1. marraskuuta 2023

Jäsenkyselyn 2023 yhteenveto

LauttSSK:n jäsenkyselyyn tuli 15 vastausta lokakuussa 2023. Alla on suoria lainauksia kyselyn vastauksista, joissa ehdotettuja kehitysideoita seuran hallitus alkaa työstää.

Kiitokset vastanneille. Palautetta voi antaa lisää blogin kommentteihin ja kasvokkain esimerkiksi kirkolla tai kirjastossa, varsinkin hallituksen jäsenille.

Taustaa

LauttSSK:n toimintaan osallistuu 2023 enemmän pelaajia kuin koskaan:

  • Jäseniä on yli 50 (enemmän kuin 2019 ennen koronaa).
  • 9 uutta jäsentä liittyi 2022, samoin 2023.
  • Yli 10 aloittelijaa käy shakkiopetuksessa viikoittain.
  • Osa aloittelijoista on pelannut cupissa, pitkän pelin mestaruuskilpailussa, JSM:ssä ja pelaajiemme antamissa simultaaneissa.
Muutoksia edellisen jäsenkyselyn 2017 jälkeen:
  • 2017 Lauttasaaren Shakkikerho ja Suomalainen Shakkikerho yhdistyivät.
  • 2021 aloittelijatoiminta (shakkiopetus) alkoi Lauttasaaren kirjastossa.
  • 2022 saimme uuden kerhohuoneen kirkolla.

1. Peli-ilta kirkolla keskiviikkoisin

Mitä mieltä olet peli-illasta?

  • On sopiva, ei mene päällekkäin muiden kerhojen pikapeli-iltojen kanssa. Älkää vaihtako.
  • On hyvä, että on mahdollisuus käydä peli-illassa, jos haluan.

Vastanneista käy peli-illassa

  • 2 lähes viikoittain
  • 3 kerran kuussa
  • 4 harvoin
  • 3 ei lainkaan

Haluaisitko vaihtelua peli-illan ohjelmaan?

Nykyään pelataan kerran kuussa nopeaa shakkia (10 min. + 5 s inkrementti), muulloin pikashakkia (yleensä 3 min. + 2 s inkrementti). Erikseen kysyttiin, miltä tuntuisi nopea shakki joka toinen kerta.

Vastanneista

  • 7 pelaisi mieluusti enemmän nopeaa shakkia ja
  • 4 pitää nykyisestä käytännöstä.

Peli-illan ovimaksu

Syksyllä 2021 tullut ovimaksu (kerhohuoneen vuokran kattamiseksi) on kaikkien mielestä sopiva: kertamaksu 2 e, kausikortilla saa pelata puoleen hintaan.

2. Shakkiopetus kirjastolla keskiviikkoisin

Mitä mieltä olet aloittelijatoiminnasta?

  • Olen käynyt vain kirjastolla, koska haluan pelata hitaampaa shakkia.
  • On hienoa, että otetaan uudempia mukaan. Tunnelma on rento.
  • On osoittautunut kerhon toiminnan kannalta hyvin hyödylliseksi.

Miten aloittelijatoimintaa kannattaisi kehittää?

  • Voitaisiin ratkoa shakkipulmia yhdessä.
  • Sitä voisi olla enemmän.
  • Saisiko aktivoitua useampia vetäjiä.

Miten aloittelijoita saataisiin mukaan seuran muuhun toimintaan?

  • Ehkä tiedotusta lähikouluihin.
  • Näkyvyys sosiaalisessa mediassa.
  • Aloittelijakisojen järjestäminen toimii hyvin, myös simultaanit kivoja.
  • Moni ei ehkä halua lähteä pelaamaan pikapeliä konkareita vastaan suoraan kirjastolta. Olisi hienoa, jos näiden kahden väliin saataisiin esim. nopeaa shakkia tai hitaampaa.
  • Olen kuullut, että kirkon peli-ilta voi olla pelottava aloittelijoille: 3 min. + 2 s inkrementti on liian nopeaa eikä hyvä oppimisen kannalta.
  • Tämä on ikuisuusongelma: kynnys kerhon peli-illoissa menestymiselle on uusille pelaajille kovin korkea.
  • Cupissa ja muissa kilpailuissa voi kohdata pidempään pelanneita.
  • Perustamalla joukkue.
  • Aika hyvin saadaan jo nyt. En olisi uskonut pelaavani kilpailussa shakkiseuran joukkueessa.

3. Seuran järjestämät kilpailut

Missä seuran kilpailuissa olet pelannut viime 3 vuoden aikana?

  • 9 (82 %) kuukausipikapelisarja (GP)
  • 3 (27 %) nopean shakin cup
  • 4 (36 %) Lauttasaaren pitkän pelin mestaruus
  • 1 (9 %) nopean shakin Fischerandom (touko- ja marraskuussa)
  • 3 (27 %) selokilpailu Shakkiareenalla (keväällä ja syksyllä)
  • 3 aloittelijakisa Shakkiareenalla (selokilpailun yhteydessä)

Mitä mieltä olet seuramme järjestämistä turnauksista?

  • Mestaruusturnauksen parhaita pelejä voisi analysoida, jolloin pelaajat saisivat palautetta.
  • Voisivatko kilpailut mennä selolaskentaan?
  • Kannattaa ehkä laittaa muistutussähköposteja ajoissa (jotta cupin ottelut saataisiin pelattua ajoissa).

Missä joukkuekilpailuissa olet pelannut viime 3 vuoden aikana?

  • 9 (82 %) JSM
  • 5 (46 %) joukkuepikashakin SM
  • 2 (18 %) joukkuepikashakin Helsingin mestaruus
  • 4 (36 %) Helsingin Shakkiliiton joukkuevartit

Kommentteja joukkuekilpailuista

Yleisin vastaus oli, että toimivat.

  • Joukkueiden miehitys pitää olla riittävän ajoissa selvillä. Jos yläpöydillä/joukkueissa viivytellään ilmoittaumisessa, ongelma kertautuu alaspäin mennessä. Sitovat ilmoittautumiset ajoissa!
  • Saisikohan joskus johonkin veteraanijoukkueen?

4. Muu toiminta

Mitä seuran työkaluja olet käyttänyt verkossa?

Mielipiteesi seuran työkaluista?

Yleisimmät vastaukset olivat OK ja toimivat.

  • Nettisivut hyvät, tärkeä että niitä päivitetään säännöllisesti.
  • Blogiin kommentointi on lievästi sanoen monimutkainen.
  • Nimenhuuto ei ole suosikkini, mutta ajaa tehtävänsä.
  • Pitäisikö nuorisoa varten olla Facebookissa, ehkä opetuksen osalta? Voisi jakaa kutsuja.
  • Olisiko markkinarakoa viikoittaiselle lichess-turnaukselle? Sopivat miettimisajat, jossain vaiheessa laajennus maailmanlaajuiseksi.

Kommentteja kommentteihin:

  • Blogin kommentointi vaatii nykyään kirjautumisen, sillä saatiin toistuvat roskakommentit vähenemään.
  • Olisiko joku (nuorempi) halukas ja osaava viestimään sosiaalisessa mediassa? (Nuoret eivät käsittääkseni käytä Facebookia.)
  • Pelasimme Lichessissä koronan alkuaikoina, mutta se jäi, kun lähishakkia sai taas pelata. Olisiko joku halukas järjestämään lichess-kilpailuja? (Toisaalta niitä järjestetään melkoisesti muutenkin.)

Mikä seuran toiminnassa on hyvää?

  • Aloittelijatoiminta ja LM. Suurin osa seuroista on pikapelikerhoja. Hienoa että meidän seurassa pääsee pelaamaan myös "oikeaa" shakkia.
  • Mukaan oli helppo tulla aloittelijakisan kokemusten kautta. Seuran kannattaa olla aktiivinen nimenomaan aloittelijakisan kävijöiden houkuttelemiseksi mukaan.
  • Aika aktiivinen ote.
  • Ystävällinen ilmapiiri.
  • Oikeastaan kaikki.
  • On mukava pelata shakkia ja toivottavasti oppia jotain. Oppiminen ja uusien ideoiden kokeilu laudan ääressä on suurin syy, miksi tulen pelaamaan.
  • Jos haluan pelata pikashakkia, netti on sitä varten.
  • Pelaajat, voisi olla enemmänkin pelaajia keskiviikkoisin.

Miten tyytyväinen olet seuran toimintaan?

Keskiarvo oli selvästi myönteinen 4,1 (asteikolla 1–5):

  • 4 henkeä (27 %) antoi 5
  • 8 henkeä (53 %) antoi 4
  • 3 henkeä (20 %) antoi 3

Millainen olisi tulevaisuuden shakkiseura?

Lähishakkiin uskotaan yhä:

  • Työelämä menee enemmän hybridi- ja etätyön suuntaan, mutta kasvotusten pelaaminen on se juttu, joka erottaa seuratoiminnan anonyymistä online-pelaamisesta. Lienee turha odottaa, että shakista tulisi massojen seuraama, televisioitu esports-laji.
  • Varmaan tulevaisuudessakin ihmiset haluavat pelata kasvotusten tyydyttääkseen tarpeita, joita nettipelaamisella ei voi tyydyttää.
  • Pelipaikka ja pelitila hyvä (tilava, valoisa, hyvä sisäilma). Aktiivinen.

Muita kommentteja:

  • Toivottavasti niitä on, muuta en osaa sanoa.
  • Somessa aktiivinen, aloittelijaystävällinen seura.
  • Samanlainen kuin nytkin meillä.
  • Ehkä enemmän shakkiopetusta, jos olisi kouluttajia.
  • Entistä monipuolisempi Lauttasaaren Suomalainen Shakkikerho.
  • Moniarvoinen, moninainen, avoin ja monikielinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti