28. syyskuuta 2009

Aloittelijaturnaukset 16.9. ja 26.9.

Lauttasaaren Shakkikerho järjesti syyskuun aikana kaksi turnausta, jotka oli tarkoitettu aloitteleville sekä virallisen vahvuuslukulaskennan ulkopuolella oleville pelaajille.

Ensimmäinen turnauksista järjestettiin kerhoillan 16.9. yhteydessä ja siihen osallistui 8 pelaajaa. Neljän kierroksen turnauksen tulokset:

1. Ronald Klava 4 pistettä
2.-3. Gleb Simonov ja Esa Manninen 3 pistettä
4.-5. Perttu Kiviharju ja Henrik Sirén 2 pistettä
6.-7. Kari Saarilahti ja Stefan Sirén 1 piste
8. Emma Sirén 0 pistettä

Toinen turnauksista järjestettiin lauantaina 26.9. ja siihen osallistui 13 pelaajaa.

Viiden kierroksen turnauksen tulokset:

1. Samu Rahkila 5 pistettä
2. Arto Saario 4 pistettä
3. Esa Manninen 3½ pistettä
4.-5. Stefan Sirén ja Tuuli Kauppala 3 pistettä
6. Miika Laine 2½ pistettä
7.-11. Henrik Sirén, Mikaela Ebeling, Anni Rissanen, Emma Sirén ja Kari Silvennoinen 2 pistettä
12. Albert Jalas 1 piste
13. Emilia Koivistoinen 0 pistettä

Turnausten miettimisaikana käytetty 15 + 15 minuuttia sekä sovelletut säännöt osoittautuivat toimiviksi. Kokemukset rohkaisevat vastaavien turnauksien järjestämiseen vastaisuudessakin.

24. syyskuuta 2009

Kasparov - Karpov 3-1

Kaksi emeritusmaailmanmestaria on kohdannut Valenciassa pelatussa nopean shakin ottelussa. Nuorempi K voitti neljän pelin ottelun 3-1, mikä olikin odotettavissa herrojen vahvuuslukujen perusteella. Jäljellä on vielä kahdeksan pelin pikapeliottelu.

Linkkejä: Ottelun viralliset sivut | Chessbase | The Chess Mind

21. syyskuuta 2009

Shakkia kolmosdivarissa - Lauttasaaren Shakkikerho voitti Karjaan Uran!

Lauttasaaren Shakkikerhon kakkosjoukkueen kausi kolmosdivisioonassa alkoi makoistasti 4-1 voittoon päättyneellä kotiottelulla. Vieraaksemme kirkolle saapui tällä kertaa Karjaan Uran kakkosjoukkue. Joukkueiden vakiomiehityksen perusteella näytti siltä, että ottelusta tulisi tasaväkinen.

Ensimmäisenä pelinsä sai päätökseen kakkoslaudan Kimmo Turtiainen. Mauno Vesanen syötti avauksesta lähtien valkealle materiaalia tasaiseen tahtiin, ja peli päättyi luovutukseen valkean 26. siirron jälkeen. Tuossa vaiheessa Kimmo oli jo tornin ja kaksi sotilasta voitolla.

Tommi Laaksovuori viidennellä pöydällä pääsi maaliin toisena. Tommi pelasi tyylilleen uskollisesti jo avauksessa aktiivisesti ja otti aloitteen tehokkaasti haltuunsa. Valkean kömmähdys johtikin kuningattaren menetykseen jo kymmenennessä siirrossa. Peli jatkui vielä parikymmentä siirtoa, ennenkuin valkea sai tarpeekseen.

Timo Siikonen sai pelata valkeilla Grand Prix -hyökkäyksen Lb5-muunnelmaa sisilialaista puolustusta vastaan. Timon pitkä kokemus tästä systeemistä toi heti avauksessa mukavan edun mustilla pelannutta Reijo Holmqvistia vastaan. Ensiksi Timon tähtäin kohdistui heikkoon eristettyyn c-kaksoissotilaaseen. Heikot mustat ruudut d6 ja e5 olivat jatkossa tapahtumien keskipisteessä. Pian musta menetti kuningattarensa, minkä jälkeen peli oli käytännössä ohi.


Etualalla Timo Siikonen ja Reijo Holmquist, taustalla Tommi Laaksovuori ja Leif Holmroos.

Oma pelini kolmoslaudalla alkoi mukavasti tuttua hollantilaisen puolustuksen kivimuuria pelaten. Valkealle avaus ei kuitenkaan ollut tuttu, ja Jari Salminen saikin nappulansa nopeasti epäjärjestykseen. Keskipeliin pääsin sotilaan ja lähettiparin edulla. Melko pian peli yksinkertaistui loppupeliksi, jossa molemmilla oli yksi torni ja eriväriset lähetit. Kun tässä vaiheessa olimme jo 3-0 voitolla, saatoin melko riskittä yrittää realisoida sotilaan etuani. Valkean puolustus ei ollut paras mahdollinen, kuten tuskin oli omakaan pelini, minkä ansiosta olimme pian 4-0 johdossa.

Kärkilaudan peli kesti pisimpään, noin neljä ja puoli tuntia. Mustilla pelannut Leo Hämäläinen oli valmistautunut menemään kuningattarettomaan keskipeliin kunkku keskellä lautaa. Peli ei kuitenkaan edennyt Leon suunnitelmien mukaisesti, vaan kuningattaret pysyivät laudalla vielä pitkään. Vähitellen Bengt Wikmanin kokemus alkoi näkyä laudalla, ja lopupeliin valkea pääsi kvaliteetin edulla. Leon sitkeä vastarinta ei tuonut toivottua tulosta, ja peli päättyi 69 siirrossa valkean voittoon.


Kärkilaudan peli Bengt Wikman - Leo Hämäläinen.

Lauttasaaren Shakkikerhon kakkosjoukkueen kausi jatkuu lokakuussa vierasottelulla, seuraavaksi kohtaamme Åminnefors SK:n Raaseporissa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olemme lohkon johdossa -- tästä on hyvä jatkaa!

Tulokset:

Leo Hämäläinen - Bengt Wikman 0-1
Kimmo Turtiainen - Mauno Vesanen 1-0
Mikko Piippo - Jari Salminen 1-0
Timo Siikonen - Reijo Holmqvist 1-0
Tommi Laaksovuori - Leif Holmroos 1-0

20. syyskuuta 2009

Kasparov valmentaa Carlsenia!

Legendaarinen shakin maailmanmestari Garry Kasparov valmentaa nuorta norjalaista Magnus Carlsenia, 18. Tämä uutinen putkahti julkisuuteen vasta muutamia päiviä sitten, mutta yhteistyö on jatkunut jo puoli vuotta.

Lue lisää Chessbasen uutissivulta!

JSM: KarjUra–LauttSK

Ykkösjoukkueellamme on ollut tiukkoja JSM-otteluita Karjaan Uran kanssa: hävisimme viime vuonna 2–3 ja neljä vuotta sitten 1–0. Saimme revanssin JSM-kauden avauksessa eilen, kun 2. divisioonan ottelu KarjUra – LauttSK päättyi 1–2. (ja samaan aikaan 3. divisioonan ottelu LauttSK 2 – KarjUra 2 päättyi 4–1):

Ivo Nurk (2064) – Pekka Kauppala (2119) ½–½
Heikki Syvälahti (2063) – Jyrki Heikkinen (2077) ½–½
Jimmy Wikman (1894) – Timo Joutsivuo (1942) 1–0
Toivo Högberg (1881) – Pentti Wigelius (1938) 0–1
Stefan Söderberg (1778) – Evgeny Sobenin (1933) 0–1

Pentti debytoi hienosti ykkösjoukkueessamme, joka pelasi vakiokokoonpanossa ensimmäisen kerran helmikuun 2006 jälkeen.

Kun muut pelit olivat päättyneet ja johdimme 1–2, peli Heikki Syvälahti – Jyrki Heikkinen jatkui edelleen. Valkealla oli ollut koko ajan hieman etua, kunnes lähestyttiin ajantarkistusta:

36.b5?

Valkea menettää etunsa. Parempi on 36.c4 e4 (uhkaa 37...Ld4+) 37.Tf5 ±.

36...Txg4 37.bxc6 Txg5 38.Kf2

Rybka ehdottaa 38.c4 e4 39.cxd5 Ld4+ 40.Kh2 Le5+ tasapelein.

38...O-O-O

En muista linnoittaneeni koskaan ennen näin myöhään.

39.Lh3+?

39.Tg1 Lh6 40.Tb1 Tf8+ -/+.

39...Kc7 40.Tg1 Lh6 41.Ld7

41...Txd7

Olin laskenut tätä laadunuhrausta heti siirron 39.Lh3+ jälkeen. Vasta parin minuutin miettimisen jälkeen huomasin, että musta saa välisiirrolla laadun takaisin ja voittaa siis sotilaan.

42.cxd7 Tf5+ 43.Ke2 Lxc1 (tasapeli 62. siirrossa)

Torniloppupeli lienee mustan teoreettinen voitto, mutta tärkeämpää oli varmistaa tasapeli otteluvoiton kannalta.

17. syyskuuta 2009

Syyscup 2009

Lauttasaaren Shakkikerho on järjestänyt jo usean vuoden aikana kolme cup-turnausta vuodessa: kevät-, kesä- ja syyscupin. Turnaus etenee ns. tenniskaavion mukaan, eli ensimmäisestä otteluhäviöstä pelit päättyvät. Turnauksen säännöt on julkaistu toisaalla kerhon kotisivuilla.

Syyscup pelataan aikavälillä 1.9. - 31.12.2009, ja siihen lähti mukaan yhteensä 17 pelaajaa, jotka on alla sijoitettu turnauskaavioon seloluvun mukaisesti seuraavasti:

Osallistujat (SELO 31.8.2009):

1. Jyrki Heikkinen 2077
2. Kauko Kaiju 1979
3. Timo Joutsivuo 1942
4. Pentti Wigelius 1938
5. Evgeny Sobenin 1933
6. Antti Suominen 1930
7. Tuomas Pitkänen 1925
8. Praseet Poduval 1909
9. Seppo Järvinen 1832
10. Petri Mäki-Fränti 1827
11. Kimmo Turtiainen 1797
12. Reijo Rautio 1738
13. Timo Siikonen 1736
14. Kim Paasonen 1622
15. Aaro Jalas 1465
16. Mikko Laakso 1440
17. Janne Kauppinen 1429

1. kierros (karsinta 16 joukkoon):

Mikko Laakso - Janne Kauppinen 0.5-1.5 (30.9.)

2. kieros (neljännesvälierät):

Jyrki Heikkinen - Janne Kauppinen 2-0 (14.10.)
Kauko Kaiju - Aaro Jalas 2-0 (23.9.)
Timo Joutsivuo - Kim Paasonen 2-0 (21.10.)
Pentti Wigelius - Timo Siikonen 1.5-0.5 (18.11.)
Evgeny Sobenin - Reijo Rautio 2-0 (28.10.)
Antti Suominen - Kimmo Turtiainen 2-0 (30.9.)
Tuomas Pitkänen - Petri Mäki-Fränti 1-1, 0-2 = 1-3 (26.10.)
Praseet Poduval - Seppo Järvinen 0.5-1.5 (23.9.)

3. kierros (puolivälierät):

Seppo Järvinen - Jyrki Heikkinen 0-2 (18.11.)
Pentti Wigelius - Evgeny Sobenin 0.5-1.5 (2.12.)
Kauko Kaiju - Petri Mäki-Fränti 2-0 (18.11.)
Antti Suominen - Timo Joutsivuo 1.5-0.5 (18.11.)

4. kierros (välierät):

Jyrki Heikkinen - Evgeny Sobenin 1-1, 0-2 = 1-3 (9.12.)
Kauko Kaiju - Antti Suominen 0-2 (26.11.)

5. kieros (finaali):

Antti Suominen - Evgeny Sobenin 1-1, 1-1, 0-1 = 2-3 (28.12.)

16. syyskuuta 2009

Syyskuun pelaaja


Sain kunnian aloittaa pelaajaprofiilien sarjan, joten tässäpä mennään:
Nimi
Matti Varjokallio
Shakkisiirtojen oppiminen
Pikkupoikana vanhemmilta
Shakkikerhoon liittyminen
Opiskeluvuosina rupesin pelaamaan netissä pikashakkia ja jonkin ajan päästä uskaltauduin kerholle.
Saavutukset shakissa
Olen oppinut mielestäni aikuisiällä aloittaneeksi pelaamaan ihan hyvällä tasolla.
Paras peli
Monia kohtuullisen hyviä pelejä löytyy, mutta mestariteos odottaa vielä itseään.
Katkera tappio
Voittoaseman häviäminen ajalla risoo. Myöskin pelit, joissa vastustaja on onnistunut kitkemään kaiken elämän laudalta ja lopulta voittaa pitkän hiomisen jälkeen, syövät motivaatiota.
Unohtumaton shakkikokemus
Ensimmäinen turnaukseni silloin vielä elottomana ja selottomana oli SELL-opiskelijaturnaus. Vastassa oli varsin kovatasoisia opiskelevia shakisteja itä-euroopasta, joten haastetta riitti keltanokalle ihan mukavasti. Muutama muukin harrastelija oli mukana, mutta pääasiassa vastus oli 2200+ ja pelasinpa vielä toistaiseksi ainoan suurmestaripelinkin GM S. Novikovia vastaan.
Arvokkaimmat päänahat
Ainoa voitto tittelipelaajasta on FM Saren, jonka matitin pikashakissa mustilla hienon kombinaation päätteeksi. Jokunen voitto siinä 2000 hujakoilla pyörivistä vastustajista löytyy myös pidemmilläkin ajoilla.
Avausvalikoima
Valkeilla e4, mustilla sisilialainen ja d4:ää vastaan häviän avauksesta riippumatta
Pelityyli
Ennakkoluuloton, aggressiivinen, ailahteleva.
Shakkimotto
Matteuspassiot soimaan
Shakki-idolit
Anand ja Morozevich pelityylin puolesta. Kramnikissa taas arvostan hänen suhtautumistaan peliin.
Kuinka usein pelaat shakkia?
Tällä hetkellä pelaan lähinnä LauttSK:n avointa turnausta. Kerholla piipahtelen satunnaisesti. Netissä on muutama kirjepeli menossa jatkuvasti. Muutaman Selo-turnauksen yritän pelata vuosittain.
Miettimisaika
Eniten tykkään pitkästä pelistä.
Haaste jäsenesittelyyn
Jyrki Heikkinen

Kolme yötä JSM-kauteen on...

Pyrimme jatkossa aloittamaan JSM-turnauksen kotiottelut jo klo 11:30, jotta ehdimme järjestellä kerhohuoneen hyvissä ajoin ennen klo 17:ää, jolloin sinne tulee toinen kerho. Olemme saaneet luvan kilpailun johtajalta, ja lisäksi jokaisen vastustajajoukkueen on hyväksyttävä tuo aloitusaika; muussa tapauksessa aloitamme klo 12:00. Myös ensi lauantain ottelu LauttSK 2 – KarjUra 2 alkaa kerhohuoneella klo 11:30, saa tulla kannustamaan (hiljaa)!

Pelaajien kannattaa lukea JSM-turnauksen erikoismääräykset. Myöhästymiseen liittyviä määräyksiä on tiukennettu:

"Mikäli kokoonpanoon ilmoitettu pelaaja myöhästyy vähintään puoli tuntia, suorittaa kyseisen pelaajan seura SKSL:lle ko. sarjan osanottomaksun suuruisen sakon. Lisäksi vähintään puoli tuntia myöhästyneen pelaajan vastustaja voi vaatia ko. pelin voittoa."

Tasapelisäännötkin on hyvä kerrata:

"Pelaaja, jolla on vielä aikaa jäljellä, voi vaatia tasapeliä:
  • Jos vastustajalla ei ole mahdollisuutta voittaa, jos pelaajalla on selkeä materiaalietu tai asema on sellainen, että vastustajalla ei ole mahdollisuutta voittaa peliä shakillisin keinoin.
  • Jos peli on ilmeinen tasapeli, eikä vastustaja yritä pelata aktiivisesti, vaan pyrkii ainoastaan aikavoittoon.
  • Jos pelaaja on tappiolla materiaalissa, mutta pystyy selvästi osoittamaan osaavansa pitää tasapelin."

Blogissa aletaan julkaista raportteja JSM-otteluista: henkilökohtaiset tulokset, tunnelmia, jälkianalyysejä – meillähän on tapana analysoida pelit lähiravintola C. W. Gyldénissä ottelun jälkeen. Otteluraporttien muoto ja pituus on vapaa; niitä on tarkoitus elävöittää valokuvilla ja kiinnostavilla peliasemilla.

JSM-otteluissa pelaamamme pelit kootaan jatkossa blogin pelikokoelmaan; joukkueiden kapteenit huolehtivat tästä.

15. syyskuuta 2009

Tule shakkikerhon aloittelijaturnaukseen!

Lauttasaaren Shakkikerhon järjestää huomenna, keskiviikkona 16.9. shakkikerhon ensimmäisen aloittelijaturnauksen.

Turnaus järjestetään normaalin kerhoillan yhteydessä, voit siis paitsi pelata shakkia toisia aloittelijoita vastaan, tulla samalla tutustumaan shakkikerhon toimintaan.

Aika: Keskiviikko 16.9. klo 19:00.
Paikka: Lauttasaaren kirkon kerhotila, Myllykallionrinne 1 D.

Miettimisaika on 15 + 15 minuuttia peliin. Turnauksessa pelataan 4 kierrosta, jos mukaan tulee ainakin viisi pelaajaa. Näin turnaus kestää noin kaksi tuntia.

Tule mukaan - ja tuo ystäväsikin!

14. syyskuuta 2009

Shakki, matti ja tyrmäys!

Shakinpelaajia pidetään usein värittöminä ja epäurheilullisina kirjatoukkina. Osaksi tämä ennakkoluulo kenties pitää paikkansa, mutta huimapäisimmät shakinpelaajat ovat keksineet yhdistää shakin ja nyrkkeilyn. Näiden kahden lajin risteytyksenä on syntynyt shakkinyrkkeily, jonka maailmanmestaruudestakin on ehditty kamppailla ensi kerran jo vuonna 2003.

Shakkinyrkkeilyn Euroopan mestari on Tihomir Dovramadjiev, joka on vaarallinen vastustaja myös shakkiturnauksissa. Kolmekymmentävuotiaan Dovramadjievin vahvuus maailman shakkiliiton tuoreimmalla vahvuuslukulistalla on peräti 2342 – FIDE-mestari tekee siis useimmista shakinpelaajista selvää yhtä hyvin laudan ääressä kuin nyrkkeilykehässäkin.

12. syyskuuta 2009

JSM-tilastoja 1999–2009

JSM 2009–2010 -turnaus alkaa ensi lauantaina. 10 edellisessä JSM-turnauksessa 1999–2009 pelasi kerhomme kahdessa joukkueessa 34 eri pelaajaa, joista 20 aktiivisinta olivat seuraavat (numero on pelattujen pelien määrä):

55 Jyrki Heikkinen
45 Matti Rantanen
44 Raimo Kohvakka
43 Reijo Rautio, Kimmo Turtiainen
42 Timo Joutsivuo
39 Pekka Kauppala
38 Seppo Järvinen
37 Timo Siikonen
32 Arto Lehto
27 Janne Kauppinen
26 Mikko Piippo
24 Evgeny Sobenin
20 Leo Hämäläinen
18 Simo Valkeajärvi
7 Tom Clarke, Jyri Havia, Kari Valli
4 Tommi Laaksovuori, Tapio Saviranta

Parhaan tuloksen tehneet (vähintään 4 peliä pelanneet):

64 % (4½/7) Tom Clarke
62 % (34/55) Jyrki Heikkinen
62 % (16/26) Mikko Piippo
58 % (11½/20) Leo Hämäläinen
56 % (24½/44) Raimo Kohvakka
53 % (23/43) Kimmo Turtiainen
51 % (23/45) Matti Rantanen
50 % (16/32) Arto Lehto
50 % (12/24) Evgeny Sobenin
49 % (20½/42) Timo Joutsivuo

Suhteellisesti eniten tasapelejä pelanneet:

56 % (18/32) Arto Lehto
43 % (3/7) Jyri Havia
38 % (10/26) Mikko Piippo
36 % (16/45) Matti Rantanen
34 % (13/38) Seppo Järvinen
33 % (8/24) Evgeny Sobenin
27 % (10/37) Timo Siikonen
26 % (10/39) Pekka Kauppala
25 % (11/44) Raimo Kohvakka
25 % (5/20) Leo Hämäläinen

11. syyskuuta 2009

Puolessa vuodessa 100 blogijuttua

Tämä blogi avattiin tasan 6 kuukautta sitten 11.3.2009, ja tänään julkaistiin 100. juttu. Yllättävän hyvä tahti.

Eivätkä jutut tähän lopu. Luvassa on muun muassa kerhon jäsenten esittelyjä, raportteja JSM-otteluista, avaustutkielmia, lisää opastusta aloittelijoille. On myös suunniteltu Patzer-nurkkausta, juttusarjaa tavallisen puuntuuppaajan näkökulmasta, hieman Helsingin Sanomien shakkipalstan Hups!-osion tapaan.

Blogiin lisättiin kävijälaskuri 11.6.2009. Kolmessa kuukaudessa blogiin on tullut noin 2.000 vierailua, keskimäärin yli 20 eri kävijää päivässä. Viime viikkoina laskuri on näyttänyt jo 30–60 päivittäistä kävijää.

Blogilla oli alun perin seuraavia tavoitteita:

  • Kerhon tiedotuksen monipuolistaminen. Usean kirjoittajan blogi on tähän omiaan; kerhon vanhat kotisivut sen sijaan olivat yhden ylläpitäjän vastuulla. Blogissa on pyritty kirjoittamaan kaikesta mahdollisesta kerhon toimintaan liittyvästä, paitsi henkilökohtaisista ja raha-asioista.

  • Kerhon avoimuuden lisääminen. Sisäpiirimäisille sähköpostilistoille lähetetään enää muistutuksia, joissa viitataan blogissa oleviin tiedotuksiin tulevista tapahtumista. Kerhon hallituksen toimintaa on näkyvöitetty julkaisemalla kokousten pöytäkirjat tuoreeltaan blogissa.

  • Keskustelun lisääminen kerhosta ja yleensäkin shakista. Keskustelu on valitettavasti jäänyt kirjoittajien yksinpuheluksi: juttuja on kommentoitu niukasti. Toisaalta shakista keskustellaan aktiivisesti jo Shakkiblogissa, tosin välillä turhankin kiivaasti.

Heittäkää kommentteja ja ehdotuksia, mitä toivotte jatkossa tältä blogilta. Juttuideat ja uudet kirjoittajat ovat myös tervetulleita!

Suomen Shakki on shakinpelaajien harrastelehti

Jos vasta harkitset shakkikerhoon liittymistä, et kenties ole vielä tutustunut Suomen Shakki -lehteen. Suomen Shakki ilmestyy nykyään kahdeksan kertaa vuodessa, ja siinä käsitellään shakkia sen eri muodoissa. Myös aloittelijoiden kannattaa tutustua lehdessä julkaistuihin mestaripeleihin, sillä kommentoituja pelejä tutkiskelemalla oppii helposti paremmaksi shakinpelaajaksi.

Voit tutustua lehteen monissa kirjastoissa, irtonumeroita taas voit ostaa ainakin Akateemisesta Kirjakaupasta. Kaiken lisäksi voit tutustua lehteen Internetissä vaikka heti, sillä nykyään osa lehden sivuista julkaistaan netissä pieninä näytteinä (uusimpina 2/2009, 3/2009, 4/2009, 5/2009 ) pdf-muodossa. Lisäksi numero 1/2009 on ladattavissa kokonaisuudessaan netistä.

Jos haluat lukea lehteä säännöllisesti, kannattaa hankkia Suomen Keskusshakkiliiton ns. A-lisenssi, sillä Suomen Shakki lähetetään jäsenetuna kaikille A-lisenssin haltijoille. A-lisenssin haltijat voivat lisäksi osallistua turnauksiin, jotka otetaan huomioon laskettaessa shakinpelaajien vahvuutta kuvaavia SELO-lukuja.

10. syyskuuta 2009

Entä jos vastustaja sammuu shakkilaudan ääreen?

Kuvitellaanpa, että pelaat parhaillaan viikonlopputurnauksen viimeisen kierroksen peliä. Avaus meni mönkään, ja vastustaja sai selvästi paremman aseman laudalle. Pelillisesti ei mitään näyttäisi enää olevan tehtävissä.

Kuitenkin vastustaja on selvästi nauttinut "virvokkeita", ja nukahtaa pöydän ääreen. Kuinka tässä tilanteessa pitäisi pelaajan toimia? Pitäisikö odottaa, että nukahtaneelta vastustajalta loppuu kellosta aika? Entä jos kuorsaus häiritsee muita kilpailijoita -- saako siinä tapauksessa sammuneen pelaajan herättää?

Itse asettuisin Nigel Shortin kannalle, jos olisin toimitsijana turnauksessa -- sammunut pelaaja on herätettävä ja tuomittava hävinneeksi FIDE:n sääntöjen kohdan 12.1 perusteella. Kyseisen pykälän mukaan pelaajat eivät saa tehdä mitään, mikä pilaa shakin maineen.

Valitettavasti kuvatun kaltainen tilanne ei ole lainkaan hypoteettinen mahdollisuus, sillä päihtyneisiin pelaajiin voi törmätä yhtä hyvin kotimaan viikonlopputurnauksissa kuin huipputasollakin, kuten taannoinen Kalkutan suurmestariturnauksen välikohtaus osoittaa.

Yritetään pitää yhdessä huolta siitä, että tämänkaltaiseen käyttäytymiseen ei tarvitse puuttua shakkiturnauksissa. Kaikkien on syytä muistaa, että myös lapset ja nuoret ovat tervetulleita shakkikerhoihin ja shakkiturnauksiin. Emmehän halua antaa harrastuksemme pariin tiensä löytäneille nuorille huonoa esimerkkiä?

8. syyskuuta 2009

Kerhon jäsenten esittelyjä

ShakkiNetin galleriassa on noin 20 kotimaisen shakinpelaajan esittely. Alamme tehdä kerhomme jäsenistä samanlaisia esittelyjä, joita julkaistaan valokuvan kanssa blogissa muutaman viikon välein.

Useimmat kysymykset ovat samoja kuin ShakkiNetissä; kaikkiin ei ole pakko vastata. Esitelty jäsen saa haastaa jonkun toisen vastaamaan kysymyksiin. Esittelyyn suostuminen on tietysti vapaaehtoista.

Tarkoitus on saada koottua "unohtumattomia" muisteluita, joita kerholla kuulee tämän tästä onnekkaista voitoista, pahimmista munauksista tai parhaista päänahoista.

