29. joulukuuta 2016

Ennätyksellinen vuosi 2016

Lauttasaaren Shakkikerhon vuosi 2016 oli ennätyksellisen vilkas:

  • Kerhossa oli 35 jäsentä, yksi enemmän kuin 2015. Kasvu on ollut nopeaa: jäseniä oli 20 vuonna 2009.
  • Kerhohuoneella pelasi 20 henkeä vilkkaimpana keskiviikkoiltana, vieläpä kahdesti syys-lokakuussa. Edellinen, 19 hengen ennätys tuli vuonna 2010.
  • Osallistuimme 5 nelihenkisellä edustusjoukkueella joukkuepikashakin SM-kisoihin elokuussa. Aiempina vuosina olemme saaneet koottua enintään 3 joukkuetta.
  • Osmo Kailan 100-vuotisjuhlaturnaukseen, jonka järjestimme lokakuussa, osallistui 52 pelaajaa, enemmän kuin yhteenkään aiempaan turnaukseemme. Turnaus oli 3. suurin henkilökohtainen seloturnaus pääkaupunkiseudulla tänä vuonna.

Pelasimme kerhohuoneella keskiviikkoisin ympäri vuoden. Kuukausipikapelisarjan ja muiden pikapeliturnausten lisäksi pelasimme teematurnauksia: Fischerandomia, loppupeliä ja Stauntonin gambiittia.

Kerhoiltojen lisäksi järjestimme tutut jokavuotiset turnaukset: pitkän pelin Lauttasaaren mestaruus maalis-lokakuussa, nopean shakin cup kahdesti vuodessa, ystävyysottelu ja saunaturnaus Rikospoliisien Shakkikerhon kanssa sekä Lauttasaaren pikapelimestaruus Seurasaaressa.

Kerhon sisäisten turnausten lisäksi järjestimme seloturnauksia Shakkiareenalla: nopean shakin turnauksen keväällä ja viikonlopputurnauksen syksyllä.

Kerhomme edustusjoukkueet pelasivat joukkueiden SM-turnauksen 2. ja 3. divisioonassa, joukkuepikashakin SM-kisoissa, joukkuepikashakin Helsingin mestaruuskisoissa ja Helsingin Shakkiliiton joukkuevarteissa.

Loppuvuonna ilmestyi kirja Philidor – shakin ja oopperan mestari, jonka toimittivat kerhomme jäsenet Aaro Jalas ja Pekka Kauppala.

21. joulukuuta 2016

GP-sarjan 2016 tulokset

Lauttasaaren Shakkikerhon pikashakin GP-sarjan 2016 kärkitulokset:

  1. Antti Suominen (KäpSK, 72/80)
  2. Jyrki Heikkinen (68)
  3. Tero Lehtinen (42)
  4. Arto Lindholm (41)
  5. Raimo Kohvakka (LeppSisu, 34)

Kärkikolmikon pelaajat olivat myös aktiivisimpia ja osallistuivat 11/12 osakilpailuun.

Sarjaan osallistui 47 eri pelaajaa. Osakilpailuissa oli keskimäärin 13 pelaajaa (viime vuonna 11), eniten saunaturnauksessa (20) ja Seurasaaressa (21).

Osakilpailujen GP-pisteet ovat tulospalvelussamme.

16. joulukuuta 2016

Shakin amatööriturnauksia 2017

Helsingin Shakkiliitto (yhdessä Lauttasaaren Shakkikerhon kanssa) alkaa järjestää shakin amatööriturnauksia Shakkiareenalla vuodenvaihteen jälkeen, ensimmäisen kerran lauantaina 7.1.2017. Turnaukset on tarkoitettu

  • yli 16-vuotiaille (nuoremmille järjestetään nappulaturnauksia samaan aikaan),
  • shakin säännöt osaaville ja
  • vahvuusluvuttomille.

Welcome to the Amateur Chess Tournaments at Shakkiareena in Helsinki in 2017.

11. joulukuuta 2016

WCCM 2016 – Ruskaretki New Yorkiin

Allekirjoittaneelle tarjoutui mahdollisuus piipahtaa New Yorkissa shakin MM-ottelun aikana. Se tietysti velvoitti shakinharrastajana hankkimaan liput pelipaikalle. Aikatauluun sopivimmaksi valikoitui lopulta 10. ottelupeli, joka pelattiin kiitospäivän aattona, torstaina 26.11.2016.

MM-ottelu käynnistyi 11.11. ja lähti käyntiin tutun tuntuisesti tasapelein, joita ehdittiin pelaamaan 7 kierroksen verran ennen ensimmäistä ratkaisuun päätynyttä peliä. Maailmanmestaruuttaan puolustavan Magnus Carlsenin haastaja Sergey Karjakin onnistui ottamaan pelistä kokonaisen pisteen ja nousi ottelussa johtoon 4½–3½. Karjakin sai uuden vaihteen päälle ja Carlsen oli vähällä hävitä myös 9. pelin, mutta onnistui täpärästi pelastautumaan tasapeliin. Lehdistötilaisuudessa hän totesi, että ottelun tasoittamiseen on kolme kierrosta aikaa ja normaalisti sen pitäisi häneltä onnistua.

Kymmenennen kierroksen alussa oli siis jo odotettavissa, ettei helppoja tasapelejä ole tarjolla. Seurueemme saapui pelipaikalle noin puoli tuntia ennen kierroksen alkua ja totesimme pelipaikan turvatoimet varsin kevyiksi newyorkilaiseen standardiin nähden. Paikallisilla on tapana saapua tapahtumiin ennemminkin jälkijunassa, joten saimme vielä hyvät paikat pelien seuraamiseen varatusta katsomotilasta.

Katsomon lisäksi MM-turnauksen seuraamiseen varatulta alueelta löytyivät myös kahvio, matkamuistomyymälä, tv-studio ja käymälät. Kaikkialla oli mahdollista seurata studion lähetystä, jossa Judit Polgár ja vaihtuvat vieraat analysoivat peliä koko sen keston ajan. Katsomosta oli pääsy pimennettyyn huoneeseen, josta saattoi seurata pelaajia yksisuuntaisen peililasin läpi.

Carlsen saapui 10. peliin hieman ennen Karjakinia, ja tunnelma oli erittäin intensiivinen. Varsinkin Carlsen vaikutti levottomalta kellon käynnistämiseen asti. Tuomarin käynnistettyä kellon alkoivat molemmat pelata avausta nopeaan tahtiin. Pelin edetessä Karjakinilla olisi ollut mahdollisuus hyydyttää peli tasapeliksi 21. siirron kohdalla, mutta hän päätyi pelaamaan jatkon, joka mahdollisti Carlsenin hitaasti puristaa kohti voittoa.

Toimittajakunta oli jo ehtinyt pystyttää kameransa lehdistötilaisuutta varten, mutta ratkaisua saatiin lopulta odottaa vielä useiden tuntien ajan. Pelipaikalta oli pelin pitkittyessä ehtinyt poistua jo paljon ihmisiä, varsinkin lapsiperheet siirtyivät kiitospäivän viettoon toisaalle. Kun oli pelattu yli 6½ tuntia, oli Carlsen saavuttanut ylivoimaisen aseman ja Karjakin luovutti pelin.

Lehdistötilaisuuteen saapunut puolustava mestari sai yleisöltä raikuvat aplodit ja oli ilmiselvästi löytänyt jälleen hymynsä. Kymmenennen pelin lopputulos oli ottelun kannalta ratkaisevassa osassa, ja varsinaiset ottelupelit päättyivät lopulta tasan 6–6. Tie breakin nopeissa peleissä Magnus voitti selvästi 3–1 ja näin ollen jatkaa hallitsevana maailmanmestarina.

New York City on hyvä kohde shakkituristille muulloinkin kuin vain suurten tapahtumien yhteydessä. Kaupungissa, joka ei nuku koskaan, on paljon mahdollisuuksia myös shakilliseen ajanvietteeseen. Helppoja vierailukohteita ovat mm. Marshall Chess Club, Washington Square Park "blixti-hustlereineen" ja Thompson Streetin shakkikaupat.

Teksti ja kuvat Pasi Paasonen

JSM-kömmähdyksiä

Eilisen JSM-ottelun Lauttasaaren Shakkikerho – Shakkikerho Meriratsut moni peli ratkesi pahaan kömmähdykseen.

Aarno Eskelinen – Pekka Kauppala

45...g5 olisi mustan pienin eduin, mutta peli loppui lyhyeen: 45...c4?? 46.Lh3X 1-0.

Jyrki Heikkinen – Mikko Virkamäki

35...Tg8 olisi mustan selvin eduin, mutta valkea sai ratkaisevan edun pelijatkossa 35...Re3?? 36.Rxe4 Rxf1 37.Rxf6 f4
38.Lf5+
.

Jarmo Pystynen – Juha Heikkinen

24...exd6 olisi mustan eduin, mutta pelijatkossa valkea voitti upseerin: 24...Txd6?? 25.g4 Rde3? 26.gxf5 exf5 27.Rxd4! Txd4 28.Txe3.

10. joulukuuta 2016

JSM: LauttSK – Me-Ra

Kerhohuoneella 10.12.2016 pelattu seurajoukkueiden SM-kilpailun 2. divisioonan 4. kierroksen ottelu Lauttasaaren Shakkikerho – Shakkikerho Meriratsut päättyi 4–1:

1. Pekka Kauppala (2065) – Aarno Eskelinen (2160) 0–1
2. Jyrki Heikkinen (2058) – Mikko Virkamäki (1885) 1–0
3. Petr Veselý (1957) – Heikki Huhtamäki (1705) 1–0
4. Jarmo Pystynen (1962) – Juha Heikkinen (1643) 1–0
5. Evgeny Sobenin (1965) – Kari Jämbäck (1614) 1–0

Tällä kertaa parempi vahvuusluku ratkaisi jokaisella pöydällä. Kolmen tasapelin jälkeen oli mukava voittaa ottelu pitkästä aikaa.

24. marraskuuta 2016

Uusi kirja Philidorista

André Philidor oli 1700-luvulla elänyt ranskalainen shakinpelaaja, joka muistetaan Philidorin puolustuksesta 1.e4 e5 2.Rf3 d6.

Philidor on taas ajankohtainen, koska tänä syksynä ilmestyi kirja Philidor – shakin ja oopperan mestari.

Kirjan on toimittanut Aaro Jalas ja sen peliosion Pekka Kauppala. Molemmat ovat Lauttasaaren Shakkikerhon pitkäaikaisia jäseniä.

Aaro ja Pekka esittelevät kirjan Philidor-illassa Shakkiareenalla torstaina 1.12.2016 kello 19:00. Tilaisuuden järjestää Shakkihistoriallinen seura. Aaro myy kirjaa 15 eurolla.

14. marraskuuta 2016

Marraskuun pelaaja: Ismo Suihko

Shakkisiirtojen oppiminen

Isä opetti siirrot, kun olin varmaankin seitsemän. Voittaakseni hänet etsin kirjastoautosta shakkikirjoja, joista ainakin Shakin hienouksia ja Taito voittaa shakissa olivat itseopiskelevalle aloittelijalle aika vaativia. Eipä Shakki alusta pitäen -kirja myöskään ollut kovin helppo verrattuna nykyisin löytyviin kirjoihin, mutta oppi niistä kaikista kuitenkin aina jotain.

Kuinka usein pelaat shakkia?

Pelaan nyt kerran pari kuussa eli vielä liian vähän, kun keskiviikkona eli kerhon peli-iltana on monesti muitakin harrastuksia. Tutkin sentään shakkipalstoilla analysoituja pelejä aika usein. Ja toisinaan pelaan matsin tai pari kännykän tai läppärin shakkiohjelmilla. Tätä ennen viitenä viime vuotena pelasin reilusti alle 10 peliä/vuosi, joten nyt opetellaan kaikkea unohtunutta.

Shakkikerhoon liittyminen

LauttSK nyt elokuussa 2016 päästäkseni pelaamaan joukkuepikashakin SM-kisoihin, jonne kerhon puheenjohtaja Jyrki houkutteli mukaan nelosjoukkueeseen. Olin sitä ennen käynyt kerhohuoneella pelaamassa kerran yli 10 vuotta aiemmin ja toisen kerran kai 3 vuotta sitten, joten LauttSK oli ollut harkinnassa aiemminkin. Ja tätä ennen olin Jyrkin vetämässä Nokian shakkikerhossa yli kymmenen vuotta pelaten silloin säännöllisemmin.

Saavutukset shakissa

Ei vielä kummempia. Firmaliigassa olin muutaman kerran voittavassa joukkueessa 4-pelaajana ottamassa muutaman lisäpisteen joukkueelle. Vielä ennen kuin firmaliiga loppui tämän vuosikymmenen alussa, voitettiin esim. SPS 15 + 15 -turnaus vuonna 2010. Vuonna 2003 SPS-pikapelicupin alkukierrokselta sain nelospöydällä tuloksen 6/9.

Makea voitto

Vuonna 2010 SPS:n 15 + 15 -turnauksessa voitto yli 2000:n pelaajasta.

Onnekas voitto

Ei voitto vaan tasapeli. Ensimmäisessä joukkuepikashakin SM-pelissäni taistelin tai "sain" tasapelin pahassa aikapulassa pelkällä kuninkaallani kovan vastustajan torneja ym. vastaan. Olin päättänyt etten ensimmäistä ratingpeliäni luovuta eli kannatti pelata loppuun!

Katkera tappio

Useampikin tappio joukkuepikashakin SM:ssä jo selvistä voittoasemista sunnuntaiaamuna jäi harmittamaan (syötin nappuloita, tein virhesiirtoja...) ja saldo 2/9. Selitys rutiinin puute. Onneksi ruokailutauon ja kahvin jälkeen keskityin paremmin ja saldo hyvä 10/14.

Unohtumaton shakkikokemus

Joukkuepikashakin SM 2016 Talissa, joka on myös toistaiseksi ainoa shakkiturnaukseni, josta lasketaan vahvuuslukuja. Yllä olevan kuvani nappasin sieltä otetusta videosta. Kiitokset Jyrkille kisoihin kutsumisesta ja houkuttelemisesta!

Avausvalikoima

Avausvalikoima on tällä hetkellä aika suppea pitkän pelitauon takia. Paljon on unohtunut. Mutta opetellaan taas!

Pelityyli

Vahvuuksina ollut joskus pelaamassani kirjeshakissa (tai vastaavassa) pelitietokantojen käyttö ja kärsivällisyys. Pelirutiinin puuttuminen aiheuttaa pikashakissa aikapulan liian usein.

Miettimisaika

15 + 15 min. tai 30 + 30 min. Pikashakkiin verrattuna noilla tulee vähemmän helppoja virheitä eikä peli pääty aikapulaankaan niin usein. Toisaalta noilla peli ei myöskään kestä koko iltaa.

5. marraskuuta 2016

JSM: ESK – LauttSK

Ponnen majalla Espoossa 5.11.2016 pelattu seurajoukkueiden SM-kilpailun 2. divisioonan 3. kierroksen ottelu Espoon Shakkikerho – Lauttasaaren Shakkikerho päättyi 2–2:

1. Viktoria Chernyak (2172) – Pekka Kauppala (2064) 1–0
2. Anastasia Nazarova (1991) – Jyrki Heikkinen (2036) 1–0
3. Timo Munukka (1918) – Petr Veselý (1958) ½–½
4. Mika Borenius (1940) – Evgeny Sobenin (1953) 0–1
5. Leif Nyström (1907) – Ashwin Kumar (1832) 0–1

Johdimme ottelua 0–2, kun kolme alinta pöytää päättyivät ensin, mutta lopulta hävisimme molemmilla kärkipöydillä. Tämä oli jo kolmas tasapelimme, joten lohkovoitto alkaa karata käsistä.

24. lokakuuta 2016

Joukkuepikashakin HM 24.10.2016

Joukkuepikashakin Helsingin mestaruusturnauksen M-ryhmä pelattiin Shakkiareenalla 24.10.2016. Joukkuepistein 10/30 (pelipisteet 22/60) Lauttasaaren Shakkikerhon ykkösjoukkue säilyi M-ryhmässä: sijoituksemme oli 13/16.

Henkilökohtaiset tuloksemme:

  1. Petr Veselý (2086) 5½/15
  2. Pekka Kauppala (2071) 4½
  3. Jyrki Heikkinen (1981) 8½
  4. Esa Kokko (1906) 3½

Turnauksemme oli kaksijakoinen:

  • Ennen taukoa saimme vain 3 tasapeliä 7 ottelusta.
  • Tauon jälkeen saimme 3 voittoa ja 1 tasapelin 8 ottelusta.

Paras yksittäinen joukkuetulos oli 3–1-voitto EtVaS 2:sta, joka tuli 6:nneksi.Täydelliset tulokset ovat Chess-Results-sivustolla.

Kakkosjoukkueemme pelaa A-ryhmässä torstaina 27.10.2016.

21. lokakuuta 2016

Stauntonin gambiitin teematurnaus

Kerhohuoneella pelataan Stauntonin gambiitin teematurnaus keskiviikkona 26.10.2016 klo 18:30. 5-kierroksinen turnaus pelataan miettimisajoin 10'+05". Kaikki pelit alkavat seuraavasta asemasta:

1.d4 f5 2.e4

Esimerkkipelejä:

19. lokakuuta 2016

Lokakuun viikonlopputurnauksen 2016 palautetta

Kiitos runsaasta palautteesta (yli 10 hengeltä), jota saimme Lauttasaaren Shakkikerhon viikonlopputurnaukseen 14.–16.10.2016 osallistuneilta. Alla yhteenveto.

Mikä toimi hyvin

  • Kaikin puolin hyvin, asianmukaisesti ja juohevasti järjestetty turnaus.
  • Toimitsijatoiminta oli kehun arvoista. Heille voi puhua, ja he kuuntelivat.
  • Piditte hyvin kuria yllä, esimerkiksi hiljaisuutta pelihuoneessa.
  • Tosi nopea tulospalvelu.
  • Shakkiareenan ruokapuoli on kunnossa hinnan ja laadun osalta.

Parannusehdotuksia

Linkki turnaustilanteeseen voisi olla helpommin löydettävissä, ehkä jo kisakutsussa.
Kun näitä kysyttiin turnauksen aikana, virallinen vastaus oli, että linkit löytyvät tasaselosivustolta ja Lauttasaaren Shakkikerhon blogista. Jatkossa laitamme linkin ilmoittautumislomakkeelle ja turnauksen ilmoitustaululle pelisaliin.
Saisiko tulokset ja paritukset myös Chess Results -sivustolle turnauksen aikana?
Tasaseloturnauksessa käytetty tasaselo-ohjelma ei lataa tiedostoja Chess Results -sivustolle, toisin kuin sveitsiläisen systeemin Swiss Manager, jota käytetään monissa turnauksissa. Tämä kehitysidea on lähetetty eteenpäin tasaselo-ohjelman kehittäjälle Leo Peltolalle.
Tulostaululla ryhmät vaihtuivat liian nopeasti. Ei aina ehtinyt lukea.
Olisi kannattanut kertoa tuosta jo turnauksen aikana, koska tasaselo-ohjelmasta voi säätää rullauksen nopeutta. Pitää muistaa vaihtaa hitaampaan rullaukseen seuraavassa turnauksessa.
Miettimisaikaa voisi pidentää esimerkiksi 15 minuutin lisäajalla 40 siirron jälkeen, tosin silloin lauantain ja sunnuntain iltakierrosten pitäisi ehkä alkaa vasta klo 16.
Yksi vaihtoehto voisi olla 75 minuuttia + 15 minuuttia 40 siirron jälkeen + koko ajan 30 sekunnin inkrementti. Viikonlopun jokaisella kierroksella taisi vain yksi peli kestää yli 4 tuntia, joten miettimisaikaa voisi ehkä pidentää hieman, ilman että tarvitsisi siirtää iltapäivän kierroksen alkamisaikaa.
6 pelaajan ryhmät, joissa pelattaisiin täysikierrosturnaus, palkinnot vain voittajille.
Onkohan tämmöistä kokeiltu jossain viime aikoina? Toisaalta tuo saattaisi olla hieman rajoittunut pelimuoto: vaikka pelit sujuisivat hyvin, ei pääsisi pelaamaan kovempia vastaan; jos taas huonosti, ei pääsisi pelaamaan heikompia vastaan.
Arvonta ilmaisesta osallistumisesta jäi puuttumaan.
Muutamissa aiemmissa LauttSK:n turnauksissa olemme tosiaan arponeet ilmaisen osallistumisen seuraavan vuoden vastaavaan turnaukseen. Tuo "lahjakortti" on kuitenkin useimmiten jäänyt käyttämättä, joten emme pitäneet arvontaa niin tärkeänä. Pitänee palauttaa tuo käytäntö.
Jokin arvonta kaikkien osallistujien kesken Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi 2017.
Laitetaan mietintämyssyyn.

Muita kommentteja

Viimeisen kierroksen paritus ei näkynyt netissä ennen kierroksen alkua.
Tämä johtunee harjoittelun puutteesta. Toimitsijamme käyttivät ensimmäistä kertaa tasaselo-ohjelman toimintoa, jolla ladataan turnaustilanne tasaselosivustolle. Olisi tietysti helpompaa, jos ohjelma lataisi tiedostot automaattisesti...
Tasaselosysteemin peleissä molemmilla on yhtä hyvät mahdollisuudet voittaa. Tosin se ei ehkä ole hyvä tapa selvittää, kuka on paras, vaikka se on paras tuottamaan viihteellisiä pelejä.
Tästä on paljon pohdintaa tasaselosivustolla.
Tasaseloturnaus on omanlaisensa turnausmuoto, ja on hyvä, että järjestetään erilaisia turnauksia. Onnetonta kuitenkin olisi, jos kaikki turnaukset olisivat tasaseloturnauksia, mutta vaihteeksi nekin ovat mukavia.
Eri pelimuotoja, turnausjärjestelmiä ja miettimisaikoja on tosiaan hyvä kokeilla, jopa Fischerandomia.
Palkintopotti oli ehkä turhankin runsas. Useimmat eivät tule turnaukseen rahapalkinnon toivossa, joten pienemmätkin palkinnot riittäisivät ja järjestävä kerho saisi enemmän toimintapääomaa.
Itse asiassa tasaselosysteemin ansiosta kaikilla pitäisi olla hyvä mahdollisuus taistella ryhmävoitosta tai suorituspalkinnosta, toisin kuin sveitsiläisessä systeemissä. Tasaselon ohjeiden mukaisesti osanottomaksuista menee vähintään puolet palkintoihin, ja tasaselotuen ansiosta myös järjestävälle seuralle jää noin puolet osanottomaksuista (josta tietysti vähennetään muut kulut, kuten pelipaikan vuokra). Mitä enemmän osanottajia, sitä enemmän jää järjestävälle kerholle "toimintapääomaa".

16. lokakuuta 2016

Osmo Kailan 100-vuotisjuhlaturnauksen tulokset

Lauttasaaren Shakkikerhon järjestämä viikonlopputurnaus Shakkiareenalla 14.–16.10.2016 sujui jopa vielä leppoisammin kuin viime vuonna: pelisali pysyi hiljaisena, eikä tullut kiistatilanteita tuomarin ratkottavaksi.

Ryhmien palkitut:

  • A1: Jari Järvenpää (SalSK, 2261) 4/5
  • A2: Tero Kokkila (EtVaS, 2310) 3½
  • B1: Per Ertbjerg (I-HSK, 1941) 3½
  • C1: Kaspar Kool (VihdSK, 1715) 4½
  • D1: Sten Ståhle (HSK, 1552) 4½
  • E1: Niklas Lavonen (Int, 1436) 3½

Ståhle, Järvenpää, Kool, Kokkila, Ertbjerg, Lavonen

Suorituspalkinnon (tulos – odotustulos) voittaneet:

  1. Ranel Tammela (Viro, 1644) 2,15
  2. Jyrki Heikkinen (LauttSK, 2036) 1,35
  3. Pekka Pietinen (KäpSK, 1977) 1,09

Kiitokset järjestelyistä Shakkiareenan väelle, oman kerhomme toimitsijoille Arto Heimoselle ja Pasi Paasoselle sekä Toivo Pudakselle, joka hoiti jälleen kerran livelaudat, kuvagallerian ja videoinnin.

Täydelliset turnaustulokset ovat tasaselosivustolla.

Pelaajat, antakaa palautetta turnauksesta, niin järjestämme ensi vuonna entistä paremman!

15. lokakuuta 2016

Viikonlopputurnaus käynnissä

Lauttasaaren Shakkikerhon järjestämä viikonlopputurnaus alkoi Shakkiareenalla perjantaina 14.10.2016. Turnaus on samalla Osmo Kailan (1916–1991) 100-vuotisjuhlaturnaus.

Ennen turnauksen alkua Seppo Aakio (Suomalainen Shakkikerho) muisteli lyhyesti Kailaa ja mainosti vuodenvaihteeessa ilmestyvää Kaila-elämäkertaa. Kaila asui lähes 40 viimeistä vuottaan Lauttasaaressa.

Viikonlopputurnauksemme osanottajamäärä on kasvanut mukavasti joka vuosi: 34 (2014), 42 (2015), 52 (2016). Tämä on siis kaikkien aikojen suurin kerhomme järjestämä shakkiturnaus. Olisikohan osasyynä se, että tällä kertaa parit määrätään tasaselojärjestelmällä.

Kierrosten livelaudat (16 peliä): 1, 2, 3, 4, 5.

Turnaustilanne ja seuraavan kierroksen parit ovat tasaselosivustolla.

8. lokakuuta 2016

JSM: LauttSK – KymS 2

Kerhohuoneella 8.10.2016 pelattu seurajoukkueiden SM-kilpailun 2. divisioonan 2. kierroksen ottelu Lauttasaaren Shakkikerho – Kymen Shakki 2 päättyi 1–1:

1. Pekka Kauppala (2055) – Jyrki Raki (2011) 1–0
2. Jyrki Heikkinen (2036) – Samu Montonen (2023) ½–½
3. Arto Lindholm (1970) – Martti Mujunen (1961) ½–½
4. Petr Veselý (1976) – Arto Ihaksi (1818) 0–1
5. Jarmo Pystynen (1967) – Jan Engelberg (1818) ½–½

Pelissä Jyrki Heikkinen – Samu Montonen tultiin seuraavaan asemaan:

Olin hukannut paremman loppupelini (syöttämällä rinnakkaiset a- ja b-sotilaat), mutta uskoin pitäväni edelleen tasapelin. Esimerkiksi 77.Kf2 riittäisi, mutta peli jatkui 77.Lc8?? Ke1 78.Lb7 Re5+?? 79.Ke4 Rxg4 80.Kf5 ja tasapeli parin siirron päästä, koska musta menettää sotilaansa. Sen sijaan 78...Rd2+! olisi voittanut:

79.Kg2 Ke2 80.La6+ Ke3 81.Lb5 f3+ 82.Kg1 Kf4.

Lohkomme näyttää erittäin tasaiselta. Kahden kierroksen jälkeen 2 voittoa on vain Espoon Shakkikerholla, jonka kohtaamme 5.11.2016.

4. lokakuuta 2016

Kutsu viikonlopputurnaukseen 14.–16.10.2016

Tervetuloa Lauttasaaren Shakkikerhon järjestämään viikonlopputurnaukseen 14.–16.10.2016. Turnaus on samalla Osmo Kailan (1916–1991) juhlaturnaus. Pelipaikka on Shakkiareena, Hiomotie 10, Helsinki.

Ilmoittaudu viimeistään 13.10.2016.

Aikataulu perjantaina 14.10.2016:

  • Ilmoittautumisen varmistus klo 16:30–17:30
  • 1. kierros klo 18:00

Aikataulu lauantaina 15.10.2016:

  • 2. kierros klo 10:00
  • 3. kierros klo 15:00

Aikataulu sunnuntaina 16.10.2016:

  • 4. kierros klo 10:00
  • 5. kierros klo 15:00
  • Palkintojenjako viimeisen kierroksen jälkeen, noin klo 19

Miettimisaika on 90 min. + 30 s inkrementti jokaisesta siirrosta.

Osallistumismaksu 35 euroa, nuorilta (syntyneet 1996–) 20 euroa, maksetaan pelipaikalla.

Turnaus on selokelpoinen, ja parit määrätään tasaselojärjestelmällä.

Pelaajilla on oltava voimassa oleva pelaajalisenssi, paitsi jos

  • on pelannut enintään 10 selopeliä,
  • on ulkomaalainen eikä edusta suomalaista kerhoa tai
  • on ollut ilman henkilökohtaista lisenssiä 3 viime vuotta.

3. lokakuuta 2016

Loppupeliturnauksen alkuasemat

Pelasimme loppupeliturnauksen kerhohuoneella 28.9.2016. Ashwin Kumar oli jälleen valinnut 5 asemaa, joita jokainen pääsi pelaamaan molemmilla väreillä. Miettimisaika oli 5'+02". Petr Veselý voitti turnauksen ylivoimaisesti tuloksella 8½/10.

Ensimmäisessä asemassa oli yksinäinen torni vastaan ratsu. Kaikki pelit taisivat päättyä tasan, lukuun ottamatta yhtä laitonta siirtoa. Teorian mukaan tasapeli onkin selvästi yleisin tulos.

Musta aloittaa

Vaikka mustalla on sotilas enemmän, valkeakin pelasi voittoa aktiivisen kuninkaan ansiosta. Molemmissa peleissäni valkean onnistui saada vapaasotilas c-linjalle.

Tässä arvuuteltiin, kannattaako mustan vaihtaa ratsu lähettiin.

Valkea aloittaa

1.Lxe7 vaikutti luonnolliselta siirrolta. Musta saa vastapeliä esimerkiksi hyökkäämällä a-sotilaan kimppuun.

Jotkut keksivät ratkaisun nopeasti: valkean kuningas nousee uhkaamaan tornia, eikä musta voi edetä sotilaallaan. Yksinkertaisimmin 1.Da5+ Kd6 2.Kd4 valkean voitoin.

24. syyskuuta 2016

Endgame Tournament - Second Edition

On Wednesday, 28.9.2016, we will play the second edition of the Endgame Tournament.

The first edition was quite a success, and was particularly interesting for newcomers to play since it made the playing field a bit more even. We welcome players to come and test their endgame skills once again!

The goal of the tournament is to help us improve our endgame skills since this is an area where we can improve a lot, but don't practice much. Many of our recent matches in long game and blitz game tournaments have been won and lost in the endgames. The tournament has been designed to test our skills at converting advantages into wins and fighting hard to hold a draw.

Format is the same as last time.

Format for each round:

  • An endgame position will be presented.
  • The position will give a slight edge to one side.
  • Both players will play on each side – White & Black, that is, 2 games between the same players with colors reversed.

Scoring:

  • The scoring will be from 0–2 pts. For example, if you win one game and draw one game, you get 1½ pts.
    If you win both games, you get 2 pts.

Time Control:

  • This will be determined based on number of players present. Most likely 5'+02" or 3'+02".

See you on Wednesday!

JSM: LauttSK 2 – KUSK 4–1

LauttSK 2 started the new season quite convincingly, winning 4–1. Tero in particular played a masterclass to beat Hannu. My own game was fairly easy. Not much to write about there.

1. Lehtinen Tero (1898) - Lehto Hannu (1920) 1–0
2. Joutsivuo Timo (1872) – Tienaho Pasi (1837) 1–0
3. Piippo Mikko (1829) – Hyvärinen Juha (1725) 0–1
4. Kumar Ashwin (1832) – Seppälä Matti (1623) 1–0
5. Turtiainen Kimmo (1804) - Mälelä Taisto (1547) 1–0

The key for us of course is to be consistent in our performances and hopefully qualify for Division 2. We know we are capable of doing it.

17. syyskuuta 2016

JSM: HSK 3 – LauttSK

Shakkiareenalla 17.9.2016 pelattu seurajoukkueiden SM-kilpailun 2. divisioonan 1. kierroksen ottelu Helsingin Shakkilubi 3 – Lauttasaaren Shakkikerho päättyi 2–2:

1. Pavel Khanov (1883) – Pekka Kauppala (2070) 1–0
2. Raimo Hall (1868) – Jyrki Heikkinen (2051) 1–0
3. Risto Peltola (1858) – Arto Lindholm (1974) ½–½
4. Petri Saharinen (1801) – Petr Veselý (1969) 0–1
5. Heikki Hänninen (1635) – Evgeny Sobenin (1930) 0–1

HSK 3 oli varamiehinen, mutta sitäkin taistelutahtoisempi. Kaikki näytti vielä hyvältä, kun kahden alimman pöydän pelit loppuivat ensimmäisenä ja johdimme 0–2. Mutta sitten ykköspöydän taktinen taistelu kääntyi häviöksemme, ja kakkospöydällä syötin aikapulassa upseerin.

4. syyskuuta 2016

JSM: 3. divisioonan ohjelma

JSM 2016–2017 -turnauksen 3. divisioonan ohjelma on julkaistu.

LauttSK 2 pelaa lohkossa 4:

  1. La 17.9.2016: LauttSK 2 – KUSK, kerhohuone
  2. La 8.10.2016: HyvSK – LauttSK 2, Hyvinkää
  3. Su 11.12.2016: LauttSK 2 – MatSK 5, Shakkiareena
  4. La 14.1.2017: LauttSK 2 – VihdSK, kerhohuone
  5. La 4.2.2017: JärvSK 2 – LauttSK 2, Järvenpää

LauttSK 3 pelaa lohkossa 3:

  1. La 17.9.2016: JärvSK – LauttSK 3, Järvenpää
  2. Su 9.10.2016: Garde 2 – LauttSK 3, Helsinki
  3. La 10.12.2016: LauttSK 3 – HSK 4, kerhohuone
  4. La 14.1.2017: MatSK 7 – LauttSK 3, Matinkylä
  5. La 4.2.2017: LauttSK 3 – EtVaS 5, kerhohuone

Ottelut alkavat klo 12:00, ellei toisin ole mainittu. Kirkon kerhohuoneella pelattavat ottelut pyritään aloittamaan klo 11:30. Otteluihin ilmoittaudutaan Nimenhuudossa.

1. syyskuuta 2016

Syyskuun pelaaja: Esa Kokko

Shakkisiirtojen oppiminen

Noin kuusivuotiaana opin siirrot isältäni.

Kuinka usein pelaat shakkia?

Noin kerran kaksi viikossa netissä + silloin tällöin joukkuepelejä.

Shakkikerhoon liittyminen

1998 aloin pelaamaan viikonlopputurnauksia ja liityin "epäviralliseen" Kallion Handelin shakkikerhoon. Pian sen jälkeen liityinkin sitten Gardeen. Noin 2004 vaihdoin ESK:hon Espooseen muuton jälkeen, jossa viihdyinkin reilun 12 vuoden ajan, kunnes nyt siirryin viimein Lauttasaaren shakkikerhoon ensisijaisesti sijainnin vuoksi. Aloitin uudessa työpaikassa Larussa 2016 helmikuussa, ja asun muutenkin nykyään lähimaastossa keskustassa.

Saavutukset shakissa

Ensimmäisenä tulee mieleen ensimmäisen luokan pelaajan tittelin saavuttaminen. Toivottavasti isommat saavutukset vielä edessä.

Paras peli

Eipä taida olla mitään erityisen mieleen jäännyttä peliä toistaiseksi.

Makea voitto

2016 joukkueiden SM-blixteissä Talissa pääsin tekemään hauskan matin joka muistutti pussimattia, mutta ei ollut aivan sellainen. Ensin daamin uhraus g8-ruutuun shakaten mustan kunkkua h8:ssa, ja tornin lyötyä daamin ratsu siirtyi h6:sta f7-ruutuun matittamaan kunkun, joka ei omien nappuloiden estäessä olisi päässyt muualle kuin h7:ään, johon ei kuitenkaan päässyt enää, koska samalla paljastui shakki valkean h-linjalla olevalle tornille.

Onnekas voitto

Niitä on niin paljon, että ei ole mitään erityistä jäänyt mieleen.

Katkera tappio

Sama kuin onnekkaiden voittojen kanssa.

Pahin munaus

Niitäkin niin runsaasti, että ei osaa valikoida.

Unohtumaton shakkikokemus

Shakkiareenalla näin jokunen vuosi sitten legendaarisen Kasparovin paikan päällä pelaavan simultaania.

Arvokkaimmat päänahat

Ei ainakaan vielä mitään mainitsemisen arvoista.

Avausvalikoima

Nuorempana valkeilla enimmäkseen e4. Vanhemmiten enemmän d4-, c4- ja Rf3-avauksia. Mustilla suosin sisilialaisen eri variaatioita vastauksena e4:ään ja slaavilaista d4:ään. Yleensä näillä ei ole joutunut kovin suljettuihin asemiin, jotka tuntuvat melko tylsiltä.

Pelityyli

Miellän itseni aika monipuoliseksi pelaajaksi. Asemallinen hinkkaus luonnistuu siinä missä taktisetkin ilotulitukset. Ehkä heikoimmat osa-alueet ovat avaukset ja varhainen keskipeli.

Miettimisaika

Blixtissä 3'+02", koska inhoan yli kaiken ajalla voiton hinkkaamista. Klassisessa 90 min. + 30 sekuntia per siirto alusta lähtien samasta syystä, sekä sen takia, että ei tarvitse arpoa, koska 40. siirto oikein tulee. Muutenkin inkrementin käyttö on nykyaikaa ja vähentää radikaalisti ärsyttäviä TUOMARI-huutoja lähistöllä. Lisäksi useammin se pelillisesti parempi pelaaja voittaa näillä ajoilla.

Shakkimotto

Parempi hävitä sankarillisesti pelaamalla kuin voittaa säälittävällä ajan hinkkaamisella.

Shakki-idolit

Kasparov ja Carlsen, jotka ovat legendoja ja erittäin viihdyttäviä pelaajia.

27. elokuuta 2016

JSM 2016–2017 -kokoonpanot

Lauttasaaren Shakkikerho pelaa kolmella joukkueella syyskuussa alkavassa JSM 2016–2017 -turnauksessa. Joukkueidemme vakiokokoonpanot pöytäjärjestyksessä (vahvuusluvut 25.8.2016):

LauttSK 1 (selokeskiarvo 2015), 2. divisioona

  1. Kauppala Pekka (2070)
  2. Heikkinen Jyrki (2051), yhteyshenkilö
  3. Mähönen Timo (1975)
  4. Lindholm Arto (1974)
  5. Veselý Petr (1969)

LauttSK 2 (selokeskiarvo 1904), 3. divisioona

  1. Pystynen Jarmo (1967)
  2. Sobenin Evgeny (1930)
  3. Wigelius Pentti (1902)
  4. Lehtinen Tero (1880)
  5. Joutsivuo Timo (1857)

Yhteyshenkilö: Mikko Piippo

LauttSK 3 (selokeskiarvo 1813), 3. divisioona

  1. Piippo Mikko (1850)
  2. Kokko Esa (1834)
  3. Kumar Ashwin (1823)
  4. Turtiainen Kimmo (1797)
  5. Rautio Reijo (1759)

Yhteyshenkilö: Janne Kauppinen

Varapelaajat:

  1. Siikonen Timo (1758)
  2. Varjokallio Matti (1707)
  3. Heimonen Arto (1703)
  4. Lehtinen Pirkka (1664)
  5. Järvinen Seppo (1651)
  6. Koivusalo Riku (1630)
  7. Henttonen Tero (1619)
  8. Jalas Aaro (1580)
  9. Anttonen Lasse (1548)
  10. Kauppinen Janne (1545)
  11. Valli Kari (1534)
  12. Suihko Ismo (-)
  13. Laakso Mikko (1507)
  14. Paasonen Pasi (1310)
  15. Mäntsälä Juha (1154)

Tälle kaudelle on uusi erityismääräys, joka kannustaa uusia pelaajia mukaan: 3. divisioonassa saa pelata ilman lisenssiä, jos on pelannut alle 11 selopeliä.

21. elokuuta 2016

Kevätcupin tulokset

Lauttasaaren Shakkikerhon kevätcupin loppuottelussa 17.8.2016 Jyrki Heikkinen voitti Antti Suomisen 2–0. Kohtasimme loppuottelussa jo kuudennen kerran vuoden 2009 jälkeen. Välierässä putosivat Antti Kähkönen ja Timo Siikonen.

Ensimmäinen peli Heikkinen – Suominen valkean 16. siirron jälkeen:

16...Lf5?!

16...Db6+ 17.Kh1 Dxb2 olisi mustan selvin eduin. Sen sijaan musta suorastaan pakottaa valkean laadunuhraukseen, joka antaa vastapeliä.

17.Txf5 gxf5 18.Dxf5 Db6+ 19.Kh1 Dxb2

Kone ehdottaa tehokasta puolustussiirtoa 19...e6!, joka lopettaisi valkean vastahyökkäyksen.

20.Tf1 f6?!

Mustan kuningasasemaan syntyy ikävät aukot e6 ja g6. Parempi olisi 20...Lf6.

21.De6+ Kf8 22.Rf4 Dxc2

23.h4 Qh7??

Häviösiirto. 23...Tc4! 24.h5 Txf4 olisi valkean pienin eduin.

24.h5 Lh6 25.Rg6+ Kg7

26.Txf6! Lxg5 27.Tf7+ Kh6 28.Rf8+ Lf6 29.Txh7+

29.De3+ olisi tehnyt pian matin. Valkea voitti 39. siirrossa.

13. elokuuta 2016

Kuvia SM-blixteistä 2016

Joukkuepikashakin SM pelattiin Talin tenniskeskuksessa 6.–7.8.2016. Helsingissä pelattiin edellisen kerran vuonna 2000. Mukana oli 173 nelihenkistä joukkuetta, joista Lauttasaaresta ennätykselliset 5. Useampia joukkueita oli vain neljällä kerholla, joista Matinkylän Shakkikerho oli ainut pääkaupunkiseudulta.

Useimmat LauttSK:n pelaajat

Toinenkin ennätys oli lähellä: ykkösjoukkueemme ei ole koskaan päässyt mestaruusryhmään, mutta tällä kertaa jäimme siitä vain pisteen päähän.

LauttSK 2: Tero L, Jarmo, Arto, Kaarlo

LauttSK 3: Reijo, Mikko, Tero H, Kimmo

LauttSK 4: Timo S, Janne, Elias, Ismo

Turnausraportit: LauttSK 1, LauttSK 5.

Sunnuntain sijoitusryhmien tulokset: LauttSK 1, LauttSK 2 LauttSK 3, LauttSK 4 & 5.

Valokuvasi Pasi Paasonen

8. elokuuta 2016

Joukkuepikashakin SM 2016: LauttSK 5

Joukkuepikashakin SM Helsingissä 6.–7.8.2016

LauttSK 5:n (Aaro Jalas, Kari Valli, Pasi Paasonen, Juha Mäntsälä) alkuerien lauantai oli kivinen, ja joukkue sai "isompien" joukossa kylmää kyytiä. Positiivista oli kuitenkin se, että päivän päätyttyä olivat kaikki joukkueen pelaajat kartuttaneet yhteistä pistetiliä.

Sunnuntaina pääsimme pelaamaan jo lähempänä tasoamme ja saavutimme muutamia joukkuevoittoja sekä -tasapelejä. Suurimman pistesaaliin keräämisestä vastasi lopulta 4. pöydällä pelannut Juha Mäntsälä. Heikohkosta kisamenestyksestä huolimatta jälkipelit käytiin iloisin mielin tennishallin terassilla. Väläyteltiin jopa mahdollisuutta lähteä parantamaan tulosta samalla joukkueella ensi vuoden kisoihin.

(Raportoi Pasi Paasonen)

Joukkuepikashakin SM 2016 - LauttSK 1

Day 1 – Glory Denied!

LauttSK 1 vs. Finnish Champion 2016 MatSK 1

The LauttSK 1 team comprising Jyrki, Ashwin, Pekka, and Petr missed out on qualifying to the Master's division by just half a point. As a team, we punched well above our weight though, and to be honest we surprised ourselves by how well we performed.

Top 8 results of group D (top 4 qualified for Master's):

  1. MatSK 1 (86½/96)
  2. OSS 1 (83)
  3. LprSK 1 (79)
  4. SSK 1 (66)
  5. Me-Ra (66)
  6. LauttSK 1 (65½)
  7. NurmSK 1 (65½)
  8. JyS 3 (60)

We begun shakily, getting about 2 points per round for the first 3–4 rounds. But then we got into gear, and by the end of the day we were getting 3½–4 points on every round, except the tragic last round where we only managed 2 points. But such is life. In the end, qualifying for Division 1 was a fair result, given how far we were behind the top 3 (more than 15 points).

Breakdown by players (Group D):

# Player  Score  Perf.  Rank
1 Jyrki   13/24  2002   12
2 Ashwin  17     2091   6 
3 Pekka   18     2068   4
4 Petr    17½    1960   6

We also got 2 major scalps:

  • Jyrki beat Sebastian Korman (rating 2393, and overall #1 on Board 1 in Group D)
  • Pekka beat Toivo Keinänen (rating 2280, EU under 15 champion, from overall #1 team MatSK1, and best player on 3rd board in Master's division)
Day 2 – Revenge of the Vesely!

We were not as sharp as before on Day 2, but did pretty well regardless. We came 7th in Division 1, despite being in the bottom 5 of the group based on average team rating. We even beat our favorite opponent KäpSK 3–1.

Top 8 results of Division 1:

  1. TammerSh 3 (74/108)
  2. NurmSK 1 (72)
  3. Petroskoi (67)
  4. LahS 1 (65½)
  5. Äänisen Pojat (60½)
  6. KSY 1 (59)
  7. LauttSK 1 (58)
  8. G 2 (57½)

Though we started pretty well, it became clear around the middle of the day that we wouldn't have a shot at winning. But we played on nonetheless and had some pretty decent results.

The real highlight of Day 2, however, was Petr Vesely's stupendous performance, coming first on board 4, a whopping 3½ points ahead of the next best player! A remarkable return to form.

Breakdown by players (Division 1):

# Player  Score  Perf  Rank
1 Jyrki    7/27  1956  27
2 Ashwin  15     2135   7
3 Pekka   15½    2068  11
4 Petr    20½    2163   1

3. elokuuta 2016

Lauttasaaren pikapelimestaruus 2016

Lauttasaaren pikapelimestaruusturnaukseen Seurasaaressa 3.8.2016 osallistui 21 pelaajaa.

Tulokset:

  1. Petr Veselý 17/20
  2. Jyrki Parkkinen (HSK) 16½
  3. Kimmo Karvinen (Remi) 15½
  4. Antti Suominen (KäpSK) 14½
  5. Tapani Tähkävuori (EtVaS) 13
  6. Tero Lehtinen 13
  7. Jyrki Heikkinen 12½
  8. Mikael Sjöberg (I-HSK) 12
  9. Pekka Kauppala 11
  10. Henry Mannberg (Remi) 10
  11. Eero Patola (KäpSK) 10
  12. Matti Rantanen 10
  13. Janne Kauppinen 9
  14. Timo Siikonen 9
  15. Kaarlo Kaarlonen 9
  16. Arto Lindholm 8
  17. Paavo Mäkelä (ESK) 6
  18. Kimmo Turtiainen 5½
  19. Tero Henttonen 5½
  20. Elias Ojanperä 2
  21. Ismo Suihko 1

15. heinäkuuta 2016

Syyscup 2016 alkaa

Lauttasaaren Shakkikerhon syyscupin 15 pelaajaa on jaettu 4 alkulohkoon, joiden ottelut pelataan lokakuun loppuun mennessä. Pelaajat sopivat itse, milloin ja missä pelaavat. Lohkojen kaksi parasta jatkaa pudotuspeleihin.

Cupin säännöt ovat entiset, muun muassa inkrementtiajat aikatasoituksissa. Cupin ajantasaiset tulokset ovat kerhon tulospalvelussa.

Alkulohko A (selokeskiarvo 1671):

  1. Pekka Kauppala (2070)
  2. Timo Siikonen (1758)
  3. Arto Heimonen (1703)
  4. Juha Mäntsälä (1154)

Alkulohko B (1697):

  1. Jyrki Heikkinen (2051)
  2. Kimmo Turtiainen (1797)
  3. Riku Koivusalo (1630)
  4. Pasi Paasonen (1310)

Alkulohko C (1729):

  1. Antti Suominen (KäpSK, 2026)
  2. Ashwin Kumar (1823)
  3. Janne Kauppinen (1545)
  4. Ismo Suihko (1525)

Alkulohko D (1775):

  1. Evgeny Sobenin (1930)
  2. Petri Mäki-Fränti (Moukat, 1878)
  3. Antti Kähkönen (1518)

14. heinäkuuta 2016

Shakkimatkalla Baijerissa - pikaraportti Kirchseeonin viikonlopputurnauksesta

Osallistuin heinäkuussa 2016 ensimmäistä kertaa ulkomailla järjestettyyn viikonlopputurnaukseen Saksassa. Kokemus oli erinomainen - shakkimatkailu kannattaa!

Tänä kesänä toteutin pitkäaikaisen haaveeni osallistua viikonlopputurnaukseen jossakin kotimaan ulkopuolella. Viimeisen 10 vuoden aikana olen osallistunut vain Helsingissä järjestettyihin viikonlopputurnauksiin, joten vastustajat ovat tulleet vuosien varrella tutuksi.

Siksi ryhdyin huhtikuussa etsimään sopivaa turnausta saksankielisestä Euroopasta. Keski-Euroopassa turnaukset ovat voittopuolisesti pitkiä, yhdeksän kierroksen mittaisia avoimia turnauksia. Halusin kuitenkin nimenomaan viikonlopputurnauksen, jotta koko loma ei menisi shakkia pelatessa.

Sopiva turnaus löytyi lopulta Kirchseeonista, parikymmentä kilometria Münchenistä itään. Pikkukaupungissa järjestettiin tällä kertaa jo 10. Sparda-Bank Open, joka sopisi mainiosti lomasuunnitelmiini. Ilmoittauduinkin heti sähköpostitse turnaukseen, joka alkaisi sopivasti heinäkuun ensimmäisenä päivänä.

Noin kymmenentuhannen asukkaan pikkukaupungissa ei ole juuri nähtävyyksiä, joten koko viikonloppu menikin tiiviisti shakkiharrastuksen parissa.

Turnaus järjestettiin lopulta kolmessa ryhmässä: A, B ja seniorit. A- ja B-ryhmän välinen raja oli liukuva, eli alhaisen vahvuusluvun pelaaja sai halutessaan osallistua myös A-ryhmään. Erityisen ilahduttavaa turnauksessa oli nuorten, varsinkin tyttöjen runsaslukuisuus. Niinpä myös A-ryhmän 80 pelaajasta naisia oli peräti kuusi. Myös osanottajien kokonaismäärä 148 olisi meillä juhlimisen arvoinen tapahtuma!

Turnauksen voitti odotetusti ykkössijoitettu GM Michael Prusikin (2524) puhtaalla 5/5 tuloksella. Toiseksi sijoittui Robin Schlichtmann (2218) ja kolmanneksi Alex Hort (2265).

Oma turnaukseni sai suorastaan unelmalähdön, kun onnistuin voittamaan Italian Bressanonea (saks. Brixen) edustavan Michael Saderin (2224) valkeilla. Pelissä valkea hyökkäsi kuningassivustalla ja musta haki vastapeliä daamisivustalta, kun olisi sen sijaan pitänyt ensin puolustautua. Voittoni oli yksi avauskierroksen yllätyksistä.

Mikko Piippo (1830) - Michael Sader (2224), 1.7. 2016 10. Sparda-Bank Open, Kirchseeon

1. d4 Nf6 2. Nf3 c5 3. d5 d6 4. Nc3 g6 5. e4 Bg7 6. Be2 O-O 7. O-O a6 8. a4 b6


Tänne pääsin omasta mielestäni luonnollisilla siirroilla, mutta teoriatuntemukseni oli loppunut jo useita siirtoja aikaisemmin. Jotain piti kuitenkin siirtää!

 9. Bg5 Nbd7 10. Nd2 Rb8 11. f4 Ne8 12. Qe1



Hyökkäys on paras puolustus 400 pistettä vahvempaa vastaan!

12. ... Nc7 13. Qh4 f6 14. Bh6 b5 15. Bxg7 Kxg7 16. Rf3



Tornin nostaminen hyökkäykseen toimii usein, ehkä nytkin?

16. ... Rf7 17. Rg3 c4 18. Bh5 Nf8 


Nyt olisi valkea voinut jo tuupata 19. f5!. Se olisi ollut objektiivisesti paljon parempi siirto kuin ratsun tuominen mukaan hyökkäykseen, sillä Kg8 nyt tai seuraavassa siirrossa olisi hidastanut valkeaa selvästi.

Kun pelin jälkeen ihmettelin mustan keskittymistä daamisivustalla pelaamiseen, vastustaja totesi sen vain olleen vastapelin "kalastelua". 

19. Nf3 bxa4 20. Nxa4 Nb5 21. f5! Vihdoinkin.



21. ... Qc7? 22. fxg6 Nxg6 23. Bxg6 hxg6 24. Qh5 1-0



Kun lauantaiaamuna sain vielä mustilla tasapelin Andreas Güntheriä (2108) vastaan, aloin jo odottaa hyvää tulosta turnauksesta.

Seuraavat pelit palauttivat kuitenkin minut maan tasalle. Reza Azimi (2035) osasi laskea taktiikat selvästi minua paremmin 1. d4 Rf6 2. Rf3 c5 3. d5 b5 alkaneessa pelissä. Ensimmäinen nolla tuli tauluun, kun matti oli laudalla ja kellossani muutama sekunti aikaa. Jatkoa seurasi, kun hävisin turnauksen häntäpäähän sijoitetulle erinomaisesti pelaannelle nuorelle Denny Lawrenzille (1567). Viimeisellä kierroksella pelastin itseni kunniakkaaseen 50 % tulokseen voittamalla nuoren Petro Lohvinovin (1703).

Turnaus jätti kaikenkaikkiaan minulle hyviä muistoja. Tarkoitukseni on ensi vuonna palata Baijeriin - tämän parempaa tapaa startata kesäloma tuskin on!


20. kesäkuuta 2016

Saunaillan pikapeliturnaus 20.6.2016

RikSha–LauttSK-ystävyysottelun jälkeen pelasimme saunaillassa 5 + 5 minuutin pikapeliturnauksen. 19 pelaajaa jaettiin kolmeen 6–7 hengen alkulohkoon, joiden 2–3 parasta pääsi A-loppukilpailuun. Alkuryhmät pelattiin kahdessa vuorossa, jotta ehti hyvin saunoa ja paistaa makkaraa – ja käväistä uimassa.

A-loppukilpailu

A-loppukilpailun tulokset:

  1. Jyrki Heikkinen (6½/7)
  2. Harri Laakso (RikSha, 6)
  3. Timo Siikonen (4)
  4. Kim Paasonen (3)
  5. Timo Joutsivuo (3)
  6. Reijo Rautio (2½)
  7. Pentti Wigelius (2)
  8. Janne Kauppinen (1)

B-loppukilpailun tulokset:

  1. Kimmo Turtiainen (6/6!)
  2. Eero Patola (KäpSK, 5)
  3. Mika Niemelä (HyvSK, 3)
  4. Lasse Anttonen (2½)
  5. Arto Lindholm (2½)
  6. Tuomo Honkanen (RikSha, 2)
  7. Pasi Paasonen (0)

Valokuvasi Tuomo Honkanen

RikSha-ystävyysottelu 20.6.2016

Järjestimme yhdessä Rikospoliisien Shakkikerhon kanssa jokakesäisen saunaillan Poliisien kesäkodin rantasaunalla Lauttasaaressa 20.6.2016.

Aurinko paistoi, joten pystyimme pelaamaan ystävyysottelun (10'+05") ulkona. Tällä kertaa LauttSK voitti 2–4:

  1. Harri Laakso – Pentti Wigelius 1–0
  2. Jorma Haanpää – Eero Patola 1–0
  3. Tom Smeds – Kimmo Turtiainen ½–½
  4. Tuomo Honkanen – Timo Siikonen 0–1
  5. Dennis Pasterstein – Kim Paasonen 0–1
  6. Risto Reijo – Lasse Anttonen 0–1
  7. Ilkka Ritvanen – Janne Kauppinen 0–1

Pöydät 3–1

Pöydät 5–6

Valokuvasi Tuomo Honkanen

6. kesäkuuta 2016

JSM: 2. divisioonan ohjelma

JSM 2016–2017 -turnauksen 2. divisioonan ohjelma on julkaistu. Ykkösjoukkueemme pelaa lohkossa 1.

Ottelut alkavat klo 12:00, ellei toisin ole mainittu. Kirkon kerhohuoneella pelattavat ottelut pyritään aloittamaan klo 11:30.

  1. La 17.9.2016: HSK 3 – LauttSK, Shakkiareena
  2. La 8.10.2016: LauttSK – KymS 2, kerhohuone
  3. La 5.11.2016: ESK – LauttSK, Espoo
  4. La 10.12.2016: LauttSK – MeRa, kerhohuone
  5. La 14.1.2017: LauttSK – Remi 2, kerhohuone
  6. La 11.3.2017: I-HSK – LauttSK, Shakkiareena

3. divisioonan ohjelma julkaistaan loppukesästä.

Muutos 4.8.2016: ESK-ottelu siirrettiin marraskuulle. Alkuperäisen ohjelman mukainen pelipäivä oli su 9.10.

6. toukokuuta 2016

Toimintaa aloittelijoille lauantaina 18.6. - Beginner event on Sat 18th of June

Hei, sinä shakista kiinnostunut,
Lauttasaaren Shakkikerho jatkaa aloittelijatoimintaansa. Toiminta on tarkoitettu kaikille shakkipelistä kiinnostuneille, aiempaa pelikokemusta ei tarvita. Annamme vinkkejä alkuun pääsemiseksi ja haluamme rakentaa siltaa koti-, netti- ja kerhopelaajien välille. Jos siis haluat oppia pelaamaan yhtä vanhimmista lautapeleistä tai etsit vastusta tuttavapiirin ulkopuolelta, on toiminta tarkoitettu juuri sinulle!

Seuraavan kerran kokoonnumme lauantaina 18.6.2016 klo 12:00 Lauttasaaren kirkon kerhotilassa, osoitteessa Myllykallionrinne 1 D, Helsinki. Osallistujilta toivomme ennakkoilmoittautumista.
Tervetuloa!
Lisätietoja:
Pasi Paasonen, 040 551 0037
pasi paasonen at gmail com

Interested in chess?
We at Lauttasaari Chess Club are arranging events for beginners. The events are for everybody who are interested in the game of chess, no earlier experience is required. Our goal is to make the beginners' life easier, by offering support for the first steps. The players wishing to expand their chess life beyond home and internet are also warmly welcome. If you're up to new challenges, this activity is just for you!
Next time we're gathering on Saturday, June 18th, 2016, at 12 o'clock in the Lauttasaari church clubroom. The address is Myllykallionrinne 1 D, Helsinki. We're wishing the participants to register in advance.
Welcome!
More information:
Pasi Paasonen, 040 551 0037
pasi paasonen at gmail com

20. huhtikuuta 2016

Endgame Tournament - First Edition

On Wednesday 27.4.2016 we will play the first edition of the Endgame tournament.

The goal of the tournament is to help us improve our endgame skills since this is an area where we can improve a lot, but don't practice much. Many of our recent matches in long game and blitz game tournaments have been won and lost in the endgames. The tournament has been designed to test our skills at converting advantages into wins and fighting hard to hold a draw.

Format for each round -
- An endgame position will be presented
- The position will give a slight edge to one side
- Both players will play on each side - white & black
- 2 games between the same players with colors reversed.

Scoring -
- The scoring will be from 0-2 pts.
E.g. if you win one game and draw one game, you get 1,5 pts.
If you win both games, you get 2 pts.

Time Control -
- This will be determined based on number of players present.

See you on Wednesday!

7. huhtikuuta 2016

LauttSK 1 putosi HSL:n joukkuevarttien A-ryhmästä

Lauttasaaren Shakkikerhon ykkösjoukkue pelasi Helsingin Shakkiliiton joukkuevarttien A-ryhmässä Shakkiareenalla 7.4.2016.

Jäimme viimeiseksi, joten putosimme B-ryhmään. Ensimmäisellä kierroksella voitimme Espoon Shakkikerhon, mutta hävisimme loput kuusi ottelua, joista peräti neljä niukasti 2½–3½.

Pöytäkohtaiset tuloksemme (17½/42): 1. Jyrki Heikkinen (4/7), 2. Arto Lindholm (3), 3. Tero Lehtinen (2), 4. Ashwin Kumar (5), 5. Kimmo Turtiainen (½), 6. Arto Heimonen (3).

Ashwinin tulos oli 4. pöydän paras!

Neljä ylintä pöytää pelasivat live-laudoilla. Valittuja pelejämme:

Videoinnista vastasi taas Toivo Pudas.

Kakkosjoukkueemme pelaa C-ryhmässä 14.4.

2. huhtikuuta 2016

Seloturnausraportti 2.4.2016

Nopean shakin seloturnaukseemme Shakkiareenalla 2.4.2016 osallistui 40 pelaajaa.
Turnauksen palkitut (täydelliset tulokset tasaselosivulla):
  • A-ryhmä: 1. Mikko Niemi (VammSK) 4½/6, 2. Timo Porrasmaa (JoeSK) 4
  • B-ryhmä: 1. Raine Heikkilä (PorvSK) 5½
  • C-ryhmä: 1. Lauri Bederdin (JärvSK) 5
  • D-ryhmä: 1. Jarmo Haverinen (HSK) 5
  • Suorituspalkinnot: 1. David Papuc (MatSK), 2. Kimmo Telenius (KäpSK), 3. Kari Teräsalo (Hm-93).

Ryhmien D–A voittajat

Suorituspalkinnon voittaneet Teräsalo ja Papuc

Kiitokset järjestelyistä kerhon omalle shakkituomarille Arto Heimoselle ja shakkitoimitsijalle Pasi Paasoselle sekä Toivo Pudakselle, joka vastasi live-laudoista, videoinnista ja valokuvauksesta.

Live pelit Lauttasaaren selo turnauksesta

Kierros 1
Kierros 2
Kierros 3
Kierros 4
Kierros 5
Kierros 6


21. maaliskuuta 2016

Kutsu seloturnaukseen 2.4.2016

Tervetuloa Lauttasaaren Shakkikerhon järjestämään nopean shakin seloturnaukseen lauantaina 2.4.2016. Pelipaikka on Shakkiareena, Hiomotie 10, Helsinki.

Turnausmuoto

Miettimisaika on 20 minuuttia + 10 sekunnin inkrementti siirrosta. Turnauksessa pelataan 6 kierrosta. Parit muodostetaan tasaselojärjestelmällä.

Palkinnot jaetaan alkuselojen mukaan muodostetuissa 10–15 pelaajan ryhmissä. Ryhmäpalkintojen lisäksi jaetaan pari suorituspalkintoa odotustuloksensa eniten ylittäneille.

Turnauksen aikataulu

  • Osallistumisen varmistus pelipaikalla klo 9:45–10:15.
  • 1. kierros klo 10:45.
  • Tunnin ruokatauko 3. kierroksen jälkeen.
  • Palkinnot jaetaan heti viimeisen kierroksen jälkeen noin klo 18:30.

Osallistuminen

Osallistumismaksu 20 euroa, nuorilta (syntyneet 1996–) 10 euroa, maksetaan pelipaikalla.

Turnaus on selokelpoinen, joten osallistujalla on oltava voimassa oleva pelaajalisenssi, paitsi jos hän

  • on pelannut enintään 10 selopeliä,
  • on ulkomaalainen eikä ole minkään suomalaisen shakkikerhon jäsen tai
  • on ollut ilman henkilökohtaista lisenssiä 3 viime vuotta.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu sähköisellä lomakkeella viimeistään 31.3., jotta osaamme arvioida pelaajien määrän. Jälki-ilmoittautuminen käy pelipaikalla.

16. maaliskuuta 2016

Lauttasaaren mestaruus 2016 alkaa

Lauttasaaren mestaruusturnaus (LM) pelataan täyskierrosturnauksena kahdessa ryhmässä.

Ensimmäinen kierros tulisi pelata 10.4. mennessä. Kirjasto 10:n ryhmätyötila, Elielinaukio 2 G, on varattu meille

  • kierrokselle 2 torstaina 28.4. klo 18–22 ja
  • kierrokselle 3 torstaina 19.5. klo 18–22.

Kesä-lokakuun pelipäivät ilmoitetaan myöhemmin. Heinäkuussa ei ole kierrosta.

Kierroksiin 2–7 ilmoittaudutaan Nimenhuudossa; kommentissa on hyvä mainita, kumpi pelaaja tuo pelivälineet. Jos pelipäivä ei käy, pelaajat sopivat itse, missä ja milloin pelaavat pelinsä. Peli tulisi pelata kyseisen kalenterikuukauden aikana.

Miettimisaika:

  • Kirjasto 10:ssä 90 min. 40 siirtoon + 30 min. loppupeliin, koska ryhmätyötila on varattu 4 tunniksi.
  • Muualla 70 min. 40 siirtoon + 20 min. loppupeliin + 30 s inkrementti jokaisesta siirrosta.

Kierrosten parit ja tulokset näkyvät kerhon tulospalvelussa. Turnauksen pelejä tallennetaan kerhon PGN-peliarkistoon.

A-lohko:

  1. Jyrki Heikkinen (2035)
  2. Pentti Wigelius (1902)
  3. Tero Lehtinen (AS, 1889)
  4. Eero Patola (KäpSK, 1888)
  5. Timo Joutsivuo (1857)
  6. Mika Niemelä (HyvSK, 1840)
  7. Kimmo Turtiainen (1791)
  8. Timo Siikonen (1758)

B-lohko:

  1. Matti Varjokallio (1707)
  2. Arto Heimonen (1703)
  3. Pirkka Lehtinen (1664)
  4. Seppo Järvinen (1651)
  5. Janne Kauppinen (1579)
  6. Kari Valli (1534)
  7. Pasi Paasonen (1265)

12. maaliskuuta 2016

JSM: LauttSK – LahS

Kerhohuoneella 12.3.2016 pelattu seurajoukkueiden SM-kilpailun 2. divisioonan viimeisen kierroksen ottelu Lauttasaaren Shakkikerho – Lahden Shakki päättyi 1–3:

1. Pekka Kauppala (2082) – Jyrki Kiltti (2225) 0–1
2. Jyrki Heikkinen (2035) – Hannu Joentausta (2125) 1–0
3. Petr Veselý (1966) – Lauri Hagelberg (2052) ½–½
4. Jarmo Pystynen (1978) – Kimmo Närhi (2031) 0–1
5. Ashwin Kumar (1835) – Jorma Pitkänen (1946) 0–1

Tämä oli kauden ainut ottelu, jossa olimme selvästi altavastaajina. Onnea Lahdelle, joka voitti lohkomme ja nousee ensi kaudeksi 1. divisioonaan.

9. maaliskuuta 2016

Chess puzzle

24. helmikuuta 2016

Pekka Kauppala voitti syyscupin 2015

Lauttasaaren Shakkikerhon syyscupin 2015 viimeiset pudotuspelit viivästyivät, joten loppuottelu Pekka Kauppala – Jyrki Heikkinen päästiin pelaamaan kerholla vasta 24.2.2016. Yllättäen tämä oli vasta ensimmäisen kerta, kun kohtasimme Pekan kanssa loppuottelussa, vaikka olemme usein olleet cupin kaksi kärkisijoitettua.

Pelit olivat tiukkoja, kuten yleensä. Ensimmäisessä onnistuin mustilla pitämään tasapelin tornilla tornia ja sotilasta vastaan, joten lähdin tyytyväisenä toiseen peliin valkeilla pelaamaan voittoa.

Avaus oli Blackmar–Diemer-gambiittia, jota myös Pekka pelaa usein valkeilla. Musta pelasi avauksen paremmin, joten uhrasin toisenkin sotilaan ja sen perään laadun saadakseni aloitetta. Lopulta päädyttiin seuraavaan asemaan, jossa mustan kuningas oli seikkaillut rohkeasti:

Aikapulassa peli jatkui 22.Lb6?? Lc5+ ja musta voitti pian, kun valkean hyökkäysnappulat vaihtuivat. Shakkiohjelmat sen sijaan julistavat näyttävän matin: 22.Rc4!! bxc4 23.Tb7+ Ka5 24.Ld4 cxb3 25.cxb3 Lc5 26.Lxc5 Lxe4 27.Lb4X.

6. helmikuuta 2016

JSM: X – LauttSK

Shakkiareenalla 6.2.2016 pelattu seurajoukkueiden SM-kilpailun 2. divisioonan ottelu Shakkikerho X – Lauttasaaren Shakkikerho päättyi 1–1:

1. Ville Lehto (2168) – Pekka Kauppala (2087) ½–½
2. Anssi-Tapio Pulkkanen (1956) – Jyrki Heikkinen (2038) ½–½
3. Sippo Puroila (1845) – Petr Veselý (1983) 1–0
4. Timo Konttinen (1909) – Evgeny Sobenin (1931) ½–½
5. Tapio Kimpiharju (1868) – Tero Lehtinen (1865) 0–1

X:n kärkipöydät

Meillä oli vain yksi tavoite: varmistaa säilyminen 2. divisioonassa. Ottelu oli taas kerran tiukka, ja loppuvaiheissa jopa häviö näytti häämöttävän. Lopulta selvisimme tasapeleihin pisimpään jatkuneissa kahden kärkipöydän pelissä. Tasapeli riitti varmistamaan sarjapaikan.

Kauden viimeisessä ottelussa kohtaamme kotona 12.3. Lahden Shakin, joka taistelee edelleen lohkovoitosta.

X:n 3. pöytä

5. pöytä

(Valokuvat Toivo Pudas.)

1. helmikuuta 2016

Kutsu vuosikokoukseen 17.2.2016

Vanhat ja uudet jäsenet, tervetuloa Lauttasaaren Shakkikerhon sääntömääräiseen vuosikokoukseen kerhohuoneelle keskiviikkona 17.2.2016 klo 18:00.

Esityslistan mukaisesti

  • vahvistetaan viime vuoden tilinpäätös,
  • hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä
  • valitaan kerholle puheenjohtaja ja hallitus.

Heti kokouksen jälkeen on normaali peli-ilta noin klo 18:30 alkaen.

14. tammikuuta 2016

GP-sarjojen 2015 tulokset

Lauttasaaren shakkikerholla pelattiin GP-sarjoja myös 2015: pikashakin (3'+02") osakilpailu kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona ja nopean shakin (10'+05") kuukauden viimeisenä.

Pikashakin GP 2015

Kärkitulokset:

  1. Antti Suominen (KäpSK, 70/80)
  2. Tero Lehtinen (63)
  3. Petr Veselý (43)
  4. Arto Lindholm (39)
  5. Jyrki Heikkinen (37)

Kärkiviisikon nimet olivat samat kuin 2014, mutta Suomisen jälkeen sijat muuttuivat.

11/12 osakilpailuun osallistuivat Suominen, Lehtinen, Matti Rantanen, Janne Kauppinen ja Reijo Rautio.

Sarjaan osallistui 41 eri pelaajaa. Osakilpailuissa oli keskimäärin 11 pelaajaa, eniten saunaturnauksessa (17) ja Seurasaaressa (18).

Nopean shakin GP 2015

Kärkitulokset:

  1. Jyrki Heikkinen (45/70)
  2. Antti Suominen (KäpSK, 40)
  3. Arto Lindholm (27)
  4. Tero Lehtinen, Raimo Kohvakka (LeppSisu), Ashwin Kumar (24)

Jokaiseen 7 osakilpailuun osallistuivat Matti Rantanen ja Reijo Rautio.

Sarjaan osallistui 24 eri pelaajaa. Osakilpailuissa oli keskimäärin 10 pelaajaa. Kahdessa osakilpailussa pelattiin Fischerandomia.

Nopean shakin GP-sarjaa ei enää pelata 2016, koska peräti 5 osakilpailua jäi pelaamatta ja pelaajia oli aiempia vuosia vähemmän. Tavallisia nopean shakin turnauksia kuitenkin pelataan kuukauden viimeisenä keskiviikkona.

Osakilpailujen GP-pisteet ovat tulospalvelussamme.

12. tammikuuta 2016

Kevätcup 2016 alkaa

Lauttasaaren Shakkikerhon kevätcupin 14 pelaajaa on jaettu 4 alkulohkoon, joiden ottelut pelataan huhtikuun loppuun mennessä. Pelaajat sopivat itse, milloin ja missä pelaavat. Lohkojen kaksi parasta jatkaa pudotuspeleihin.

Cupin säännöt ovat entiset, muun muassa inkrementtiajat aikatasoituksissa. Cupin ajantasaiset tulokset ovat kerhon tulospalvelussa.

Alkulohko A (selokeskiarvo 1753):

  1. Jyrki Heikkinen (2051)
  2. Timo Siikonen (1783)
  3. Pirkka Lehtinen (1664)
  4. Lasse Anttonen (1512)

Alkulohko B (1744):

  1. Antti Suominen (KäpSK, 2030)
  2. Kimmo Turtiainen (1789)
  3. Arto Heimonen (1639)
  4. Antti Kähkönen (1518)

Alkulohko C (1756):

  1. Petri Mäki-Fränti (Moukat, 1874)
  2. Mika Niemelä (HyvSK, 1840)
  3. Kari Valli (1553)

Alkulohko D (1756):

  1. Timo Joutsivuo (1867)
  2. Ashwin Kumar (1865)
  3. Janne Kauppinen (1535)

10. tammikuuta 2016

JSM: JoeSK 2 – LauttSK 1

Joensuussa 9.1.2016 pelattu seurajoukkueiden SM-kilpailun 2. divisioonan ottelu Joensuun Shakkikerho 2 – Lauttasaaren Shakkikerho 1 päättyi 2–1:

1. Marko Jönhede (1951) – Pekka Kauppala (2067) ½–½
2. Juha-Matti Juurikainen (1944) – Jyrki Heikkinen (2051) 1–0
3. Juha Kettunen (1884) – Petr Veselý (1974) 0–1
4. Tuomo Paulasto (1876) – Mikko Piippo (1857) ½–½
5. Tapani Mustonen (1910) – Ashwin Kumar (1865) 1–0

3. pöytä

Joensuun-matka oli rankka. Lähdimme aamulla klo 7 ja palasimme illalla klo 23. Edestakainen junamatka kesti yhteensä 9 tuntia, ja pisin pelikin yli 5 tuntia. Kun kaiken lisäksi hävisimme ottelun ja menetimme mahdollisuuden nousukarsintoihin pääsemistä, matkasta ei jäänyt mukavia muistoja.

Pöydillä 2 ja 5 meillä oli voittoa enteilevät asemat, mutta hävisimme ne pahassa aikapulassa. Ykköspöydän pelissä Pekka Kauppala – Marko Jönhede meillä oli sitä vastoin tuuria, kun musta ei nähnyt pakottavaa mattia:

Peli jatkui 20...Td2 mustan eduin. Kone julistaa 8 siirron matin alkaen 20...Te8!, esimerkiksi 21.Lf3 Texe5+ 22.Kh4 exf3 23.fxe5 Txe5 24.Tag1 Te4+ 25.Kg5 Kg7 26.Tg4 h6+ 27.Kh4 g5# 0-1.

Ykkösjoukkueen on voitettava toinen kahdella jäljellä olevasta ottelusta (X ja LahS), jotta varmistamme säilymisen 2. divisioonassa. Myös kakkosjoukkueemme hävisi ottelunsa, joten sen putoaminen 3. divisioonaan varmistui jo ennen viimeistä kierrosta.

6. tammikuuta 2016

Toimintasuunnitelma 2016

(Toimintasuunnitelman hyväksyy vuosikokous helmikuussa 2016.)

Lauttasaaren Shakkikerhon järjestämät tapahtumat ovat pääsääntöisesti ilmaisia ja kaikille avoimia.

Pelaamme pikapeliä ja nopeaa shakkia kerhohuoneella keskiviikkoisin klo 18:30 alkaen.

Järjestämme kerhoturnauksia:

  • Nopean shakin cup kahdesti vuodessa.
  • Pikapelin mestaruusturnaus Seurasaaressa elokuussa.
  • Mestaruusturnaus normaalipelin miettimisajoin maalis-lokakuussa.

Järjestämme selokelpoisia turnauksia Shakkiareenalla:

  • Nopean shakin turnaus 2.4.2016.
  • Normaalipelin viikonlopputurnaus 14.–16.10.2016.

Osallistumme joukkueiden SM-turnauksiin ja Helsingin mestaruusturnauksiin.

Järjestämme alkeisopetusta ja turnauksia aloitteleville shakinpelaajille.

Tiedotamme toiminnasta kerhon blogissa:

http://lauttsk.blogspot.fi/

1. tammikuuta 2016

Tapahtumakalenteri 2016

Aloittelijasivulla on tietoa pääkaupunkiseudun opetustilaisuuksista ja koululaisturnauksista.

Kerhoillat

Pelaamme kerhohuoneella keskiviikkoisin klo 18:30

  • Pikapeliä (3'+02" tai 5 min.).
  • Nopeaa shakkia (10'+05" tai 15 min.) kuun viimeisenä keskiviikkona.

Poikkeukset: 6.1. ei pelata, ja 3.8. pelataan Seurasaaressa.

Muut tapahtumat

Järjestämme myös muita turnauksia ja osallistumme joukkueiden Suomen ja Helsingin mestaruuskisoihin:

la 9.1. 12:00 JSM
la 6.2. 12:00 JSM
13.–14.2. Joukkueiden nopean shakin SM (20'+10"), Tampere
ke 17.2. 18:00 Vuosikokous (18:30 normaali peli-ilta), kerhohuone

la 12.3. 11:30 JSM: LauttSK–LahS
la 2.4. 10:45 Nopean shakin seloturnaus (20'+10"), Shakkiareena
to 7.4. 18:00 HSL-joukkuevartit (A), Shakkiareena (15')
to 14.4. 18:00 HSL-joukkuevartit (C), Shakkiareena (15')
ke 27.4. 18:30 Loppupelin teematurnaus, kerhohuone
to 28.4. 18:00 Lauttasaaren mestaruus (LM) #2, kirjasto 10

to 19.5. 18:00 LM #3, kirjasto 10
ke 25.5. 18:30 Fischerandom-turnaus, kerhohuone (10'+05")
la 18.6. 12:00 Aloittelijatapahtuma, kerhohuone
ma 20.6. 17:15 Ystävyysottelu RikSha–LauttSK, Poliisien majan rantasauna (10'+05")
ma 20.6. 18:00 Saunaturnaus (GP), Poliisien majan rantasauna (5')

ke 3.8. 17:00 LauttSK:n pikamestaruus (GP), Seurasaari (5')
6.–7.8. Joukkuepikashakin SM, Helsinki (5')
to 18.8. 18:00 LM #5, kirjasto 10

to 15.9. 18:00 LM #6, kirjasto 10
la 17.9. 12:00 JSM
ke 28.9. 18:30 Loppupelin teematurnaus, kerhohuone
la 8.10. 12:00 JSM
su 9.10. 12:00 JSM: Garde 2 – LauttSK 3, Helsinki
14.–16.10. LauttSK:n selokelpoinen viikonlopputurnaus (samalla Osmo Kailan juhlaturnaus), Shakkiareena (90'+30")
to 20.10. 18:00 LM #7, kirjasto 10
ma 24.10. Joukkuepikashakin HM (M), Shakkiareena (3'+02")
ke 26.10. 18:30 Stauntonin gambiitin 1.d4 f5 2.e4 teematurnaus, kerhohuone (10'+05")
to 27.10. Joukkuepikashakin HM (A), Shakkiareena (3'+02")

la 5.11. 12:00 JSM: ESK – LauttSK 1, Espoo
ke 30.11. 18:30 Fischerandom-turnaus, kerhohuone (10'+05")
la 10.12. 12:00 JSM
su 11.12. 12:00 JSM: LauttSK 2 – MatSK 5, Shakkiareena
ke 21.12. 18:00 Pikkujouluturnaus (GP), kerhohuone (3'+02")

Lisää kilpailuja Suomen Shakkiliiton kalenterissa 2016.