14. lokakuuta 2012

Kerhojen maraton 14.10.

Suomen Shakkiliiton kerhojen kokous pidettiin Shakkiareenalla 14.10.2012. Koska esityslistalla oli muun muassa pelaajalisenssien hintojen korotukset, varauduin jopa kolme tuntia kestävään kokoukseen.

Avauspuheenvuorot, muun muassa puheenjohtajan Panu Laineen FIDE-kuulumiset, viivästyttivät kokouksen avausta puolisen tuntia. Esityslistan seuraaviin pykäliin – läsnä olevien toteaminen, kokoustoimihenkilöiden valinta sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen – kului toiset puoli tuntia, kun alettiin vääntää tikusta asiaa: oliko kokous varmasti kutsuttu ajoissa.

Toinen tunti kului käsitellessä Helsingin Shakkiklubin kysymystä JSM-turnauksen oudoista erikoismääräyksistä. Keskustelu oli melko turhaa, koska HSK:n edustaja oli osittain ymmärtänyt erikoismääräykset väärin eikä myöskään ollut huomannut, että erikoismääräyksiä oli lievennetty jo lokakuun alussa:

"Ylemmässä joukkueessa ei voi käyttää varapelaajaa, jonka selo elokuun 2012 alussa oli yli 150 pistettä alempi kuin alle 130 km:n etäisyydellä pelaavalla alemman joukkueen pelaajalla. Rajoite ei koske tilannetta, jossa alempi joukkue pelaa 3. divisioonassa."

Kolmas tunti keskusteltiin toimintasuunnitelmasta. Joku otti asiakseen neuvoa hallituksen edustajia, miten toimintasuunnitelmassa pitäisi "fokusoida brändin markkinointiin". Kyseinen herra ei kuitenkaan ollut halukas hallitukseen, vaikka häntä erikseen pyydettiin.

Seuraavat puolitoista tuntia keskusteltiin talousarviosta. Hallitus oli ehdottanut, että nostetaan pelaajalisenssien hintoja – ensimmäisen kerran 10 vuoteen – noin 30 % ilman että juurikaan karsitaan menoja. Pitkällisten keskustelujen jälkeen tuli pari vastaehdotusta, joissa myös karsittaisiin menoja:

  • Suunniteltuja projekteja (koulushakin, kerhotoiminnan ja nuorisovalmennuksen edistäminen).
  • Joukkueiden EM-turnauksen ja olympialaisten matkakustannuksia (lisätään pelaajille omavastuu).
  • JSM-turnauksen palkintoja ("ne menevät aina muutamalle kerholle").

Viimeiset puolitoista tuntia kului äänestykseen. Miksi muuten joku aina haluaa, että käytetään salaista lippuäänestystä? Koska paikalla on vain kerhojen edustajia, olisi rehtiä kertoa kantansa avoimesti, jotta kerhon jäsenten ei tarvitse arvuutella, mitä heidän edustajansa äänesti.

Kolmen äänestyksen jälkeen lisenssien hintoja päätettiin nostaa puolet hallituksen ehdotuksesta, joten ensi vuonna esimerkiksi A-lisenssi maksaa 70 euroa ja kerhot maksavat liitolle 7 euroa jäsenestä. Itse äänestin hallituksen esitystä (A-lisenssi 80 euroa) vastaan ja kannatin voittanutta ehdotusta, joka sai viimeisellä kierroksella 2/3 äänistä.

Kokous kesti tasan kuusi tuntia, jos mukaan lasketaan avauspuheenvuorot. Timo Munukan mukaan tämä oli pisin kerhojen kokous sitten vuoden 1993. Kerhojen edustajiksi taitavat valitettavasti pyrkiä sellaiset, jotka viihtyvät kokouksissa ja joita ei siitä syystä pitäisi päästää lainkaan kokoukseen – jaarittelemaan ja hidastamaan päätöksentekoa.

Keskustelu jatkunee Shakkifoorumilla.

5 kommenttia:

L. Kangas kirjoitti...

Hyvin summattu! Kokous oli uuvuttavuudessaan niin rankka, että itse lähinnä vieläkin vetelen happea, tuskin näin järkiperäiseen (ja neutraaliin) yhteenvetoon olisi itselläni ollut aineksia näin tyhjällä takilla.

terv. Lauri

Tommi kirjoitti...

Jollakin tavalla kaipaan aikojani noissa kuvioissa ja jollakin tapaa en kaipaa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Moro!

Olen osasyyllinen keskustelujen venymiseen ja itselle tulikin tunne, että tämä on kuin Eduskunnasta. Salissa puhutaan pitkään ja lopulta äänestetään hallituksen esitystä vastaan tai sen puolesta. Nytoli mukana henkilövalinta, josta ei tarvinnut äänestää.
Minulle jäi epäselväksi vieläkin, miksi lisenssiä ei voisi maksaa heinäkuusta kesäkuuhun eli "shakkikalenterinvuoden" mukaisesti.

Terv.

Jaakko Mäntyniemi

Anonyymi kirjoitti...

Heips,

Tuli tässä mieleen,että mitä kokouksen puheenjohtaja teki kaiken sen ajan, kun muut keskustelivat pääosin ilmeisesti toisarvoisista asioista? Eikö puheenjohtajan tehtävä ole johtaa puhetta, siis myös tarvittaessa katkaista jonnin joutava löpinä, ja esittää sen pohjalta jotakin pöytäkirjaan kirjattavaa? Puheenjohtaja voi myös poistaa kokouksesta sellaiset osallistujat, joiden herneet eivät käsiteltäviin asioihin nähden ole riittävät.

Näin meillä on ollut tapana toimia.

Joose Norri kirjoitti...

Voikohan tällaisesta kokouksesta poistaa valtakirjalla istuvan, ellei hän suorastaan häiriköi? Jaarittelu ei sitä ole, se on kuulijan korvas.

Espoon kaupunginvaltuuston pj. Jyrki Kasvi kirjoitti juuri, ilmeisesti heti kokouksen jälkeen, että kun hän joutuu helvettiin, hänet pannaan johtamaan ikuista kokousta - juuri kun se on loppumassa, joku pyytää puheenvuoroa, tai suljettua lippuäänestystä menettelytavoista, tai...

Lähetä kommentti