Uudemmat jäsenet saavat myös tietää lisää vanhemmista ja päinvastoin. Esimerkiksi pelkästään pikashakkia pelaava jäsen tapaa ehkä harvoin jonkun, joka ei käy kerhoilloissa vaan pelaa vain JSM-turnauksessa tai avoimessa mestaruusturnauksessa.

Kysymyksiin voi vastata verkossa olevalla lomakkeella, johon saa osoitteen saatuaan haasteen. Esittelyt aloitetaan hallituksen jäsenistä pikapuoliin.

7. syyskuuta 2009

Tasapelitehtävä

Laadin alla olevan shakkitehtävän vuonna 1989. Ratkaisu on melko helppo eikä lainkaan tehtävämäinen, mutta loppuasema on ainakin itsestäni hauska.

Tasapeli (valkea alkaa)

5. syyskuuta 2009

Taktiikkaa, taktiikkaa ja vielä enemmän taktiikkaa

Useimpien shakinpelaajien toiveena on kehittyä paremmaksi pelaajaksi. Joillekin tavoitteeksi riittää oman kaveripiirin voittaminen, toiset haluavat nousta oman kerhonsa parhaaksi pelaajaksi. Muutamat konkretisoivat tavoitteensa joksikin tietyksi tavoitevahvuudeksi.

Varsin harva shakin harrastaja kuitenkaan yrittää järjestelmällisesti parantaa pelitasoaan. Useimpien ongelmana ei ole ainakaan puute opiskeltavasta materiaalista, sillä nykyään Internet on täynnä mestaripelejä, joita voisi tutkia. Kirjakaupat taas ovat pullollaan avaus-, loppupeli-, kombinaatio- ja strategiakirjoja. Kaikkien merkittävien mestareiden peleistä on niin ikään julkaistu kirjoja. Tietokannat, peliohjelmat ja nopeita tuloksia lupaavat DVD-levyt täydentävät painettua sanaa.

Monen shakinharrastajan kirjahyllyiltä löytyykin kunnioitusta herättäviä shakkikirjojen kokoelmia. Harvan amatöörin käytettävissä oleva aika kuitenkaan riittää shakin järjestelmälliseen tutkimiseen tai oman pelitaidon puutteiden paikkaamiseen kirjatietoutta omaksumalla. Siksi myös oman shakkikirjastoni kirjat lähinnä keräävät pölyä kirjahyllyssä.

Joitakin vuosia sitten Internetin englanninkielisillä sivuilla, keskustelupalstoilla ja blogeissa kohistiin yhdysvaltalaisen Michael de la Mazan artikkelista, joka lupasi kirjoittajan harjoittelumenetelmää seuraaville satojen pisteiden lisäyksen vahvuuslukuun hiukan yli vuodessa. ChessCafe-sivustolla ilmestynyt artikkeli 400 Points in 400 Days (osa I ja osa II) sai nopeasti laajan seuraajajoukon.

De la Mazan harjoittelumenetelmän idea perustuu havaintoon, jonka mukaan useimpien harrastelijoiden pelit ratkeavat taktisiin kömmähdyksiin. Tämän vuoksi turnausmenestystä on helpointa parantaa harjoittelemalla taktiikkaa – ei uusimpia avauksia tai strategisia hienouksia.

Harjoittelumenetelmän ensimmäinen osa sisältää laudan ja nappuloiden hahmottamista kehittäviä harjoituksia. Nämä harjoitukset ovat varmasti aloittelijoiden kannalta hyödyllisiä, mutta jo shakkikerhoon uskaltautuneet hyötyvät todennäköisesti enemmän de la Mazan "seitsemän kierroksen" taktiikkaharjoitusten tekemisestä.

De la Mazan idean mukaan harrastajan tulisi kerätä tuhatkunta taktista ongelmaa, jotka on järjestetty ainakin löyhästi vaikeusjärjestykseen. Tämän jälkeen tehtäväkokoelma käydään seitsemän kertaa läpi, kierros kierrokselta ratkaisunopeutta kasvattaen. De la Maza esittää, että tehtävät tulisi ratkaista ensimmäisen kerran 64 päivän kuluessa. Seuraavalla kierroksella kaikki tuhat tehtävää ratkaistaan 32 päivän aikana.

Kierros kierrokselta tehtävien ratkaisu nopeutuu, kunnes kaikki tuhat tehtävää käydään läpi neljässä päivässä, kahdessa päivässä ja lopulta yhden ainokaisen päivän kuluessa. Tämän loppukirin jälkeen fanaattinenkin shakinpelaaja lienee valmis syöttämään sommitelmakokoelman ensimmäiselle vastaantulijalle.

