Maailmanmestaruusottelu Viswanathan Anand – Magnus Carlsen alkaa kääntyä 22-vuotiaalle norjalaiselle, joka voitti kaksi viimeistä peliä ja johtaa 2–4.
Katselin videolta 6. pelin ratkaisuvaiheita. Suurmestarit Susan Polgar ja R. B. Ramesh kommentoivat välillä pahasti pieleen: "Anandin on nyt helppo pitää tasapeli." Mutta kukapa olisi nähnyt niitä syvällisia ideoita ja ansoja, joita Carlsen rakensi torniloppupelissä uhraamalla näyttävästi muutaman sotilaan.
"Pelaa loppupeli kuin kone", opetettiin ennen, mutta Carlsen tuntuu vieneen (torni)loppupelit uudelle tasolle. Vanha viisaus pätee edelleen: jos haluaa voittaa pelin, ei pidä aina pelata objektiivisesti parasta siirtoa.
En väitä, että kommentoijat olivat huonoja, vaikka Polgarin vahvuusluku onkin lähes 300 pistettä alempi kuin Carlsenin, mikä on valtava ero tuolla tasolla. He myönsivätkin, että vaikka shakkiohjelma arvioi aseman olevan objektiivisesti tasan, on psykologisesti vaikeaa taistella tasapelistä monen tunnin ajan.
Tuli mieleen legendaarinen peli Byrne–Fischer, USAn mestaruus 1963–64, siirron 21...Dd8-d7 jälkeen:
Suurmestarit olivat kuulemma kommentoineet, että valkea on käytännössä voittanut pelin. Heidän yllätyksekseen valkea kuitenkin luovutti. Fischer oli toivonut jatkoa 22.Df2 Dh3+ 23.Kg1 Te1+! 24.Txe1 Lxd4 voittaen daamin g2-mattiuhan takia.
Shakin pelaaminen on helppoa, säännöt oppii pikkulapsikin. Mutta hyvin pelaaminen on vaikeaa, ja siinä on shakin hienous.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti