1. Toimintakertomus 2012
Jyrki Heikkinen esitteli vuoden 2012 toimintakertomuksen. Kerholla oli 27 jäsentä, määrässä pieni notkahdus edellisvuoteen verrattuna useampien kasvuvuosien jälkeen. Yleisenä trendinä kaikissa tapahtumissa on käynyt hyvin pelaajia. Kaikkiin kolmeen JSM-joukkueeseen on riittänyt innokkaita. Neljä kerhon jäsentä osallistui HSL:n toimitsijakoulutukseen.
2. Tuloslaskelma 2012
Mikko Piippo esitteli vuoden 2012 tuloslaskelman. Talousarvio oli laskettu selkeästi alijäämäiseksi, mutta lopullinen tulos oli kuitenkin jonkin verran ylijäämäinen. Rahaa kului budjetoitua vähemmän mm. hankintoihin ja matkakorvauksiin.
3. Talousarvio 2013
Mikko Piippo esitteli vuoden 2013 alustavan talousarvion. Hankintoihin tarkoituksena on varata tälle vuodelle hieman enemmän rahaa sisältäen uusien lautojen, nappuloiden ja kellojen hankinnan. Digikelloja ei ole JSM-peleissä tarvittavaa 15 kappaletta ja useat laudat ja nappulat alkavat olla huonossa kunnossa.
Saunaturnauksen vuokrakulut menevät tänä vuonna kerhon kautta aiemmasta poiketen. Aloitamme näillä näkymin uudestaan New in Chess -lehden tilauksen. Lopullinen ehdotettava talousarvio tulee olemaan noin 400 euroa alijäämäinen.
4. Toimintasuunnitelma
Jyrki Heikkinen esitteli vuoden 2013 toimintasuunnitelman. Mietittiin LM-turnauksen profilointia. Kerhon kaappi pitää siivota.
5. Toimintatuen hakeminen Lauttasaaren säätiöltä
Haetaan Lauttasaaren säätiöltä 200 euron tukea viime vuotiseen tapaan.
Päätettiin kokous n. klo 18.30.