24. marraskuuta 2016

Uusi kirja Philidorista

André Philidor oli 1700-luvulla elänyt ranskalainen shakinpelaaja, joka muistetaan Philidorin puolustuksesta 1.e4 e5 2.Rf3 d6.

Philidor on taas ajankohtainen, koska tänä syksynä ilmestyi kirja Philidor – shakin ja oopperan mestari.

Kirjan on toimittanut Aaro Jalas ja sen peliosion Pekka Kauppala. Molemmat ovat Lauttasaaren Shakkikerhon pitkäaikaisia jäseniä.

Aaro ja Pekka esittelevät kirjan Philidor-illassa Shakkiareenalla torstaina 1.12.2016 kello 19:00. Tilaisuuden järjestää Shakkihistoriallinen seura. Aaro myy kirjaa 15 eurolla.

14. marraskuuta 2016

Marraskuun pelaaja: Ismo Suihko

Shakkisiirtojen oppiminen

Isä opetti siirrot, kun olin varmaankin seitsemän. Voittaakseni hänet etsin kirjastoautosta shakkikirjoja, joista ainakin Shakin hienouksia ja Taito voittaa shakissa olivat itseopiskelevalle aloittelijalle aika vaativia. Eipä Shakki alusta pitäen -kirja myöskään ollut kovin helppo verrattuna nykyisin löytyviin kirjoihin, mutta oppi niistä kaikista kuitenkin aina jotain.

Kuinka usein pelaat shakkia?

Pelaan nyt kerran pari kuussa eli vielä liian vähän, kun keskiviikkona eli kerhon peli-iltana on monesti muitakin harrastuksia. Tutkin sentään shakkipalstoilla analysoituja pelejä aika usein. Ja toisinaan pelaan matsin tai pari kännykän tai läppärin shakkiohjelmilla. Tätä ennen viitenä viime vuotena pelasin reilusti alle 10 peliä/vuosi, joten nyt opetellaan kaikkea unohtunutta.

Shakkikerhoon liittyminen

LauttSK nyt elokuussa 2016 päästäkseni pelaamaan joukkuepikashakin SM-kisoihin, jonne kerhon puheenjohtaja Jyrki houkutteli mukaan nelosjoukkueeseen. Olin sitä ennen käynyt kerhohuoneella pelaamassa kerran yli 10 vuotta aiemmin ja toisen kerran kai 3 vuotta sitten, joten LauttSK oli ollut harkinnassa aiemminkin. Ja tätä ennen olin Jyrkin vetämässä Nokian shakkikerhossa yli kymmenen vuotta pelaten silloin säännöllisemmin.

Saavutukset shakissa

Ei vielä kummempia. Firmaliigassa olin muutaman kerran voittavassa joukkueessa 4-pelaajana ottamassa muutaman lisäpisteen joukkueelle. Vielä ennen kuin firmaliiga loppui tämän vuosikymmenen alussa, voitettiin esim. SPS 15 + 15 -turnaus vuonna 2010. Vuonna 2003 SPS-pikapelicupin alkukierrokselta sain nelospöydällä tuloksen 6/9.

Makea voitto

Vuonna 2010 SPS:n 15 + 15 -turnauksessa voitto yli 2000:n pelaajasta.

Onnekas voitto

Ei voitto vaan tasapeli. Ensimmäisessä joukkuepikashakin SM-pelissäni taistelin tai "sain" tasapelin pahassa aikapulassa pelkällä kuninkaallani kovan vastustajan torneja ym. vastaan. Olin päättänyt etten ensimmäistä ratingpeliäni luovuta eli kannatti pelata loppuun!

Katkera tappio

Useampikin tappio joukkuepikashakin SM:ssä jo selvistä voittoasemista sunnuntaiaamuna jäi harmittamaan (syötin nappuloita, tein virhesiirtoja...) ja saldo 2/9. Selitys rutiinin puute. Onneksi ruokailutauon ja kahvin jälkeen keskityin paremmin ja saldo hyvä 10/14.

Unohtumaton shakkikokemus

Joukkuepikashakin SM 2016 Talissa, joka on myös toistaiseksi ainoa shakkiturnaukseni, josta lasketaan vahvuuslukuja. Yllä olevan kuvani nappasin sieltä otetusta videosta. Kiitokset Jyrkille kisoihin kutsumisesta ja houkuttelemisesta!

Avausvalikoima

Avausvalikoima on tällä hetkellä aika suppea pitkän pelitauon takia. Paljon on unohtunut. Mutta opetellaan taas!

Pelityyli

Vahvuuksina ollut joskus pelaamassani kirjeshakissa (tai vastaavassa) pelitietokantojen käyttö ja kärsivällisyys. Pelirutiinin puuttuminen aiheuttaa pikashakissa aikapulan liian usein.

Miettimisaika

15 + 15 min. tai 30 + 30 min. Pikashakkiin verrattuna noilla tulee vähemmän helppoja virheitä eikä peli pääty aikapulaankaan niin usein. Toisaalta noilla peli ei myöskään kestä koko iltaa.

5. marraskuuta 2016

JSM: ESK – LauttSK

Ponnen majalla Espoossa 5.11.2016 pelattu seurajoukkueiden SM-kilpailun 2. divisioonan 3. kierroksen ottelu Espoon Shakkikerho – Lauttasaaren Shakkikerho päättyi 2–2:

1. Viktoria Chernyak (2172) – Pekka Kauppala (2064) 1–0
2. Anastasia Nazarova (1991) – Jyrki Heikkinen (2036) 1–0
3. Timo Munukka (1918) – Petr Veselý (1958) ½–½
4. Mika Borenius (1940) – Evgeny Sobenin (1953) 0–1
5. Leif Nyström (1907) – Ashwin Kumar (1832) 0–1

Johdimme ottelua 0–2, kun kolme alinta pöytää päättyivät ensin, mutta lopulta hävisimme molemmilla kärkipöydillä. Tämä oli jo kolmas tasapelimme, joten lohkovoitto alkaa karata käsistä.