29. heinäkuuta 2022

Kevätcupin tulokset

Lauttasaaren cup-kilpailua on saamani kiertopalkinnon perusteella järjestetty jo ainakin 1990-luvun alkupuolelta asti. Lieneekö turnausmuoto ollut aina sama kuin nykyisin? Itse olin joka tapauksessa mukana ensimmäistä kertaa, ja heti tuli mestaruus. Ihan paraatimarssia voittaminen ei kuitenkaan ollut edes alkulohkon peleissä, sillä en ole tottunut antamaan aikatasoitusta ja paperilla heikommista vastustajista ainakin Olli-Pekka heitteli teoriasiirtoja lainkaan miettimättä.

Muiden peleistä en osaa sanoa mitään, sillä en nähnyt niitä. Tämä onkin joustavan turnausjärjestelmän ainoa haittapuoli. Omistani voin esittää havainnon, että valkoisilla voittaminen on selvästi helpompaa. Mustilla jouduin kalastamaan pisteitä torniloppupeleistä, joiden lähtötilanne oli joko tasainen tai minulle huonompi. Kehotan kaikkia opiskelemaan torniloppupelejä: niiden merkitys on suuri minkä tahansa kilpailun pistetaulukossa.

Lopputulokset: 1. Juhani Lehti; 2. Pekka Kauppala; 3.–4. Antti Suominen ja Jyrki Heikkinen.

Asema loppuottelun pelistä Lehti–Kauppala, valkean vuoro.

Ratkaisu

Peli meni 16.Txe6 d5? 17.Txb6! (tämä piti nähdä ennalta) Lc6 18.Lxa6 valkean pikaisin voitoin.

Tietokone tarjoaa jatkoa 16...b5 17.Txd6 Df5 18.Lg3 Lxf3 19.gxf3 Rxf2 20.Kxf2 bxc4 21.Rxc4, mikä sekin on valkealle riittävän hyvä. Tätä en ollut nähnyt loppuun asti, joten onneakin oli matkassa.

Kirjoitti Juhani Lehti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti