvarin yritteliäs ja rohkea peli sai lopulta ansaitsemansa palkinnon. Jarmo aloitti kisan hieman haparoiden viidellä peräkkäisellä remillä, mutta punnersi lopun tärkeissä peleissä aivan terävintä kärkeä vastaan hienon 2½/3 tuloksen, jolla irtosi hopeaa. Onnea!

Ensi vuonna nähdään uudelleen! Jos terveyttä riittää.

Kaikki pelit ja täydelliset tulokset ovat liiton sivuilla.

Kirjoitti Seppo Aakio

7. huhtikuuta 2024

Kutsu selokilpailuun 20.4.2024

Tervetuloa Lauttasaaren Suomalaisen Shakkikerhon järjestämään nopean shakin selokilpailuun.

  • Aika: lauantai 20.4.2024.
  • Paikka: Shakkiareena, Hiomotie 10, Helsinki.

Kilpailumuoto

Miettimisaika on 20 minuuttia + 10 sekunnin inkrementti siirrosta. Kilpailussa pelataan 5 kierrosta. Parit määrätään tasaselojärjestelmällä.

Aikataulu

  • Osallistumisen varmistus pelipaikalla klo 9:15–10:00.
  • 1. kierros klo 10:20.
  • Ruokatauko 2. kierroksen jälkeen.

Osallistuminen

Osallistumismaksu 15 euroa, nuorilta (syntyneet 2004–) 5 euroa, maksetaan pelipaikalla. Palkintona shakkikirjoja.

Kilpailu on selokelpoinen, joten osallistujalla on oltava voimassa oleva pelaajalisenssi, paitsi jos on pelannut enintään 10 selopeliä.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu lomakkeella. Pelipaikalla voi ilmoittautua jälkikäteen.

Jos tunnet aloittelevia shakinpelaajia, kannattaa mainostaa heille samaan aikaan pelattavaa aloittelijakisaa.

17. maaliskuuta 2024

JSM: LauttSSK–Pässi

Seurajoukkueiden SM-kilpailun 2023–2024 viimeinen kierros pelattiin 17.3.2024. 1. divisioonan ottelu LauttSSK – Päivölän Shakkisiirtelijät päättyi 4½–3½ Shakkiareenalla:

  1. M Lehti Juhani (2229) – M Åberg Tomi (2156) ½–½
  2. ME Heikkinen Jyrki (2092) – ME Kivimäki Kasper (2160) 0–1
  3. M Kauppala Pekka (2047) – Seppälä Joni (2027) 1–0
  4. Kumar Ashwin (1960) – Paajala Niki (1990) 0–1
  5. Kivinen Jyrki (1937) – Tikanmäki Heikki (1799) ½–½
  6. Nyrhinen Harri (1865) – Takala Jaakko (1717) 1–0
  7. Männistö Kari (1793) – Hokkanen Joel (1507) ½–½
  8. Horttanainen Emil (1593) – (luovutus) 1–0

Hankalan alkukauden jälkeen – 4 kierroksen jälkeen olimme tippumisvaarassa – nousimme 3 viimeisen kierroksen voitolla lopulta 3:nneksi Lahden ja Joensuun jälkeen.

29. helmikuuta 2024

LM 2024 alkaa

Lauttasaaren 27. mestaruuskilpailu pelataan 6-kierroksisena yhdessä ryhmässä. 18 pelaajasta 2 on selotonta ja 6 on pelannut alle 10 selopeliä.

Säännöt ovat samat kuin aiempina vuosina:

  • Pelaajat sopivat keskenään, missä ja milloin pelaavat, esimerkiksi kirjastossa, kirkon kerhohuoneella tai shakkipalvelimella.
  • 1. kierros on pelattava maaliskuussa, 2. kierros huhtikuussa, 6. kierros syyskuussa, heinäkuussa on tauko.
  • Pelin voi pelata Fischer Random -shakkina, jos molemmat pelaajat sopivat niin. Alkuaseman saa Fischerandom-generaattorilla; lichess.org-palvelussa pelin variantiksi voi valita Chess960.

Seuraavan kierroksen parit ja kilpailun tilanne ovat Chess Manager -palvelussa.

Pelaajat, ilmoittakaa pelin jälkeen tulos kilpailun johtajalle Janne Kauppiselle ja lähettäkää siirrot sähköisesti Jyrki Heikkiselle kerhon PGN-peliarkistoon.


Lauttasaari Championship with classical time control will have 6 rounds. The 17 players are playing in one groups.

The rules are the same as before. Round 1 will be played in March, round 2 in April, round 6 in September, and there's a break in July.

Players, send the

  • result of your game to tournament director Janne Kauppinen, and
  • moves to Jyrki Heikkinen for the club's PGN archive.

15. helmikuuta 2024

Hallituksen 2024 järjestäytyminen

LauttSSK:n uusi hallitus järjestäytyi 13.2.2024.

Seppo Aakio jatkaa varapuheenjohtajana, Jyrki Kivinen sihteerinä, Pasi Paasonen taloudenhoitajana; hallituksessa jatkavat myös Pekka Kauppala ja Janne Kauppinen.

Hallituksen kaksi uutta jäsentä saivat oman roolinsa:

  • Emil Horttanainen jatkaa kalustovastaavana.
  • Oskari Ilkka uutena kehitysvastaavana auttaa kehittämään seuran toimintaa, ideoimaan ja kokeilemaan uutta.

Vuosia jatkunut "normaali toiminta" sujuu pääosin omalla painollaan, lähinnä odotellaan vain enemmän osallistujia:

  • Joukkuepikashakin SM pelataan vaihteeksi Helsingissä, jonne voimme saada jopa 6 joukkuetta.
  • Viime syksynä saimme 4. joukkueen seurajoukkueiden SM-kisaan (JSM). Saisimmekohan ensi syksynä jo 5. joukkueen.

Jatkamme viime vuonna elvytettyjä perinteitä:

  • Ystävyysottelu (Meriratsuja vastaan) keväällä.
  • Analyysi-ilta alustavasti kesällä.
  • Saunailta kesä- tai elokuussa, jos kiinnostuneita on tarpeeksi.

Järjestämme kirjastossa lisää viime vuonna aloitettuja opetussimultaaneja. Luvassa on myös pienimuotoista opetusta vaihtelevista aiheista: kiinnostavista peleistä, pelaajien omista lempiavauksista.

Voisimme myös kehittää järjestämiämme selokilpailuja, kunhan löytyisi pari uutta shakkitoimitsijaa...