Sisällysluettelo
- Esipuhe
- Perustaminen ja ensimmäisten vuosikymmenten hämärä
- Uudelleenperustaminen
- Toiminnan arkea ja uusia pelaajia
- Ystävyysotteluita ja muuta aktiviteettia
- Mukana JSM:ssä (pitkät pelit)
- Joukkuepikapelin SM
- Kirjeshakkia ja tehtävien ratkontaa
Esipuhe
Shakilla on pitkä ja kunniakas menneisyys. Persiassa on shakkilaudan ääressä pohdittu kuvioita suurin piirtein 2500 vuotta ja Euroopassakin jo satoja vuosia. Lauttasaarelainen yhdistysmuotoinen shakkitoiminta liittyi mukaan shakin menestystarinaan 1940-luvun lopulla. Viisikymmentä vuotta on pitkä aika pienen kerhon historiassa. Siksi sen historian taltioiminen on mielestämme ollut mielekästä. Entistä tärkeämmäksi omien lauttasaarelaisten juurien ja shakkiperinteen ymmärtämisen tekee se, että viime aikoina kehitys on vienyt yhä megakokoisempien kerhojen perustamiseen pienempien kerhojen sulautuessa yhteen. Pienissä kerhoissa kuitenkin yhteenkuuluvuuden tunne ja kiinnostus jokaisen yksilön pelisuorituksia kohtaan lienee huomattavasti suurempi kuin isommissa kerhoissa. Shakki on muutakin kuin vain suorittamista – se on elämäntapa.
Tämän historian piti – ei niinkään yllättävästi – ilmestyä jo viime vuonna, mutta muiden kiireiden vuoksi teoksen valmistuminen viivästyi vuodella. Tällä oli omat hyvätkin puolensa. Ensinnäkin saimme historiaan mukaan 50-vuotisen taipaleen kunniaksi järjestetyn juhlaturnauksen pelit ja tulokset. Toiseksi miehen ikään päässeen kerhon ykkösjoukkue onnistui juhlan kunniaksi nousemaan ensimmäistä kertaa kerhon historiassa I divisioonaan, toiseksi korkeimmalle sarjaportaalle.
Allekirjoittaneet ovat koonneet ja järjestelleet kansien välissä olevan materiaalin, mutta kaikki kerhon jäsenet ja ulkojäsenet ansaitsevat kiitoksen avusta ja tiedoista, joita olemme heiltä saaneet. Erityisesti kiitämme Janne Kauppista, joka on ansiokkaasti metsästänyt muisteloita kerhon jäseniltä, sekä Jyrki Heikkistä, joka on auttanut juhlaturnauksen pelipöytäkirjojen tarkistuksessa. Omistamme tämän teoksen kerhon teräsvaarille, Pentti Tapiolalle.
Lauttasaaressa 25.5.1999 Timo Joutsivuo ja Arto Lehto
Perustaminen ja ensimmäisten vuosikymmenten hämärä
Ehkä asemasotavaihe tai muutoin vain luppovaiheet suuressa Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisessä koitoksessa antoivat kipinän lauttasaarelaisten rintamamiesten shakinharrastukselle. Tai ehkä innostuksen pontimena oli joidenkin suomalaisten, kuten Eero Böökin, hienot pelit kansainvälisiä suurmestareita vastaan. Näitähän esiteltiin suomalaisten sanomalehtien sivuilla runsain mitoin 1930- ja 1940-luvuilla. Tai ehkä kyseessä oli vain sattuma: samanhenkisten shakinharrastajien päätös ryhtyä kokoontumaan säännöllisesti. Ja yhdistysten luvatussa maassa, joksi Suomea on toisinaan sanottu, oli luonnollista perustaa virallinen shakkikerho.
Käytännössä asiasta neuvoteltiin ainakin 29.1.1948 Lauttasaaren säätiön talossa. Kokoonkutsujina olivat tarkastaja Mauri Kytöpuro ja liikemies Reino Nuotio. Paikalle saapui kaikkiaan 19 shakinharrastajaa, jotka päättivät perustaa Lauttasaaren shakkikerho – Drumsö Schackklubb -nimisen yhdistyksen. Pohjustavaa työtä oli ilmeisesti tehty jo pitempään, sillä kerhon tulevista säännöistä oli olemassa luonnos, jota kokouksessa saatettiin ruotia. Työ tehtiin huolella, ja nuo samat säännöt olivat pilkulleen voimassa aina tähän vuoteen (1999) asti, jolloin kahta pykälää hivenen viilattiin. Kokouksessa valittiin myös hallitus, johon Kytöpuron ja Nuotion ohella valittiin sähköasentaja Karl Saarava ja toimistovirkailija Bengt Hornborg sekä varajäseniksi rouva Aino Limnell ja työnjohtaja Einar Ahlqvist.
Yhdistyksen perustamiskirja allekirjoitettiin helmikuun viidentenä vuonna 1948. Tarkoituksena oli
Lauttasaaren shakkikerho merkittiin yhdistysrekisteriin 14.2.1949.
Ja mitä sitten tapahtui? Todennäköisesti pelattiin ahkerasti shakkia, keskusteltiin siitä ja seurattiin sen kehitystä Suomessa ja maailmalla ... mutta vähitellen – tai ehkä hyvinkin nopeasti, mahdoton sanoa, koska pöytäkirjoja ei ole säilynyt eikä muistajia enää ole – unohdettiin pitää vuosikokouksia. Lauttasaaren shakkikerhon historiassa alkoi historioitsijan kannalta hämärä vaihe, joka jatkui aina 1960- ja 1970-lukujen taitteeseen asti. Toiminta lienee muuttunut kotioloissa tapahtuneeksi pelailuksi, joka sinänsä on kaiken shakinharrastuksen perusta.
1960- ja 1970-lukujen taitteessa uusi sukupolvi lauttasaarelaisia shakinharrastajia alkoi kokoontua peli-iltoihin Lauttasaaren kirkon kryptaan. Suuri kiitos pelipaikasta ja shakkitoiminnan aktivoimisesta lankeaa seurakunnan omaperäisen kirkkoherran, Voitto Viron, piikkiin. Hän oli näin kannustamassa lauttasaarelaisia muuhunkin aktiiviseen toimintaan kuin hengelliseen. Vuosina 1971–75 peli-iltoja oli kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Perjantai-illat eivät jostain syystä olleet kovin suosittuja, ja usein paikalla olivat vain nuori lupaus Matti Rantanen ja kirkkoherra Viro. Toisinaan perjantai-sessiot katkaisi amerikkalaisten "ihmeparantajien" parantamistöiden seuraaminen seurakuntasalin puolella. Matti Rantanen kuvaa 1970-luvun alun shakkitoimintaa seuraavasti: "Toiminta vuosina 1971–75 oli lähinnä vain yleistä pelailua, eikä kerhon organisoitumisaste ollut kovin korkea. Jäsenmaksuja ei peritty." Tämä selittyy tietysti sillä, että käytännössä oli kokonaan unohtunut, että yhdistysrekisterin kirjoihin ja kansiin oli rekisteröity Lauttasaaren shakkikerhon nimeä kantava yhdistys.
Uudelleenperustaminen
Kun jokin asia vaipuu unhoon, niin se yleensä jossain vaiheessa keksitään uudestaan, jos se vain on ollut hyvä – kuten Lauttasaaren shakkikerho. Keväällä 1975 idean lauttasaarelaisen shakkikerhon perustamisesta sai Kaj Hedberg. Tarkoitus oli siis virallistaa kirkon kryptassa säännöllisesti kokoontuvan joukon yhteinen harrastustoiminta. Hedberg lähti aktiivisesti suunnittelemaan kerhoa ja sai järjestettyä Lauttasaaren seurakunnan kryptassa huhtikuun 1. päivänä asiaan liittyvän kokouksen. Peräti 18 innokasta lauttasaarelaista osallistui tuohon kokoukseen. Heidän joukossaan oli Osmo Kaila, joka vielä muisti vanhan kerhon olemassaolon. Perustamisen sijaan kyseeseen tuli vanhan kerhon henkiin herättäminen.
Hedberg selvitti yhdistysrekisteristä vanhan hallituksen kokoonpanon ja pystyi vielä tavoittamaan Bengt Hornborgin varsinaisista hallituksen jäsenista sekä molemmat varajäsenet, Aino Limnellin ja Einar Ahlqvistin. Mankkaalla asunut 75-vuotias Ahlqvist lupasi tulla vuosikokoukseen. Otavantien vanhustentalossa asunut 79-vuotias Limnell haastoi Hedbergin heti peliin ja lupasi osallistua kerhon toimintaan, jos kerhoillat järjestetään vanhustentalolla (mikä ei loppujen lopuksi kuitenkaan toteutunut). Vuoden 1948 sääntöjen mukaan kerhon jäseneksi pääsi "hyvämaineinen henkilö, jonka yhdistyksen hallitus jäseneksi hyväksyy yhdistyksen jäsenen suosittelemana." Näin ollen Hedbergin seuraavaksi tehtäväksi tuli saada itsensä ja muut uudet aktiivit vanhan yhdistyksen jäseniksi, mikä tapahtui siten, että hän laati nimilistan uusista jäsenehdokkaista, jonka Hornborg ja Limnell sitten allekirjoituksillaan hyväksyivät. Uudet jäsenet olivat: Nils Bergholm, Kaj Hedberg, Anna Jalovaara, Hannu Kotomäki, Olli Lindgren, Erkki Liuhto, Kaapo Rainio, Matti Rantanen, Reijo Rautio, Esa Saarinen, Väinö Salminen, Jarl Snell, Ilmari Solin, Petteri Suvanto ja Kerttu Örlund.
Lopulta voitiin pitää ylimääräinen vuosikokous 23.4.1975 – käytännössä ensimmäinen ties kuinka pitkän ajan kuluttua, minkä vuoksi "vanhan hallituksen vuosikertomusta ei voitu lukea, koska yhdistyksellä ei ole ollut toimintaa viime vuosikymmenenä." Kerhon puheenjohtajaksi valittiin nyt Kaj Hedberg, joka tarmokkuudellaan ylipäänsä oli saanut toiminnan uudelleen käyntiin, ja muiksi hallituksen jäseniksi Matti Rantanen, Aulis Vehkalahti ja Hannu Kotomäki. Varajäseneksi tulivat Eino Piiparinen ja Voitto Viro. Kirkkoherra Viron myötävaikutuksesta kerhon pelitilaksi vakiintui Lauttasaaren seurakunnan tilat. Kryptasta, joka oli "viileä, kalsea ja epämiellyttäväkin", siirryttiin 1970-luvun lopussa maan päälle, seurakunnan päiväkerhon tiloihin. Peli-iltojen määräksi vakiintui vähitellen yksi, keskiviikko, joka se on edelleen.
Kerhon puheenjohtajat vuodesta 1975 lähtien (luonnehdinnat Kauko Kaijun):
Kaj Hedberg 1975–1979. "Hyvin aktiivinen kerhon johtaja 1970-luvun lopulla. Hänen aikanaan alkoi kirjeshakin harrastus joukkuetasolla."
Hannu Kotomäki 1979–1982. "Sympaattinen pelaaja, yksi kaikkien aikojen miellyttävimmistä pelaajista kerhon historiassa. Hän vaikutti myös omalta osaltaan olennaisesti kerhon toiminnan jatkuvuuden ja tietyn 'kaveripiirin' muodostumiseen."
Timo Siikonen 1982–1991. "Jatkoi Kotomäen aloittamaa kehitystyötä yhteishengen luomiseksi. Hän korosti pitkäjänteistä toimintaa ja aloitti mm. 15 minuutin turnaukset, jotka tällä hetkellä ovat henkitoreissaan."
Simo Valkeajärvi 1991–1992. "Välikauden johtaja, joka joutui luopumaan virasta jo vuoden kuluttua työesteiden takia. Joustava ja ymmärtäväinen johtamistapa."
Janne Kauppinen 1992–1997. "Joukkueiden määrä SM-liigan sarjaportaissa nousi Kauppisen kaudella peräti kolmeen, ja erityisesti kakkosjoukkueen asema näyttää vahvalta. Myös muita uusia toimintamuotoja syntyi tällä kaudella. Jäsenmäärä kasvoi jossain määrin."
Mikko Laakso 1998– [Luonnehdinta vasta 75-vuotishistoriassa, kun kaikki näytöt annettu.]
Toiminnan arkea ja uusia pelaajia
Kun mitään laajempaa sarjatoimintaa ei vielä 1970-luvulla ollut olemassa, maamme shakkitoiminta keskittyi hyvin suurelta osin kerhojen sisälle. Näin myös Lauttasaaressa. Kerhon sisäiset pitkän pelin turnaukset ja pikapelitaistot ovat alusta lähtien muodostaneet kerhon koko toiminnan selkärangan. Pitkän pelin turnauksia pelattiin alunperin yhdessä ryhmässä. 1980-luvulla luotiin nykyisin käytössä oleva järjestelmä, jossa pelaajat jaettiin kolmen hengen ryhmiin ja turnauksia pelattiin noin kaksi kertaa vuodessa. Kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona on pelattu 5 + 5 minuutin miettimisajoin ns. kuukausipikapeli, jossa tasoituksia ei ole annettu. Vuonna 1998 nämä kuukausipikapeliturnaukset ristittiin grand prix -turnauksiksi ja gp-pisteitä ryhdyttiin laskemaan formula ykkösten tapaan. Muina keskiviikkoiltoina tavallinen pelimuoto on ollut tasoituspikapeli, jossa miettimisajoin on pyritty tasaamaan voitonmahdollisuuksia.
Kerhotoiminta kaipaa aika ajoin ylimääräistä piristystä. Yksi tällainen kerhon koheesiota lisäävä tapahtuma on Seurasaaren ravintolassa kerran kesässä vuodesta 1987 lähtien pelattu turnaus (ns. Seurasaari-turnaus). Tämä turnaus on osoittautunut hyvin suosituksi, ja se on perinteisesti vetänyt puoleensa myös kerhoon varsinaisesti kuulumattomia mutta sen jäseniä tuntevia shakin harrastajia. Vuonna 1996 turnaus pelattiin Hannu Kotomäen, kerhon entisen monivuotisen puheenjohtajan, muistoturnauksena.
1990-luvulla piristystä on haettu muillakin tavoin. On perustettu 25 minuutin ajoilla pelattava Piratti-turnaus – varmaan sen vuoksi, että pelaajat pääsisivät nauttimaan Piratin antimista muulloinkin kuin keskiviikkoisin kerhoillan jälkeen. Peliristeilyistäkin on säännöllisesti haaveiltu ja kerran toteutettukin. Viimeisellä yrittämällä risteily tosin toteutettiin tiukasti kuivalla maalla tutussa ja turvallisessa ravintola Piratissa. Syynä oli laivayhtiön kohtuuton vaatimus passien mukanaolosta – vaikka tarkoitus oli vain pelata shakkia, ei tehdä maihinnousua Viroon.
Kerhoon on vuosien saatossa pyritty saamaan uusia pelaajia. 1970-luvulla Lauttasaaren yhteiskoulussa toimineen shakkikerhon jäsenistä useampikin kävi pyörähtämässä myös Lauttasaaren shakkikerhossa, mutta vain Matti Rantasesta tuli tätä kautta kerhon aktiivijäsen. Toinen jo varhain mukaan tullut nuori lupaus oli Pekka Kauppala, jonka kirjeshakkitoiminnan alkamista kerho tuki jopa taloudellisesti 1970-luvun lopulla. Käytännössä tuki tarkoitti kirjeshakkitarvikkeiden hankkimista. Tuki tuotti myös tulosta, ja vuonna 1983 Kauppala voitti lähishakin avoimen Suomen mestaruuden Lauttasaaren shakkikerhon nimissä. Myöhemmin Kauppala siirtyi Järvenpäähän mutta on nyttemmin palannut Lauttasaaren shakkikerhoon ollen tällä hetkellä sen ykköspelaaja.
Lauttasaari-lehdessä olleet ilmoitukset ovat vuosien saatossa houkutelleet useita pelaajia kerhoon. Näin oli esimerkiksi yhden kerhon nykyisen kantavan voiman Arto Lehdon kohdalla. Hän kertoo alkuvaiheistaan shakin parissa seuraavasti:
"Satunnaisia pelejä olin pelannut isäni kanssa pikkupoikana, mutta varsinaisesti shakkiharrastukseni alkoi vuonna 1978. Otaniemessä opiskellessani huomasin sähköosaston kiltahuoneessa aina saman porukan hakkaavan shakkikelloa. En ymmärtänyt näiden elämästä vieraantuneen oloisten miesten toimintaa, ja olin varma, että en tulisi itse ryhtymään moiseen. Laboratoriotöiden jälkeen kokeilin kuitenkin Lauri Mikkolan kanssa shakkitaitojani: hävisin jostain syystä 0–8, vaikka Lauri syötti avauksessa valkeilla aina sotilaan toisessa siirrossa (1. d4 d5 2. c4). Tästähän innostuinkin ja vietin aikaani luentojen sijasta kiltahuoneessa sekä kävin muutaman kerran teekkarien shakkikerhossa pikapeliturnauksessa.
Vuonna 1980 löysin sitten Lauttasaaren shakkikerhon Lauttasaari-lehdessä olleen pikkuilmoituksen perusteella. Ensimmäinen näkymme Laurin kanssa paikalle tullessamme 15.10.1980 oli Matti Rantanen kelloja virittelemässä. Meidät istutettiin heti pelaamaan pitkiä pelejä. Pelasin Pentti Perttulan kanssa tasapelin – ensimmäinen oikea pelini! Tämän syysturnauksen muut vastustajat olivat Siikonen, Kuortti, Salminen, Jaakkola, Jalovaara, Kotomäki ja Silander."
Myös monet muut ovat löytäneet Lauttasaaren shakkikerhon lehti-ilmoituksen perusteella, muun muassa Reijo Rautio vuonna 1975 ja Janne Kauppinen vuonna 1983. Kauppinen innostui 1980-luvun lopulla värväämään historianopiskelijakolleegoitaan kerhoon. Haaviin tarttuivat mm. Aaro Jalas, Timo Joutsivuo, Mikko Laakso ja Mikko Piippo, jotka kaikki ovat edelleen aktiivisesti mukana.
Kaikista shakinpelaajista, nuoristakin, tulee lopulta shakkiukkoja. Lauttasaaren shakkikerhon rinnalla saarellamme on vaikuttanut jo 1970-luvun lopulta lähtien shakkiukoiksi itseään kutsuva joukko, joka on kokoontunut aina torstaisin pelailemaan. Pelipaikka on vaihdellut Lauttasaaren eri kahviloiden ja ravintoloiden välillä. Tällä hetkellä vuorossa on Piratti. Pentti Tapiolan muistikuvan mukaan tämän toiminnan aloitteentekijänä oli Onni Jaakkola. Toiminnassa ovat lisäksi olleet mukana ainakin Väinö Salminen, Toivo Kuortti, Pentti Perttula, Kaapo Rainio, Aarne Palosaari, Kerttu Kaila ja Pauli Alm, joista osa on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Shakkiukoista Pentti Tapiola nimitettiin shakkikerhomme ensimmäiseksi kunniajäseneksi 80-vuotispäivänään 25.3.1997. Hänen juhlaansa osallistui LauttSK:n delegaatio, johon kuuluivat Kauko Kaiju, Janne Kauppinen, Reijo Rautio, Timo Siikonen ja Simo Valkeajärvi.
Ystävyysotteluita ja muuta aktiviteettia
1970- ja 1980-luvuilla ystävyysottelut olivat kerhon toiminnan kannalta merkittävä toimintamuoto. Ystävyysotteluita pelattiin ainakin Näkövammaisten shakkikerhoa, Naisten shakkikerhoa, Enson shakkikerhoa, Caissaa ja Hämäläisosakunnan shakkikerhoa vastaan. Kerhon pitkäaikainen kannatusjäsen Kauko Kaiju muistelee erästä ystävyysottelua seuraavasti:
"Ystävyyttä ja verenmakua. Lauttasaaren Shakkikerho pelasi ystävyysottelua Näkövammaisten shakkijoukkuetta vastaan 1970-luvun alussa Lauttasaaren kirkolla. Pelasin ykköspöytää ja kohtuullisten käänteiden jälkeen tarjosin tasapeliä vastustajalleni, joka suostui. Pelin jälkeen silloinen kirkkoherra Voitto Viro opasti minua seuraavasti: 'Näkövammaiset aistivat helposti säälistä tehdyn tasapelitarjouksen. Siksi myös ystävyysottelussa on pelattava täysillä verenmaku suussa.'"
Tosissaan ystävyysotteluita pelattiin – mutta kuitenkin hyvässä hengessä. Annettakoon tässä erään ystävyysottelun tulokset. Naisten Shakkikerho – Lauttasaaren shakkikerho (28.4.1983):
Kerhon 1990-luvun pitkäaikaisimpana puheenjohtajana ahkeroinut Janne Kauppinen kertoo ystävyysottelutoiminnasta seuraavaa:
1990-luvulla ystävyysottelutoiminta on kuitenkin hiipunut osin varmaan sen vuoksi, että pelitarjonta on muutoin kasvanut niin suureksi. Muun muassa firmaliigatoiminta on ollut omiaan vähentämään halua ystävyysotteluiden järjestämiseen. Tällä tietoa viimeinen ystävyysottelu on pelattu edesmennyttä HOSKia vastaan vuonna 1992.
1970-luvun toinen aktiivinen toimintamuoto oli simultaanipelit, joita järjestettiin erityisesti Lauttasaari-päivien yhteydessä. Ensimmäisen kerran tämä hanke toteutui jo syyskuussa 1975, jolloin shakkimestari Yrjö Rantasta vastaan pelasi 16 kerholaista, joista kaksi eli Pekka Kauppala ja Hannu Kotomäki voittivat. Myöhemmin simultaaneja antoivat mm. Harri Hurme ja Eero Raaste. Simultaanitilaisuudet eivät ole loppuneet 1990-luvullakaan. Virolainen kansainvälinen mestari Kalle Kiik on viime vuosina antanut useampiakin simultaaninäytöksiä. Vuonna 1993 yhdestätoista vastustajasta Arto Lehto ylsi tasapeliin, vuonna 1994 kahdeksasta Matti Rantanen voitti, vuonna 1995 kuudesta Janne Kauppinen sai tasapelin ja vuonna 1996 kahdestatoista voittoon pääsi Jouko Miikkulainen ja tasapelin saavuttivat Arto Lehto ja Reijo Rautio.
Mukana JSM:ssä (pitkät pelit)
Aivan varmaa tietoa ensimmäisistä LauttSK:n osallistumisista Suomen Keskusshakkiliiton järjestämiin sarjoihin ei ole. Kaudella 1976–77 LauttSK kuitenkin pelasi kaksi peliä seurajoukkueiden cupissa häviten ne molemmat (2½–5½ ja 3–5). Edellisen ottelun kokoonpano on melkoisen mielenkiintoinen. Pöytäjärjestyksen mukaan se oli seuraava (suluissa tulos): Kauko Kaiju (½), Väinö Salminen (½), Teuvo Kauppinen (1), Matti Rantanen (0), Pekka Kauppala (0), Eino Piiparinen (0), Kaj Hedberg (½) ja Hannu Kotomäki (0). Seuraavassa cupissa LauttSK pelasi ainakin kaksi peliä: tappiot 3½–4½ ja 2–6. Edellisestä ovat pöytäkohtaiset tulokset säilyneet: Timo Siikonen (0), Pekka Kauppala (½), Pentti Perttula (1), Reijo Rautio (½), Matti Rantanen (1), Väinö Salminen (0), Kaj Hedberg (0) ja Hannu Kotomäki (½). Mainittakoon että tuolloin sarjajärjestelmä oli kolmiportainen: Mestaruussarja, Suomen sarja ja Suomen cup.
Kaudella 1984–85 LauttSK aloitti pelaamisen vastaperustetussa maakuntasarjassa. Siinä pelattiin kolme kautta, kunnes maakuntasarjan alapuolelle perustettiin aluesarja ja kolmiportainen sarjajärjestelmä muuttui neliportaiseksi. Kauden 1986–87 huonon menestyksen takia LauttSK sijoitettiin tälle vastaperustetulle sarjaportaalle. Aluesarjassa tuli sitten kaudella 1987–88 yhtä vaille kaikki sarjapisteet, joten paluu maakuntasarjaan tapahtui ensi yrittämällä. Maakuntasarjassa päädyttiin seuraavalla kaudella 1988–89 sijalle neljä – dramaattisten vaiheiden jälkeen. Reijo Rautio on kertonut kauden viimeisen kierroksen tapahtumista seuraavaa: Vastassa oli Järvenpään shakkikerho 2. Raution oma peli alkoi tosi surkeasti ja kahden sotilaan tappioasema oli pian tosiasia. Kun muutkaan joukkueen jäsenet eivät onnistuneet omissa peleissään, tilanne näytti sarjapaikan suhteen pahalta. Raution epätoivoinen taistelu jatkui muita pitempään ja päättyi lopulta hänen voittoonsa (peli esitetty pelikokoelmassa). Muut joukkueen jäsenet olivat jo sarjasta putoamisen vuoksi epätoivoissaan hukuttamassa suruaan olueeseen joko Piratissa tai Wienerwaldissa (ilta meni niin pitkäksi, ettei kukaan muista oikein tarkasti kummassa paikassa kokoonnuttiin), kun Rautio tuli ilosanoman kanssa paikalle.
Ilo jäi kuitenkin vain kauden mittaiseksi, sillä seuraavalla kaudella 1989–90 putoaminen oli karmaiseva tosiasia. Seuraukset eivät kuitenkaan olleet pelkästään negatiivisia. Nimittäin putoamisen tuloksena perustettiin Lauttasaaren kakkosjoukkue. Syitä toisen joukkueen perustamiselle suhteellisen pieneen kerhoon voidaankin erottaa kaksi. Ensinnäkin kerhoon liittyi noihin aikoihin muutamia viriilejä ja kehityskelpoisia pelaajanalkuja, joille haluttiin antaa heti mahdollisuus taittaa peistä tosikoitoksissa, kehittää pelinäkemystään ja saada arvokkaita päänahkoja voitettujen otteluiden kautta. Toisena ja oletettavasti kuitenkin tärkeämpänä syynä voidaan pitää kerhomme ykkösjoukkueen edellä mainittua taaperrusta maakuntasarjassa, minkä seurauksena kaudella 1990–91 ykkösjoukkueeseen mahtui aiemman kahdeksan sijasta vain viisi pelaajaa. Ylijäämäpelaajien taidot olivat vaarassa ruostua; monissa koitoksissa piinkoviksi pelimiehiksi kehittyneet tulevat kerhon puheenjohtajat Simo Valkeajärvi (nyttemmin ex-pj.) ja Janne Kauppinen (nyttemmin ex-pj.) olivat ilman pelipaikkaa kerhomme joukkueessa. Kakkosjoukkueen peliajatuksessa ei kuitenkaan 1990-luvun alussa ollut aina hurraamista. Timo Joutsivuo muistelee erästä koitosta.
"Meillä oli peli vastaperustettua shakkikerho Aatosta – sen ykkösjoukkuetta – vastaan. Pelipaikan piti alun perin olla Runebergin kadun eräässä kahvilassa, jossa Aatoksen peli-iltoja pidettiin. Kun tulimme paikalle, Aatoksen pelaajat kertoivat, että kahvilan omistaja oli juuri irtisanonut yhteistyön heidän kanssaan eli potkaissut kerhon pihalle kahvilastaan. Siihen aikaan sarjapelejä pelailtiin toisinaan Helsingin kaupungin kehittämiskeskuksessa ensimmäisellä linjalla, jonka käytävältä Aatoksen kaverit saivat lopulta hankittua uuden pelipaikan. Pelit pääsivät alkamaan tunnin myöhässä ja aatoslaiset tarjosivat aikahyvitystä kyseisen tunnin verran – heillä oli siihen varaa, koska 5-pöydälläkin pelasi yli 2000-pisteinen hirmu ja minulla ykköspöydällä taisi selot olla jotain 1500:n päälle. Voitin muun joukkueen äänestyksessä äänin 1–4 ja päätimme olla suostumatta aikahyvitystarjoukseen. Ehkä olisi ollut syytä. Eräs pelaajistamme oli nimittäin sopinut tapaamisen kaupungilla noin klo 14.30, joten hänellä oli kiire hävitä pelinsä nopeasti (mikä myös onnistui). Omaa peliäni lukuunottamatta muut pelit päättyivät enemmän tai vähemmän ennen aikojaan ja saatoimme jopa ihmetellä niin suurta kunnioituksen puutetta vastustajiltamme, että eräs heistä luki lähes koko pelin ajan jotain kirjaa (ei kuitenkaan shakkiaapista) ja vain pikaisesti vilkaisi laudalle vastustajansa siirrettyä ja teki omansa salamannopeasti. Itse onnistuin vääntämään lähes viiden tunnin maratonpelissä tasapelin Lassi Linnasta vastaan, jonka selo oli siihen aikaan noin 2200."
Ykkösjoukkue nousi ranskalaisen visiitin jälkeen sarjaporrasta ylemmäksi. Sen jälkeen – vuodet 1991–98 – ykkösjoukkue on taistellut välillä putoamista vastaan, välillä noususta ja välillä taas ollut tukevasti lohkonsa keskivaiheilla. Muutosta ei tapahtunut, ennen kuin Lauttasaaren shakkikerhon mittariin tuli viisikymmentä vuotta – mutta tästä myöhemmin. Kaudelle 1993–94 maakuntasarja muuttui II divisioonaksi ja aluesarja vastaavasti III divisioonaksi. Kakkosjoukkue on koko olemassaolonsa ajan pysynyt tukevasti III divisioonassa. Kaudelle 1997–98 se sai seurakseen kolmosjoukkueen. Edellytyksiä kolmosjoukkueen perustamiselle antoi II divisioonan pelaajaluvun pudottaminen kahdeksasta viiteen kaudelle 1995–96.
Sitten kaikkia kiinnostaviin tilastoihin:
LauttSK I
Suomen cupissa 1983–84, maakuntasarjassa 1984–87, aluesarjassa 1987–88, maakuntasarjassa 1988–90, aluesarjassa 1990–91, maakuntasarjassa 1991–93, II divisioonassa 1993–99 ja 2001–03 sekä I divisioonassa 1999–2001 ja 2003–05.1983-84 3 1 1 1 11-13 3 1984-85 3 0 0 3 7-17 0 1985-86 4 0 0 4 11-21 0 1986-87 4 0 0 4 12½-19½ 0 1987-88 5 4 1 0 17½-7½ 9 1988-89 5 1 0 4 14-26 2 1989-90 5 0 1 4 13½-26½ 1 1990-91 6 6 0 0 23-7 12 1991-92 5 2 1 2 20½-19½ 5 1992-93 5 1 2 2 12-18 4 1993-94 5 2 1 2 15-15 5 1994-95 4 0 1 3 6-14 1 1995-96 5 1 1 3 8-12 3 1996-97 5 1 1 3 3-12 3 1997-98 5 3 1 1 13-6 7 1998-99 5 4 0 1 15-3 8 1999-00 7 3 2 2 17-19 8 2000-01 7 1 1 5 15-26 3 2001-02 5 2 1 2 9-9 5 2002-03 6 5 0 1 17-8 10 2003-04 7 1 2 4 17-22 4 2004-05 7 0 0 7 8-35 0 Yhteensä 113 38 17 58 285-356 93
Huomautukset:
- 1987–88: Viides kierros oli nousukarsinta.
- 1990–91: Kuudes kierros oli nousukarsinta.
- Kaudesta 1992–93 lähtien tasapelejä ei enää ole laskettu mukaan pelipisteisiin.
- 2002–03: Kuudes kierros oli nousukarsinta.
LauttSK II
Aluesarjassa 1990–93 ja III divisioonassa 1993–2004.
1990-91 5 1 1 3 9-16 3 1991-92 5 1 0 4 7½-17½ 2 1992-93 5 0 0 5 3-20 0 1993-94 4 0 0 4 3-13 0 1994-95 4 1 1 2 6-12 3 1995-96 4 1 0 3 6-10 2 1996-97 4 1 0 3 5-12 2 1997-98 5 3 0 2 8-11 6 1998-99 5 4 0 1 11-4 8 1999-00 5 2 1 2 7-5 5 2000-01 4 0 0 4 5-13 0 2001-02 5 3 1 1 12-9 7 2002-03 5 3 1 1 13-8 7 2003-04 5 2 1 2 10-7 5 2004-05 5 1 3 1 9-12 5 Yhteensä 70 23 9 38 114½-169½ 55
LauttSK III
III divisioonassa 1997–99.
1997-98 5 0 1 4 5-14 1 1998-99 5 0 1 4 4-14 1 Yhteensä 10 0 2 8 9-28 2
Joukkuepikapelin SM
Hauskin ja rasittavin – varsinkin sunnuntain osalta – shakkiturnaus on varmaankin joukkuepikapelin SM-kisat, jotka järjestetään yleensä elokuun alussa eri puolilla Suomea. Turnaukset tarjoavat oivan tilaisuuden kerhomme pelaajille tutustua koti-Suomeen oman saaren ulkopuolella. Joukkueita on lähetetty näille tutkimusmatkoille yhdestä kolmeen.
Seuraavassa eri henkilöiden muisteluksia sattumuksista ja tapauksista eri vuosien kisoista.
Matti Rantanen: "1970-luvun lopussa Kiljavalla SM-blixtissä oli Lauttasaaren joukkueessa 'shakkiukko' Väinö Salminen (1902–84). Hän pelasi varsin hyvin, varsinkin sen jälkeen, kun oli pienellä tauolla saanut vähän ruokaa."
Reijo Rautio: "Lahdessa joukkuepikapelin SM-kisoissa sunnuntaiaamun pelit alkoivat jostakin syystä hieman vaisusti, mutta ruokailutauon aikana nautittu olut muutti kaiken, ja loput pelit sujuivat hienosti. Samanlaisia kokemuksia on myös vuodelta 1992 Turusta. Jostain syystä lauantai-illan juhlimisen jälkeen sunnuntaiaamun pelit jäivät väliin. Kuitenkin viimeisestä 11 pelistä sain 9½ pistettä."
Janne Kauppinen: "Värikkäitä muistikuvia on mm. SM-blixteistä Jyväskylästä 1991 ja Imatralta 1998. Erityisesti Joensuu 1995 on jäänyt mieleen, kun 'neuvoteltiin' pelaajien sijoittumisesta oikeaan pöytäjärjestykseen. Kerhon pelaajat ovat yleensä hyvin kunnianhimoisia ja haluavat edustaa kerhoa mahdollisimman korkealla pöydällä."
Arto Lehto: "Näistä pikashakin kisoista kotiinpäin palattaessa päällimmäisin tunne on aina ollut se, että jos oikeudenmukaisuus olisi toteutunut, pisteitä olisi pitänyt saada sen ja sen verran enemmän, jolloin sijoitus taas ... Ehkä ensi vuonna oikeus toteutuu."
Joukkuepikapelin SM-kisoissa LauttSK:n sijoitukset on vuodesta 1983 lähtien esitetty alla olevassa taulukossa. Myös vuotta 1983 ennen on kisoihin osallistuttu: vuonna 1978 Kiljavalla (kaksi joukkuetta), vuonna 1979 Tampereella ja vuonna 1981 Lahdessa. Valitettavasti joukkueidemme sijoittuminen näissä turnauksissa ei ole tiedossa. Toistaiseksi paras sijoits on 37. Helsingissä vuonna 2000. Kakkosjoukkueen paras sijoitus on 95.
| Vuosi | Paikka | Sijoitukset | Osanottajia |
| 1983 | Pori | 69 | 144 |
| 1984 | Helsinki | 73, 150 | 157 |
| 1985 | Helsinki | 103 | 173 |
| 1986 | Valkeakoski | 70 | 157 |
| 1987 | Vantaa | 72 | 171 |
| 1988 | Pori | 71 | 145 |
| 1989 | Vaasa | 88 | 141 |
| 1990 | Lappeenranta | 97 | 148 |
| 1991 | Jyväskylä | 76, 152 | 175 |
| 1992 | Turku | 92, 147 | 174 |
| 1993 | Vammala | 100, 118 | 182 |
| 1994 | Helsinki | 93, 181, 216 | 220 |
| 1995 | Joensuu | 47, 129 | 148 |
| 1996 | Espoo | 80, 107, 199 | 221 |
| 1997 | Tampere | 89, 132 | 203 |
| 1998 | Imatra | 59, 96 | 181 |
| 1999 | Pori | 57, 167 | 198 |
| 2000 | Helsinki | 37, 105, 138 | 209 |
| 2001 | Kouvola | 45, 121 | 188 |
| 2002 | Kurikka | 49, 106 | 184 |
| 2003 | Vammala | 52, 117 | 194 |
| 2004 | Matinkylä | 87, 95, 161 | 211 |
| 2005 | Tampere | 48, 163 | 200 |
LauttSK:n sijoitukset JSM:ssä.
Kirjeshakkia ja tehtävien ratkontaa
LauttSK ja erityisesti sen yksittäiset pelaajat ovat 1970- ja 1980-lukujen taitteesta lähtien harrastaneet hanakasti myös kirjeshakin pelaamista. Esimerkiksi vuonna 1978 alkaneeseen joukkueliigaan LauttSK osallistui joukkueella Timo Siikonen, Reijo Rautio, Kaj Hedberg, Hannu Kotomäki ja Matti Rantanen. Myös vuosina 1980, 1983, 1985 ja 1989 alkaneisiin joukkueliigoihin on osallistuttu. Vuonna 1997 aloitettiin ystävyysottelu North Belfastin joukkuetta vastaan. Kaiken kaikkiaan on toisinaan vaikuttanut siltä, että monet kerhon pelaajat keskittyvät enemmän kirjepeleihin kuin lähishakkiin.
Kirjeshakissa on myös tullut runsain mitoin menestystä monille kerhomme pelaajista. Matti Rantanen tuli vuonna 1990 alkaneessa 35. SM-turnauksessa neljänneksi (pelikokoelmassa Matin voitto turnauksen voittajasta). Pekka Kauppala ja Arto Lehto ovat jopa onnistuneet saavuttamaan kirjeshakin kansainvälisen mestarin arvon. Titteli myönnettiin molemmille kansainvälisen kirjeshakkiliiton (ICCF) kokouksessa Argentiinassa vuonna 1997. Seuraavassa Arto Lehdon kertomus siitä, miten arvonimi tuli.
KKvM-tittelin metsästykseni
Kirjeshakissa on päättynyt tähän mennessä 13 maailmanmestaruusturnausta. Suomalaisista parhaiten on pärjännyt SM Risto Kauranen, joka tuli kolmanneksi 12. MM-turnauksessa. Tie loppuotteluun on pitkä: ensin on edettävä M-luokkaan, M-luokasta voi päästä semifinaaliin, semifinaalissa menestymällä saa pelioikeuden ns. ¾-finaaliin, josta voi aueta paikka loppukilpailuun. (Tosin nopeampiakin reittejä on; voi pelata esimerkiksi itsensä ensin lähishakin suurmestariksi.) Turnauksien pitkän keston takia samanaikaisesti on meneillään useita finaaleja ja useiden finaalien karsinnat. Seuraavaksi ovat alkamassa 19. ¾-finaali ja 23. semifinaali.
Kahdeskymmenes semifinaali, jossa oli yhteensä 10 erää, alkoi marraskuussa 1993. Semifinaaliin pääsee voittamalla yhden 15-pelaajaisen tai kaksi 7-pelaajaista M-ryhmää. Olin voittanut ryhmän WT/M/GT/273 tuloksella 13/14, joten taistelu paikasta ¾-finaaliin saattoi alkaa. Ryhmämme kategoria oli 7, josta seurasi KKvM-tavoitetulokseksi 8/14. Turnaus alkoi sikäli huonosti, että herra Lamford keskeytti pian ja hänet pyyhittiin taulukosta. Ryhmän kategoria laski 6:een, ja uusi tavoitetulos oli 8/13. Edelleen piti siis saada 8 pistettä, vaikka pelejä oli vähemmän!
Puolen vuoden pelin jälkeen tuli voitto Piastowskista (GER). Sitten vuoden 1994 loppupuolella seurasi nopeasti 4 tasapeliä: Enigk (GER), Rümmele (GER), Kristoffel (EST) ja Holmberg (SVE). Vuonna 1995 tuli toiset 4 tasapeliä lisää: Gromotka (GER), Hamilton (AUS), Pizzuto (ITA), Zvetkov (RUS). Vuonna 1996 päättyi vain yksi peli: voitto Machalasta (SLK). Keväällä 1997 sain pelini lopulta päätökseen. Ensin tuli tasapeli Mihalkoa (HUN) vastaan pitkän väännön jälkeen, sitten voitto Jasinskista (POL) ja lopulta voitto vastaamattomuuden perusteella Galvao Baratasta (BRS). Kyllä oli mukavaa saada turnaussihteerin kirje, jossa kerrottiin Baratan tuomiosta (vaikka huonosti siinä pelissä olisi kai käynyt). Lopputulokseni oli siis 8½/13, joka riitti kirjeshakin kansainvälisen mestarin arvoon. Sijoituksekseni selvisi parin vuoden odottelun jälkeen neljäs, joka ei aivan riittänyt jatkopaikkaan. Pitää yrittää uudestaan.
Pelityylini on lähipelissä varovainen ja asemallinen sekä helposti tasapeliin johtava. Myös kirjepelissä pyrin asemapeliin, mutta joskus on tehtävä poikkeuksia. Monet avaukset ovat sellaisia, että rauhallisilla siirroilla ei valkea pitkälle pötki. Avausensyklopedioista vastustajan on helppoa poimia mustalle tasoittava jatko. Tällöin on pakko heittäytyä mukaan sekaviin muotivariantteihin, jos aikoo säilyttää toiveen avausedusta. Analyyseissä käytän usein poissulkemis-periaatetta: Käyn ensin kaikki siirrot (tyypillisesti noin 40 vaihtoehtoa) nopeasti läpi. Järjettömiä on paljon, ehdokkaita on yleensä vain jokunen. "Järjettömistä" voi kuitenkin löytyä se ainoa voittosiirto, joten poissulkemisessa ei saa olla liian hätäinen. Siirtoani en päätä koskaan ensimmäisellä istunnollani, vaan jätän asian hautumaan päiväksi tai pariksi ja annan alitajunnan työskennellä. Seuraavalla analyysi-istunnolla tilanne voi näyttää aivan toisenlaiselta. Aikaa kirjeshakissa on 30 päivää 10 siirtoa kohti ja säästetyn ajan voi käyttää myöhemmin hyväkseen, joten ratkaisuvaiheisiin aikaa jää viikkokin siirtoa kohti. Silti aikapula uhkaa usein! Seuraavassa pari esimerkkipeliä semifinaalista.
Lehto – Piastowski, A67
1. d4 Rf6 2. c4 c5 3. d5 e6 4. Rc3 exd5 5. cxd5 d6 6. e4 g6 7. f4 Lg7 8. Lb5+ Rbd7 (Tätä siirtoa pidettiin aikanaan virheenä, mutta sitten se taas heräsi henkiin. Alkuperäinen arvio lienee kuitenkin oikea. Turvallisempi on Rfd7.) 9. e5 dxe5 10. fxe5 Rh5 11. e6 Dh4+ 12. g3 Rxg3 13. hxg3 Dxh1 14. Le3 Lxc3+ 15. bxc3 a6 16. exd7+ Lxd7 17. Lxd7+ Kxd7 18. Db3 b5 19. 0-0-0 Tac8 20. d6 c4 21. Dc2 Dh5 22. De4 1–0
Lehto – Jasinski, E97
1. d4 Rf6 2. c4 g6 3. Rc3 Lg7 4. e4 d6 5. Le2 0-0 6. Rf3 e5 7. Le3 Rg4 8. Lg5 f6 9. Lh4 Rc6 10. d5 Re7 11. Rd2 Rh6 12. f3 g5 13. Lf2 f5 14. c5 Rg6 15. g3 g4 16. exf5 (Pelissä Ehlvest – van Wely, Groningen 1993, jatko oli 16. fxg4 Rxg4 17. Lxg4 fxg4 18. Rc4 ja valkean lievä etu. En malttanut kuitenkaan olla syömättä sotilasta.) Rxf5 17. fxg4 Rd4 18. cxd6 cxd6 19. 0-0 Rxe2+ 20. Dxe2 a6 21. a4 Rh8 22. Rce4 Rf7 23. Rc4 Ld7 24. Lb6 De7 25. b3 (Valkean kevyet upseerit hallitsevat kenttää, ja valkea voi aivan rauhassa rakentaa aseman mieleisekseen.) Tc8 26. Kg2 Kh8 27. h3 Lh6 28. Tad1 Lg7 29. Tf2 Le8 30. Tdf1 Kg8 31. Da2 Ld7 32. Da3 h6 33. Rexd6 Rxd6 34. Dxd6 Dxd6 35. Rxd6 Txf2 36. Txf2 Tc3 37. Tf3 Tc2+ 38. Kf1 Td2 39. Tf7 Le6 40. dxe6 Txd6 41. Txb7 Txe6 42. Lc5 e4 43. Ke2 Le5 44. Te7 Txe7 45. Lxe7 Kf7 46. Lc5 Lxg3 47. Ke3 Kf6 48. Kxe4 h5 49. gxh5 Kg5 50. Kd5 Kxh5 51. Le7 Kg6 52. Kc6 1–0
Kerhomme pelaajakaartiin on kuulunut myös Suomen ratkaisijamestaruuskilpailun moninkertainen voittaja, Olli Heimo. Hänen voittovuotensa ovat olleet 1980, 1989, 1995 ja 1998. Heimo on myös toiminut vastaavien kilpailujen tuomaristossa sekä harrastanut ns. satushakin piiriin kuuluvien tehtävien laadintaa ja ratkomista.