29. marraskuuta 2018

Seppo Sakari Järvinen (25.8.1940–16.9.2018)

Saimme lokakuussa suruviestin, että kerhomme pitkäaikainen jäsen ja monien meistä pitkältä ajalta hyvin muistama pelaajamme Seppo Järvinen oli kuollut 16.9.2018 Malmin sairaalassa 78-vuotiaana aivoinfarktin seurauksena.

Tämä tieto ei sinänsä ehkä tullut yllätyksenä, sillä Seppo kärsi viimeisinä vuosinaan useista eri sairauksista, joista ehkä merkittävin oli Parkinsonin tauti. Seppo jaksoi kuitenkin käydä vielä tänäkin vuonna kerhomme vuosikokouksessa helmikuussa sekä viime vuonna pidetyissä Lauttasaaren Shakkikerhon ja Suomalaisen Shakkikerhon yhdistymisen johdosta pidetyissä kokouksissa. Viimeisen JSM-liigapelinsä Seppo pelasi syyskuussa 2017.

Sepon shakkiura kesti yhteensä useita vuosikymmeniä aina 1950-luvun lopulta alkaen. Hän osallistui joukkuepikapelin SM-kisoihin jo 1960-luvun puolivälistä alkaen ja oli mukana viimeisen kerran vielä Turussa vuonna 2013, jolloin tämän kirjoittajalla oli kunnia jakaa hotellihuone Sepon kanssa. Mainittakoon Sepon SM-pikapeliuralta myös vuodelta 2002 Kurikan SM-kisoista peräisin oleva kunniakirja, jonka Seppo sai sen johdosta, että oli voittanut suurmestari Jouni Yrjölän. Seppo oli kuulemma opetellut shakkisiirrot jo lapsena ja ennen kerhopelaajauraansa pelannut shakkia myös äitinsä ja kahden isoveljensä kanssa.

Peliurallaan Seppo ehti ennen Lauttasaaren Shakkikerhoon liittymistään edustaa pitkään Helsingin Työväen Shakkikerhoa (HTS), kunnes tämä kerho 1990-luvulla lakkautettiin. Hän pelasi myös vuosikymmenien aikana firmaliigassa (myöhempi SPS eli Shakki-Propaganda-Schack) edustaen työpaikkojensa joukkueita Essoa ja Alkoa. Työelämässä Seppo jäikin eläkkeelle Alkosta. Varsinkin ystävyysottelut Alkon ja Huhtamäen joukkueiden kesken olivat kuulemma legendaarisia. Pelaajana Seppo saavutti ensimmäisen luokan jo ennen Selo-järjestelmän aikaa 1960-luvulla, ja nykysysteemin aikana hänen vahvuuslukunsa oli korkeimmillaan 1968 ja pikapelivahvuutensa yli 2000 pistettä.

Seppo oli loppuun asti aktiivisesti kiinnostunut erityisesti oman shakkikerhomme asioista, ja hän soitti minulle usein kysyäkseen tuoreimpia Lauttasaaren Suomalaisen Shakkikerhon ja muitakin shakkiaiheisia kuulumisia. Erityisen ilahtunut hän oli kuullessaan, että olimme saaneet liigakierroksilla joukkueet täyteen, mikä ei aina suinkaan ole ollut itsestäänselvyys. Minulla oli kunnia saada vierailla myös Sepon kotona sekä Länsimäessä että Vesalassa sekä samalla nauttia Sepon suurenmoisesta vieraanvaraisuudesta.

Seppo haudattiin perjantaina 2.11.2018 sukuhautaan Malmin hautausmaalla. Muistotilaisuudessa sain myös kunniatehtävän lukea saapuneet adressit, joiden joukossa oli ilahduttavan monta shakkiväeltä saapunutta muistamista. Samassa yhteydessä sain kuulla, että Seppo oli ollut hyvin aktiivinen lipaskerääjä ja vapaaehtoistyön tekijä monen järjestön hyväksi. Tästä työstä Seppo on saanut myös useita kunniakirjoja.

Mainittakoon vielä, että Seppo halusi lahjoittaa kohtalaisen shakkikirjastonsa kerhomme käyttöön. Seppo oli hyvin lämmin ja huumorintajuinen ihminen ja säilytti iloisen ja myönteisen elämänasenteensa lukuisista sairauksistaan huolimatta loppuun asti. Jäämme kaipaamaan häntä.

Janne Kauppinen

11. marraskuuta 2018

JSM: Aatos 2 - LauttSSK 4

Kolmosdivisioonan ottelu Aatos 2 - LauttSSK 4 pelattiin Shakkiareenan JSM-tapahtumassa. Juha nappasi ensimmäisenä pisteen 5. pöydällä, mutta hetkeä myöhemmin Turo joutui antautumaan 2. pöydällä.

Itselläni oli nelospöydällä kova vääntö nuoren Aku Salosen kanssa. Peli oli alusta loppuun tasaista kuin MM-ottelussa konsanaan.

Valkealle tarjoutui mahdollisuus tehdä ahne materialistinen virhe 26. Dxe7??, jolloin musta olisi päässyt toteuttamaan hauskan pussimatin.

26...Dxf2+ 27. Kh1 Dxf1+ 28. Rg1 Rf2#

Salonen kuitenkin puolusti tarkasti, pelijatkossa vaihdettiin ratsut ja erakkosotilaat pois. Niinpä sinetöimme tasapelin kättelemällä.
Etualalla pelaavat Valli ja Lehtinen
Seuraavana päättyi ykköspöydän peli, josta kirjattiin piste kotijoukkueelle. Joukkuetuloksen vaa'ankielenä toimi pisimpään jatkunut 3. pöydän peli, jossa Lehtinen oli pahassa aikapulassa ennen 40. siirtoaan. Hän kuitenkin selvitti tilanteen hienosti ja lisäajan turvin sai pidettyä pelin tasaisena loppuun asti.

Aatos 2 - LauttSSK 4    2-1
1. Graeffe Petri (2059) - Heimonen Arto (1653) 1-0
2. Säynäjäkangas Kirsi (1592) - Vartiainen Turo (U1547) 1-0
3. Lehtinen Heljä (1583) - Valli Kari (1501) ½-½
4. Salonen Aku (1385) - Paasonen Pasi (1372) ½-½
5. Kremenenko Nikolai (1361) - Mäntsälä Juha (U1287) 0-1

10. marraskuuta 2018

JSM: HSK–LauttSSK

Seurajoukkueiden SM-turnaus jatkui 10.11.2018. Shakkiareenalla pelattu 1. divisioonan ottelu HSK–LauttSSK päättyi 4–3:

1. KvM Norri Joose (2256) – FM Hurme Harri (2229) 1–0
2. FM Sorri Juhani (2197) – M Havansi Erkki (2165) 1–0
3. Kauranen Matti (2153) – FM Saren Ilkka (2079) ½–½
4. van de Plassche Erik (2155) – Heikkinen Jyrki (2039) 0–1
5. M Elomaa Arto (2154) – M Kauppala Pekka (2039) 0–1
6. Tiinanen Teemu (2059) – Aakio Seppo (2018) 1–0
7. Mäkinen Ville (2012) – Kivinen Jyrki (2015) 1–0
8. Aaltio Erkki (1975) – Nyrhinen Harri (1969) 0–1

Seuraavaksi kohtaamme Päivölän Shakkisiirtelijät Shakkiareenalla 8.12.2018.

Pelissä Erik van de Plassche – Jyrki Heikkinen valkea kuulemma kohtasi ensimmäistä kertaa Fajarowiczin gambiitin:

18...Re4

Ratsu palaa tehokaasti e4:ään, jossa se kävi jo avauksessa: 1.d4 Rf6 2.c4 e5 3.dxe5 Re4.

19.Tf1 c5 20.Kg2

20.Re2 Lxg3 21.Rxg3 Rxg3 22.De1 Rxf1 23.Dxf1 Rxh2! 24.Rxh2 Td1 voittaen.

20...Rexf2! 0-1

Valkealla ei ole pelastusta: 21.Txf2 Rxe3+ voittaa daamin, ja 21.Dc1 Dh3+ 22.Kg1 Lxg3 johtaa mattiin.

2. marraskuuta 2018

Sarenin hyökkäyspeli

Alla on LauttSSK:n analyysi-illan 1.11.2018 hienoin hyökkäyspeli Ilkka Saren kommentein ja Seppo Aakion tietokoneanalyysein.

Ilkka Saren – Allan Kiviaho
Me-luokan turnaus, Helsinki, 19.8.1960

1.e4 c5 2.Rf3 d6 3.d4 cxd4 4.Rxd4 Rf6 5.Rc3 a6

Sisilialaisen puolustuksen suosittu värikäs Najdorf-muunnelma.

6.Lc4

Muun muassa Bobby Fischerin aikoinaan suosima lähettisiirto aloittaa ns. Sozinin variantin (Fischer–Sozin Attack).

6...e6 7.Lb3 Le7 8.O-O b5 9.f4 b4 10.Ra4 Rxe4?

Musta käy ahneeksi ja ryöstää uhkarohkeasti sotilaan, parempi olisi ollut 10...Lb7 tai 10...O-O valkean pienin eduin. Nyt valkealla on Fritzin mukaan yllättäen jo voittoon riittävä kehitysetu!

11.f5!! d5

Musta yrittää pitää aseman suljettuna, mutta mikään ei enää auta.

12. fxe6 fxe6 13.Rxe6!

Komea ratsun uhraus, joka avaa aseman väkisin ja jättää mustan kuninkaan keskustaan alttiiksi valkean tehokkaille shakkauksille.

13...Lxe6 14. Dh5+

Avainsiirto.

14...Kd7

Jos 14...g6, niin 15.De5 ja kaksoisuhkaus voittaa uhratun upseerin takaisin.

15.Lxd5 Rf6

Mustan paras puolustusyritys.

16.Lxe6+ Kxe6 17.Te1+ Kd7 18.Td1+ Ld6

19.Df7+!

Tarkka ja looginen hyökkäyssiirto. KvM Osmo Kailan pelin jälkeen ehdottama ja Ilkankin paljon analysoima "voimasiirto" 19.Txd6!? riittää yllättäen Fritzin mukaan vain tasa-asemaan.

Kone pelaa 19...Kxd6 ja valkean parhaan matitusyrityksen 20.Df7! jälkeen kylmästi 20...Ke5!!. Valkean 21.Lf4+ tai 21.Le3 riittävät vain ikuiseen shakkiin tai tasa-asemaan – muut siirrot ovat mustaetuisia tai häviävät. Mielenkiintoinen asema.

19...Kc8

Jos 19...De7, niin 20.Txd6+! Kxd6 21.Lf4+ Kd7 22.Td1+ voittaa daamin ja pelin.

20.De6+ Kc7 21.Lf4

Kiinnitys d6:ssa ratkaisee.

21...Re8 22.Txd6!

Tietysti näin päin.

22...Rxd6 23.Td1

Musta on täysin voimaton.

23...Df6 24.Lxd6+ Kb7 25.Dd5+ 1-0

Hieno hyökkäyspeli, jossa valkean lähes kaikki siirrot 11.f5:stä alkaen ovat shakkikoneenkin mukaan parhaita – aikana jolloin tietokoneita ei oikeastaan ollut edes keksitty vielä. Tutkimisen arvoinen peli.