30. huhtikuuta 2012

HSL:n joukkuevartit, D -ryhmä

Saimme HSL:n perinteisiin vartteihin jalkeille myös kolmosjoukkueen, joka pelasi omat pelinsä Shakkiareenalla torstaina 26.4.2012 D -ryhmässä. Tähän ryhmään osallistui lopulta yhteensä vain neljä joukkuetta, mitkä pelasivat keskenään kaksinkertaisen sarjan eli yhteensä tuli pelattavaksi kuusi peliä.

Onnistuimme voittamaan kahdesti Intellektin joukkueen, mutta kärsimme puolestamme joukkuetappiot kahdesti Järvenpään Shakkikerholle ja ESK neloselle. Näin sijoituimme lopulta kolmanneksi ja säilytimme paikkamme D -ryhmässä. Sekä JärvSK 1 että ESK 4 nousivat C -ryhmään.

Henkilökohtaisesti joukkueestamme saavutti parhaan tuloksen Mikko Laakso neljännellä pöydällä (4½/6, ei häviöitä). Myös ensikertalaisemme Niklas Etzell saavutti erinomaisen tuloksen viimeisellä pöydällä: 4/6.

Ohessa vielä lopulliset tulokset sekä LauttSK kolmosen pöytäkohtaiset tulokset:

1. JärvSK 1: 12 joukkuepistettä ja 28½ pelipistettä
2. ESK 4: 7 joukkuepistettä ja 17½ pelipistettä
3. LauttSK 3: 4 joukkuepistettä ja 15½ pelipistettä
4. Intellekt: 1 joukkuepiste ja 10½ pelipistettä

LauttSK 3:

1. pöytä: Leo Hämäläinen 2/6
2. pöytä: Arto Heimonen ½/6
3. pöytä: Aaro Jalas 1/6
4. pöytä: Mikko Laakso 4½/6
5. pöytä: Janne Kauppinen 3½/6
6. pöytä: Niklas Etzell 4/6

28. huhtikuuta 2012

Seloturnausraportti 28.4.2012

Järjestimme jokakeväisen nopean shakin seloturnauksen; perinne alkoi vuonna 2008. Pelipaikka oli uusi Shakkiareena, mutta muuten pelimuoto oli vanha: inkrementtiaika 20'+10", 6 kierrosta, parit tasaselojärjestelmällä. Taas rikottiin ennätyksiä: pelaajia tuli 46, joista 9 LauttSK:n jäsentä.

Turnauksen palkitut:

  • A-ryhmä: 1. Arto Elomaa (JärvSK) 4½/6, 2. Daniel Ebeling (MatSK) 4½
  • B-ryhmä: 1. Teemu Virtanen (NurmSK) 4
  • C-ryhmä: 1. Olli Marttila (KäpSK) 4
  • D-ryhmä: 1. Juhani Halonen (HSK) 5
  • Suorituspalkinnot: 1. Kasper Kivimäki, 2. Tapio Louhi (TuTS)

Täydelliset tulokset ovat Erkki Latvion tasaselosivuilla.

27. huhtikuuta 2012

LauttSK 2 säilyy HSL-joukkuevarttien B-ryhmässä

Jouduimme yllättäen pelaamaan vajaamiehityksellä, koska yksi pelaajistamme ei päässyt paikalle. Kovalla taistelutahdolla ja hyvällä pelillä, onnistuimme kuitenkin saamaan joukkueemme sijalle 6/8 ja näin ollen turvaan putoamisvaaralta. 
Olen merkinnyt kokonais pelimääräksemme 6, koska meidät tuomittiin hävinneeksi ensimmäisellä kierroksella, väärän pöytäjärjestyksen johdosta. Onneksi ensimmäinen vastustajamme oli LauttSK 1.
Mainittavaa lienee vielä Kimmon tulos. Hän voitti myös ensimmäisen kierroksen pelinsä, joten ilman ks. tuomiota hänen lopputuloksensa olisi ollut 6½/7, joka on sama kuin Jyrkillä, samalla pöydällä!


Pöytäkohtaiset tuloksemme (16½/42): 1. Jukka Paukku  (½/6), 2. Matti Varjokallio (2½), 3. Kimmo Turtiainen (5½), 4. Reijo Rautio (2½), 5. Tommi Laaksovuori (5½), 6. Timo Siikonen (wo).


kuvaaja Toivo Pudas

22. huhtikuuta 2012

LauttSK jatkaa joukkueiden Suomen cupissa

21.4.2012 pelattu joukkueiden Suomen cupin 2. kierroksen ottelu Lauttasaaren Shakkikerho – Espoon Shakkikerho päättyi 2–2. Etenimme seuraavalle kierrokselle 16 parhaan joukkoon, koska voitimme ylemmillä pöydillä:

  1. Pekka Kauppala (2103) – Teemu Pudas (2339) 0–1
  2. Per Ertbjerg (2103) – Aki Korhonen (2041) 1–0
  3. Jyrki Heikkinen (2049) – Pasi Korhonen (2095) ½–½
  4. Mikko Piippo (1790) – Timo Munukka (1976) ½–½
  5. Matti Varjokallio (1756) – Mika Borenius (1978) 1–0
  6. Kimmo Turtiainen (1746) – Timo Mähönen (2008) ½–½
  7. Tommi Laaksovuori (1709) – Esa Auvinen (1952) ½–½
  8. Arto Heimonen (1631) – Jarmo Pystynen (1977) 0–1

ESK:n pöydät 3–1

ESK:n pöydät 6–5, takana 8–7

Taas tuli todistettua, että pelejä ei ratkaista vahvuusluvuilla: kakkospöytää lukuun ottamatta olimme selvästi altavastaajia paperilla. Viime JSM-kauden parhaat pistemiehemme Per (5/5) ja Matti (2½/3) olivat taas ratkaisijoita. Seuraavalla selolistalla Per nousee Pekan ohi LauttSK:n ykköspelaajaksi.

Kun Per voitti pelinsä, siirryimme johtoon 2–1 ja jäljellä oli enää Pekan, Mikon ja Tommin pelit. Koska Mikolla ja Tommilla oli asemat, joita "ei voi hävitä", aloimme jo odotella otteluvoittoa.

Ykköspöydän villin pelin Pudas–Kauppala lopputuloksella ei siis näyttänyt olevan enää merkitystä ottelun tuloksen kannalta. Pelin aikapulavaiheessa päädyttiin seuraavaan asemaan siirron 31.Td8-d2 jälkeen:

32.Txc7+! Kf8?? 33.Qf3+ matein (1-0). Ei myöskään käynyt 32...Dxc7?? 33.Dxe6+ siirron matein, mutta jatkossa 32...Kd8 33.Tec3 Th2+ 34.Kg4 Tb4 35.Tc8+ Ke7 36.T3c7+ Kd6 37.Tc6+ Ke7 38.T6c7+ valkean olisi tyydyttävä tasapeliin.

Pelit ovat kerhon PGN-arkistossa. Seuraavalla kierroksella 12.5. tullee vastaan jokin SM-liigajoukkue...

20. huhtikuuta 2012

LauttSK 1 nousi HSL-joukkuevarttien A-ryhmään

Kerhomme ykkös- ja kakkosjoukkue pelasi Helsingin Shakkiliiton joukkuevarttien B-ryhmässä Shakkiareenalla 19.4.2012.

LauttSK 1 tuli toiseksi ja nousi A-ryhmään, josta putosimme vuosi sitten. Voitimme viisi ottelua ja hävisimme kaksi, muun muassa ryhmän voittajalle EtVaS 2:lle.

Pöytäkohtaiset tuloksemme (28½/42): 1. Pekka Kauppala (4½/7), 2. Per Ertbjerg (4), 3. Jyrki Heikkinen (6½), 4. Tuomas Pitkänen (4½), 5. Petr Veselý (3), 6. Mikko Piippo (6).

5-henkisenä pelannut LauttSK 2 tuli 6:nneksi ja säilyi B-ryhmässä. LauttSK 3 pelaa D-ryhmässä 26.4.2012.

10. huhtikuuta 2012

Kutsu seloturnaukseen la 28.4.2012

Tervetuloa Lauttasaaren Shakkikerhon järjestämään nopean shakin seloturnaukseen lauantaina 28.4.2012. Pelipaikka on Shakkiareena, Hiomotie 10, Helsinki.

Turnausmuoto

Miettimisaika on 20 minuuttia + 10 sekunnin inkrementti siirrosta. Turnauksessa pelataan 6 kierrosta. Parit muodostetaan tasaselojärjestelmällä.

Palkinnot jaetaan alkuselojen mukaan muodostetuissa 10–15 pelaajan ryhmissä. Ryhmäpalkintojen lisäksi jaetaan pari suorituspalkintoa odotustuloksensa eniten ylittäneille.

Turnauksen aikataulu

  • Osallistumisen varmistus pelipaikalla klo 9:45–10:15.
  • 1. kierros klo 10:30.
  • Tunnin ruokatauko 3. kierroksen jälkeen noin klo 13:30.
  • Palkinnot jaetaan heti viimeisen kierroksen jälkeen noin klo 17:30.

Osallistuminen

Osallistumismaksu 15 euroa, 9 euroa nuorilta (syntyneet 1992–), maksetaan pelipaikalla. Lauttasaaren Shakkikerhon jäsenmaksun 2012 maksaneille osallistumismaksu on 10 euroa, nuorilta 6 euroa.

Turnaus on selokelpoinen, joten osallistujalla on oltava voimassa oleva pelaajalisenssi, paitsi jos hän

  • on pelannut alle 11 selopeliä,
  • on ulkomaalainen eikä ole minkään suomalaisen shakkikerhon jäsen tai
  • on ollut ilman henkilökohtaista lisenssiä 3 edellistä vuotta.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu sähköisellä lomakkeella viimeistään 25.4., jotta osaamme arvioida pelaajien määrän. Myös jälki-ilmoittautuminen pelipaikalla riittää.