17. joulukuuta 2010

Esa Manninen (1952 - 2010) in Memoriam

Kerhoomme liittyi vuoden 2010 aikana kuusi uutta jäsentä. Nyt vuoden päättyessä näistä uusista jäsenistä yksi on poissa. Esa Manninen ehti tulla kerholla tutuksi monille jo ennen liittymistään kerhon jäseneksi, koska hän oli jo viime vuoden puolella yksi ahkerimmista peli-illoissa kävijöistä. Pelitaidoltaan Esa ei kuulunut kerhomme kärkikaartiin, mutta pelitaidon puutteen korvasi peli-into. Harvoin tapaa kuuttakymmentä ikävuottaan lähestyvää aloittelevaa pelaajaa, jolla on noin parikymppisen kaverin peli-into! Esa tuli tunnetuksi hyvänä häviäjänä, joka osasi pitää myös häviöpelejään kiinnostavina. Tämä kertoi terveestä asenteesta, jota ei aina ns. paremmilta pelaajilta löydy.

Aloittelijaturnauksiimme Esa osallistui alusta alkaen, ja niissä tuli menestystäkin: kolmessa turnauksessa Esa oli kolmen parhaan pelaajan joukossa. Keväällä 2010 ryhdyimme rakentamaan kerhollemme kolmatta joukkuetta seurajoukkueiden SM-kisaan, ja Esa värvättiin tällöin jäseneksi. Esa oli kiinnostunut joukkuepelaajan roolista, ja toukokuussa 2010 hän aikoi pelata elämänsä ensimmäisessä selo-turnauksessa. Ilmeisesti sairaus muutti kuitenkin suunnitelmat äkillisellä tavalla: Esan 58 vuotta kestänyt elämäntaival katkesi 25.5.2010. Esan muistoksi järjestimme 27.11. muistoturnauksen, joka pelattiin Fischerandomin sääntöjen mukaan. Tuo olisi varmasti kiinnostanut Esaakin, jonka pelitapa ei soveltunut aina avausteorian kankeisiin sääntöihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti