30. joulukuuta 2025

Shakkia Lauttasaaressa 2025

Viimeiset viikkokilpailut kirkolla

Kävijöiden määrä LauttSSK:n viikkokilpailuissa on vähentynyt tasaisesti 3–4 vuoden ajan. Pikashakin kuukausikilpailuissa kävi keskimäärin 9 henkeä, muina keskiviikkoina vähemmän.

Vuodenvaihteen jälkeen pelaamme kirkolla vain kahdesti kuussa.

Viikoittainen pelailu kirjastossa

Lauttasaaren kirjastossa käy pelailemassa paljon aloittelijoita, jonkin verran myös kerhopelaajia. Vuoden aikana on käynyt yli 60 henkeä, keskimäärin 11 joka viikko.

Siirsimme tilaisuudet keväällä keskiviikolta maanantaille, jotta halukkaat voivat osallistua myös kilpailuihin kirkolla.

Kirjaston toimintaa vetivät Jyrki Heikkisen lisäksi Hannes Koivusipilä ja Oskari Ilkka, jotka saivat myös shakkitoimitsijan pätevyyden.

Opetussimultaanin aloittelijoille antoivat keväällä Antti Suominen (KäpSK) ja syksyllä Ashwin Kumar.

Pelailun ohessa kirjastossa on keskusteltu kaikesta mahdollisesta shakkiin liittyvästä: lähi- ja nettishakin eroista, shakkimoottoreista ja tekoälystä, hyvistä shakkikirjoista ja -tubettajista, tiettyjen avausten sopivuudesta omalle pelityylille, omien pelien analysoimisesta.

Se kansainvälinen shakkiseura

Pohdimme jo vuonna 2011, miltä Helsinki International Chess Club kuulostaisi seuramme nimenä. Joskus vitsit alkavat elää omaa elämäänsä:

Muu shakkitoiminta

Järjestimme perinteisiä tapahtumia:

  • Saunailta Lapinlahden Lähteellä kesäkuussa.
  • Keväällä nopean shakin ja syksyllä normaalipelin selokilpailu sekä niiden yhteydessä aloittelijakisa Shakkiareenalla.

LauttSSK:n kilpailujen voittajat ja edustusjoukkueiden sijoitukset joukkuekilpailuissa on listattu kilpailutuloksissa 2025.

Erkki Havansi sai shakin hopeisen ansiomerkin keväällä.

Lopuksi on hyvä muistaa, että "shakkia harrastetaan kaikkialla" – myös Lauttasaaressa shakkitoimintaa järjestävät muutkin kuin LauttSSK:

  • Keväällä kävin pelaamassa simultaanin 5–6-vuotiaita vastaan saatuani sähköpostia heidän opettajaltaan: "Meillä on täällä päiväkerhossa 22 pelaajan useamman päivän shakkiturnaus menossa."
  • Ravintola Kauniissa Kampelassa pelataan shakkikilpailu kerran kuussa.
  • Shakkiseniorit kokoontuvat paikallisen ravintolan kabinetissa viikoittain.

17. joulukuuta 2025

LauttSSK-kilpailutulokset 2025

LauttSSK:n kilpailujen 2025 kärkitulokset:

  • Pitkän pelin mestaruus (18 pelaajaa): 1. Jyrki Heikkinen, 2. Pranav Kulkarni, 3. Hannes Koivusipilä
  • Pikashakin mestaruus (10): 1. Petr Veselý, 2. Seppo Aakio, 3. Jyrki Heikkinen
  • Pikashakin GP-kuukausisarja (32): 1. Seppo Aakio, 2. Antti Suominen (KäpSK), 3. Tero Lehtinen
  • Tallinna-cup (10): 1. Seppo Aakio, 2. Juhani Lehti, 3. Kai Backman (I-HSK)
  • Nopean shakin kevätcup (22): 1. Jyrki Heikkinen, 2. Juhani Lehti, 3.–4. Ashwin Kumar, Jonne Sotala
  • Nopean shakin syyscup (17): 1. Jyrki Heikkinen, 2. Ashwin Kumar, 3.–4. Sameep Dahal, Pekka Kauppala

Joukkuekilpailuihin osallistuimme 2–4 joukkueella, LauttSSK 1:n sijoitukset:

Seppo Aakio voitti pikashakin S65-sarjan suomenmestaruuden.

15. joulukuuta 2025

LauttSSK club evenings in January–June 2026

Changes to LauttSSK club evenings at Lauttasaari church in January 2026:

  • Held only twice a month.
  • Free entry.
  • One classical training game every 2 months.

The dates are listed in the Nimenhuuto monthly calendar:

NameTime controlWhen
Blitz3'+02"1st Wednesday of each month
Rapid10'+05"3rd Wednesday of odd-numbered months
Classical60'+10"3rd Wednesday of even-numbered months

With the changes, we hope that more people would attend club evenings:

  • One has to plan when to come to play (e.g., at Nimenhuuto).
  • Entry fee ("ovimaksu") seemed to be an issue for some people, so we stop collecting it.
  • The bi-monthly classical training game is inspired by classical Tuesdays at Shakkiareena ("pitkän pelin tiistai"), but our games are not rated.

Playing only twice a month is a big change as the club has been playing at the church weekly since mid-1970s. In May 2026, the club board will assess how the changes have worked, and decide how to continue after June.

Note that one can still play chess in Lauttasaari every week as we continue organizing casual chess sessions at Lauttasaari library on Mondays at 17–20 (next time on January 12, 2026). The sessions were originally for beginners, but nowadays many club players attend them, too.

Please

  • add the days in your calendar, and
  • give feedback of the changes at club evenings, or to board members!

22. marraskuuta 2025

Simul by Ashwin Kumar

Lauttasaari chess club organized a simultaneous exhibition for beginners at Lauttasaari library on November 22, 2025. Playing as White, Ashwin Kumar (top selo rating over 2000, blitz over 2140) of the club got the result 8 wins and 2 losses (against Yakub Mohamed and Tamerlane Camden-Dunne).

The shortest game lasted 1 hour (20 moves), the longest one 2 hours (45 moves).

The participants had no or little experience from classical games. 3 had played a few rated games, a couple had played in a simul before.

The players can analyze their games together with Ashwin at the library on Monday, November 24, 2025, at 17–20.

The next simul is planned to be played in the spring 2026.

16. marraskuuta 2025

JSM: KäpSK–LauttSSK

Shakkiareenalla 16.11.2025 pelattu seurajoukkueiden SM-kilpailun 1. divisioonan ottelu Käpylän Shakkikerho – LauttSSK päättyi 4½–3½:

  1. Holopainen Timo (2115) – M Lehti Juhani (2222) 0–1
  2. Honkanen Marko (2102) – M Havansi Erkki (2120) 1–0
  3. Pasanen Tuomo (2022) – Heikkinen Jyrki (2086) ½–½
  4. Calonius Mikael (2029) – M Kauppala Pekka (2056) ½–½
  5. Ahola Eetu (1903) – Kivinen Jyrki (1939) ½–½
  6. Paronen Petteri (1956) – Kumar Ashwin (1924) 0–1
  7. Suominen Antti (1914) – Modanese Augusto (1844) 1–0
  8. Cheng Hanz Martin (1883) – Zhukov Matvei (1658) 1–0

Käpylä onnistui voittamaan odotetun tiukan ottelun, joten olemme lohkon viimeisenä 1 voitolla 4 ottelusta. Lohkossa säilyminen vaatinee ainakin 2 voittoa jäljellä olevista 3 ottelusta.

Seuraavaksi kohtaamme Päivölän Shakkisiirtelijät 10.1.2026.