Joulukuun pelaaja: Tero Henttonen

Shakkisiirtojen oppiminen

Muistaakseni joskus 10-vuotiaana, kirjasta: Kaverini oli aloittanut pelaamaan, joten haastaakseni hänet peliin opettelin säännöt kirjasta. Pelasimme muutaman kerran, mutta jotenkin se jäi sitten siihen. Sen sijaan sain 11-vuotiaana vanhemmiltani lahjaksi shakkitietokoneen, jota sitten läiskin tehokkaasti ainakin pari vuotta. Kyseessä oli Saitekin joku Kasparov-brändätty malli, joka oli varsin mainio vastus siihen aikaan. Kone on edelleen tallella, pelasin muutama vuosi takaperin viimeksi kokeilun vuoksi.

Kuinka usein pelaat shakkia?

Viikoittain netissä pikapeliä, kerhoilloissa niin usein kuin ehdin. Viime aikoina on tullut intoa yrittää pelata lisää pitkiä pelejä, kun vain ehtisi paremmin.

Shakkikerhoon liittyminen

Ensimmäisen kerran pelasin Lappeenrannan shakkikerhossa joskus 12–13-vuotiaana muistaakseni vuoden-puolitoista. Etsin peliseuraa kun konetta vastaan ei enää jaksanut pelata, ja isäni työkaverin kautta sain kuulla missä kerho pelasi. Sitä kautta tutustuin kellon kanssa pelaamiseen ja pikapeliin, sekä pelasin ensimmäisessä turnauksessani. Pelaaminen oli mukavaa, jatkuvat häviäminen ja ikäseuran puute ei. Osittain sen takia lopetin pelaamisen sitten yläasteen aikana.

Seuraava kosketus shakkiin tuli vasta yliopistoaikana kun monet matemaatikot läiskivät tietokoneluokassa usein pikapeliä ICC:ssä. Itse en juuri pelannut, mitä nyt kokeilin joskus, ja varsinaisesti aloitin pelaamisen uudestaan vasta työelämään siirryttyäni firman eli Nokian shakkikerhossa 2000.

Saavutukset shakissa

Ei mitään ihmeempiä – sain kesällä joukkuepikashakin SM:ssä n. 50 %:n tuloksen, mikä oli odotuksiini nähden huikean hyvä – oletin että menee aivan penkin alle. Lisäksi pariin kertaan olen onnistunut SPS-turnauksissa mainiosti, paras tulos oli muistaakseni 6/8 pikapelissä.

Paras peli

Vaikea sanoa – monta kertaa mukavammilta tuntuneet pelit ovat olleet sellaisia joissa olen vasta kauhean taistelun jälkeen onnistunut voittamaan alakynnestä ihan vain sen takia että olin liian itsepäinen luovuttaakseni.

Makea voitto

Voitin kesällä joukkuepikashakissa Velhojen Tommi Franssilan tekemällä matin laudalla, tietämättä hänen vahvuuslukuaan (2276). Peli meni erinomaisesti, joskin myös onnekkaasti: Aloitin g3:lla, mutta onnistuin tunaamaan sotilaan vastustajalle joskus 10.–15. siirron paikkeilla. Sain siitä hieman asemallista kompensaatiota, joten en suostunut luovuttamaan vaan painoin päälle ja sinnittelin samalla kun vastustaja aloitti oman hyökkäyksensä. Keskityin asemalliseen vastahyökkäykseen, ja yhtäkkiä vastustaja syötti upseerin (koska ei nähnyt helppoa 2 siirron kombia), jonka jälkeen mustan asema alkoi romahtaa. Mattia varten jouduin vielä tekemään töitä, mutta lopulta se onnistui. Jotenkin. Onnella oli suuri osuus voitosta, mutta mitä siitä, fiilikset olivat loistavat pelin jälkeen.

Onnekas voitto

Äskettäin SPS:n pitkässä pelissä voitin Taksin Pasi Korhosen pitkässä pelissä – olin parissakymmenessä siirrossa onnistunut kaivamaan itseni syvälle, vaikken sitä itse siinä vaiheessa tajunnut. Ajattelin vain "Sinnittele, sinnittele, vielä yksi siirto", ja sitten yhtäkkiä näin mahdollisuuden sotilaan voittoon. Kokeilin, ja kas, se onnistui – minkä jälkeen Pasi syötti vielä laadun. Tästä sitten realisoin vaihtamalla tavaraa, mokasin vielä hieman ja loppupelissäkin jouduin vielä olemaan tarkkana etteivät vastustajan sotilaat korotu ennen omiani.

Pelin jälkeen analysoimme ja huomasin miten syvällä olin ollut – onnekseni vastustajani ei ollut löytänyt oikeita siirtoja.

Katkera tappio

Pitkän pelin tappiot harmittavat aina, varsinkin jos/kun olen itse mokannut pelini. Näitä on tullut viime aikoina enemmän, kun olen pelannut pitkiä pelejä. Onneksi unohdan tappiot yleensä nopeasti.

Pahin munaus

Näitäkin on liian paljon – mennyt mattiin, mokannut voitetun alkaneen pelin yhdellä siirrolla jne. Tappioista pitäisi aina oppia jotain, mutta tuntuu että lähinnä unohdan ne nopeasti.

Unohtumaton shakkikokemus

Firman shakkikerhon saunaillat ovat olleet erinomaisen hauskoja aina – mieleeni tulee mm. monet hupi-tandem-pelit sekä "Attakko stupido!" (ei siitä sen enempää, paikalla olleet saattavat muistaa – sisäpiirin vitsi).

Jos otetaan vähän vakavammista, niin viime kesän joukkuepikashakin SM (ensimmäinen oikea turnaukseni) jäänee kyllä mieleen – varsinkin kun pärjäsin paremmin kuin oletin.

Arvokkaimmat päänahat

Ks. yllä makein voitto ja onnekas voitto.

Avausvalikoima

Valkeilla avaan yleensä e4 tai g3, mutta samaa pelaajaa vastaan vaihdan yleensä avausta heti toisessa pelissä ihan vaan että voi päätellä paremmin vastustajan pelityyliä. Mustilla pelaan kuningatarsotilasavauksia, tai sisilialaista e4:ää vastaan.

Avausteorian tuntemukseni on huonohko, joten pitäydyn useimmiten tutuissa avauksissa. Silloin tällöin kyllä improvisoin, yleensä mielenkiintoisin (= usein heikoin) tuloksin...

Pelityyli

Lähden usein passiivihyökkäykseen jumiasemasta, eli pelaan turhankin passiivisen asemallisesti. Tästä olen jo vuosikausia yrittänyt harjoitella eroon, mutta toisaalta olen lähinnä onnistunut oppimaan pääsemään parempiin asemiin. Puolustuspeli tuntuu omimmalta alueelta, pääsen kohtuu-usein puolustuksesta toimivaan vastahyökkäykseen.

Miettimisaika

Pelaisin pitkää peliä mielelläni, jos se ei veisi niin kauan... Sen takia 5 + 5 on ollut suosikki pitkään, ja 15 + 15 on myös mielenkiintoista, kun on vähän enemmän aikaa muttei vielä pitkän pelin määrää. Inkrementit vaativat edelleen asennoitumista, stressaan niitten kanssa pelaamista enemmän kun vakioaikoja.

Shakkimotto

Älä luovuta liian aikaisin.

Shakki-idolit

Maailmanmestareista Capablanca ja Lasker ainakin – Kimmo Konsalan kirjasta luetut elämänkerrat ja pelianalyysit innoittivat aikanaan peliuran alussa paljon. Kurt Richterin Shakkitarinoita oli myös pitkään lempishakkikirjani, sen sisältämän huumorin ja monipuolisuuden vuoksi.