23. marraskuuta 2019

JSM: MatSK 7 - LauttSSK 4


LauttSSK 4 otti kauden toisen joukkuevoittonsa vierasottelussa Espoossa. Kolmannen kierroksen pelit pelattiin Olarin koululla, joka soveltuu pelaamiseen hyvin. Muutama pelaajamme tosin koki pelitilan lämpötilan viileänä, mutta tämä lienee nykyajan normi energiansäästötalkoiden hengessä.

Pelilaudoilla lämpötilat olivat normaalit ja jokaisessa pelissä aloitettiin asemallisella tunnustelulla. Suurinpiirtein ensimmäisen tunnin täyttyessä Turo sai kolmospöydällä ilmaisen ratsun shakilla, josta lisäbonuksena tuli vielä puhdas torni kaupan päälle. Surakan musta kuningas lähti juoksulle ja joutui lopulta matitetuksi e4-ruutuun.

Ykköspöydällä Jannelle sattui jonkinlainen laskuvirhe vaihtosarjassa ja Kaarle vei pisteen kotiin varmoin ottein. Nelospöydälle oli muodostunut lukkiutunut sotilasketju ja pelin kuumetessa kaikki tornit vaihdeltiin pois h-linjalla. Kari ei suostunut Radmirin tasapelitarjoukseen ja lähti kuninkaallaan etsimään aukkoja sotilasketjusta. Sellaisia ei kuitenkaan löytynyt ja tasapeli oli tosiasia.

Nyt joukkueemme kohtalo oli Olli-Matin ja minun käsissä. Olli-Matti olikin laadun ja muutaman sotilaan verran edellä loppupelissä, mutta se ei tietenkään antanut minulle varaa hävitä peliäni. Viitospöydän pelissä etu vaihtui puolelta toiselle, mutta loppua kohti se alkoi pikkuhiljaa kääntymään minulle. Muutama pieni epätarkkuus vastustajalta riitti tällä kertaa sinetöimään voiton. Syyskauden tulos joukkueemme osalta on siis 2/3, jolla on hyvä jatkaa kohti uusia otteluita.

MatSK 7 - LauttSSK 4    1-3
Kääriäinen Kaarle (1523) - Kauppinen Janne (1506) 1-0
Virtanen Leevi (1391) - Nevalainen Olli-Matti (U1667) 0-1
Surakka Leevi (1244) - Vartiainen Turo (U1525) 0-1
Vorobyov Radmir (1304) - Valli Kari (1506) ½-½
Kokkonen Lassi (1203) - Paasonen Pasi (1333) 0-1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti