Hei kaikki eiliset Tallinnan kävijät!
Oli jo 19. kerta kun ottelimme perinteisestä SSK:n "Tallinnan pikapelimestaruudesta"! Mutta nyt oli historiallinen ensimmäinen kerta LauttSSK:na. Eilen 24.8.2017 aamutuimaan kello kahdeksan aikaan 11 shakkimiestä kokoontui Länsisataman uuteen terminaaliin ja M/S Finlandiaan. Suurin osa uuden kerhon jäseniä, mutta mukana myös tuttuja "vierailijoita".
Aurinko ei liikaa näyttäytynyt, mutta eipä myöskään pelätty sadekaan kiusannut. Shakin pelaamisen lisäksi tutustuimme vanhan kaupungin muurien yhteydessä sijaitsevaan Kiek in de Kök -museoon keskiaikaisine linnoitusrakennelmineen. Maamerkki 38-metrinen linnantorni on perustettu jo 1475. Maanalaisessa tunnelistossa tehty erikoinen opastettu kierros ja "aikamatka" avasi meille mielenkiintoisesti linnoituksen ja Tallinnan historiaa.
Raatihuoneen torillakin oli taas pakko pistäytyä nauttimassa Tallinnan tunnelmista sekä muutamista bliksteistä ja olusista! Perinteisesti ennen laivaan paluuta kävimme porukalla ravintolassa syömässä kunnon lounaan, ja tietysti päälle herkuttelimme pienryhmissä suussasulavilla Maiasmok-kahvilan leivoksilla.
Hieno reissu, josta vielä kerran kiitokset kaikille osallistujille – eikun ensi vuonna uudestaan!
Tallinna-cupin tulokset 2017
Kisan alkukarsinta pelattiin laivan 8. kerroksen kahvilassa. Jännittävän kilpailun tulokset:
Seppo Aakio 8/10, Juhani Lehti 7½, Jyrki Kivinen 7, Harri Hurme 7, Jukka Tuovinen 6½, Harri Nyrhinen 4½, Olavi Mattila 4, Timo Siikonen 3½, Kai Backman 3, Mauno Kangas 2, Reijo Rautio 2.
Monissa yksittäisissä peleissä sattui taas runsaasti yllätyksiä, ja erityisesti Kivisen Jyrkin suoritus ansaitsee maininnan.
Cup-otteluihin mentiin alkukisan sijoitusten perusteella 4 hengen ryhmissä, ja ottelut pelattiin pääosin paluumatkalla. Jatkoon selvisi se, joka otti ensimmäisenä 2½ pistettä 4 pelin matsista, mahdollisessa tasatuloksessa ratkaisu haettiin 5. pelillä ja armageddon-ajoilla.
Otteluparien kierrosten tulokset (sijoista 9–11 pelattiin kaksinkertainen täysi turnaus):
- A1: Aakio–Hurme 2½–½, Lehti–Kivinen 2½–½
- A2: Aakio–Lehti 3–2, Hurme–Kivinen 3–0
- B1: Tuovinen–Siikonen 3–1, Nyrhinen–Mattila 3–1
- B2: Tuovinen–Nyrhinen 3–2, Mattila–Siikonen 3–1
Lopputulokset: 1. Aakio, 2. Lehti, 3. Hurme, 4. Kivinen, 5. Tuovinen, 6. Nyrhinen, 7. Mattila, 8. Siikonen, 9. Backman, 10. Rautio, 11. Kangas
Matsit olivat jälleen kovia taisteluita, ja kummassakin cupissa kärkisijat selvitettiin vasta ylimääräisen armageddon-pelin jälkeen. Mestaruuskin ratkesi ratkaisupelissä vasta tasaväkisen väännön jälkeen vain 2 sekunnin aikavoitolla.
Tallinna-cupin historiaa
Tallinna-cupin maratontaulukko 1997–2017 on kerhon tulospalvelussa. Kilpailut on pelattu aina kerhon elokuisen Tallinnan-laivaristeilyn yhteydessä. 5 eri henkilöä voittanut mestaruuden ja saanut kaiverrukset Torni-kiertopalkintoon:
- Harri Hurme 7 kertaa v. 2004, 2007, 2008, 2009, 2011, 2014 ja 2016
- Seppo Aakio 6 kertaa v. 1997, 2005, 2006, 2012, 2015 ja 2017
- Markku Henttinen 3 kertaa v. 2001, 2002 ja 2003
- Ilkka Saren 2 kertaa v. 1998 ja 1999
- Juhani Lehti 1 kerran v. 2010
Harrilla on eniten voittoja ja mitaleita: aina mitaleilla kahta kertaa lukuun ottamatta. Markku on ollut mukana 4 kertaa: 3 voittoa ja hopea.
Teksti Seppo Aakio