De la Mazan harjoittelumenetelmä perustuu siis puhtaasti taktisen osaamisen kehittämiselle. Tämä tuntuu ainakin minusta taktiikan liialliselta korostamiselta – esimerkiksi loppupeleille kannattaisi varmasti uhrata osa harjoitteluajasta.

Menetelmän ydin tuntuu kuitenkin kestävältä: ratkaisemalla samat tehtävät yhä uudestaan ja uudestaan tyypilliset taktiset kuviot painuvat varmasti mieleen. Kertaushan on tunnetusti opintojen äiti. Lopulta on helppo tunnistaa myös omissa peleissä taktisia mahdollisuuksia, jotka olisivat aikaisemmin jääneet huomaamatta.

Useimpien harrastelijoiden kannalta myös tämän ohjelman läpäiseminen vaatii varmasti liikaa aikaa – kenties kannattaisi aloittaa vaikkapa 250 kombinaation ratkaisemisella kuukauden kuluessa? Sopivia kombinaatioita on helppo kerätä vaikkapa Suomen Shakin sommitelmapalstalta!

Jätä omat harjoitteluvinkkisi blogin kommenttilaatikkoon!

4. syyskuuta 2009

Kerran viikossa vai useammin?

Kun kerhomme vanhempi markkinointivastaava Mikko Piippo mainosti kerhoamme Shakkiblogissa, Erno Haapoja (selolistan mukaan Seinäjoelta) heitti kysymyksen:

"Miksi Lauttasaaren kerho kokoontuu vain kerran viikossa? Ja kaikkien muidenkin "pikkupitäjien" kerhot? Onko liikaa samoja naamoja, joita ei jaksa katsella?"

Hyvä kysymys, jota kerhomme hallitus on pohtinutkin tänä vuonna. Kokoonnumme vain kerran viikossa monesta syystä:

  • Kerhossa on noin 20 aktiivista jäsentä, ja keskiviikon kerhoilloissa käy keskimäärin 10 henkeä, joten väkeä tuskin riittäisi kerholle useammin. Toisaalta muutama käy jo nyt pelaamassa myös toisissa kerhoissa, koska haluaa pelata useammin. Lisäksi pelaamme avoimen mestaruusturnauksen pelit ravintola Piratissa kerran kuussa torstaisin, josta on tullut melkein kuin ylimääräinen kerhoilta.
  • Pienen kyselyn perusteella ei löytynyt ketään, joka olisi lupautunut käymään kerholla useammin kuin kerran viikossa. Toisaalta kysely oli erittäin sattumanvarainen ja epävirallinen.
  • Monet vakiokalustoon kuuluvat pelaajat ovat käyneet kerholla 20–30 vuoden ajan, joten tapojen muuttaminen tuskin onnistuisi helposti. Toisaalta tänä vuonna on onnistunut moni muukin muutos.
  • Kerhohuonetta ei ehkä saisi käyttöön toiseksi ajankohdaksi. Toisaalta emme ole edes kysyneet. Sitä paitsi kerhohuone on varattu meille lauantaisin kello 12–17, koska pelaamme JSM-kotiottelummekin siellä.

Siis pelkkiä tekosyitä, vieläpä huonoja. Toinen kerhopäivä loisi kiinnostavia mahdollisuuksia:

  • Kerholla saattaisi alkaa käydä pelaajia, joille keskiviikon ajankohta ei käy.
  • Voisimme pelata yhtenä päivänä pikapeliä ja toisena nopeaa shakkia tai vaikkapa normaalipeliä.
  • Voisimme järjestää lisäpäivänä halukkaille muuta ohjelmaa: koulutusta, analyysisessioita.
  • Ajankohdan ei tarvitsisi olla ilta. Leppävaarassakin pelataan lauantaisin kello 12, ja harjoittelemaan pääsee jo kello 9:30.

Tämä pitääkin ottaa asiaksi kerhon hallituksessa. Ensi alkuun voisimme järjestää erityisohjelmaa esimerkiksi kerran kuussa lauantaisin. Saisimme nostettua Lauttasaaren pois pikkupitäjien sarjasta pienellä viitseliäisyydellä.

Kiitokset Erno Haapojalle erinomaisesta kysymyksestä!

Turnaus aloittelijoille 16.9.

Lauttasaaren Shakkikerhon tiloissa järjestetään aloittelijaturnaus lauantaina 26.9., mutta jo ennen sitä on hyvä tilaisuus tulla harjoittelemaan pienimuotoisempaan aloittelijaturnaukseen – ainakin oman kokemukseni mukaan shakkia oppii parhaiten pelaamalla tasaväkisessä porukassa:

Aika: Keskiviikko 16.9. klo 19:00.
Paikka: Lauttasaaren kirkon kerhotila, Myllykallionrinne 1 D.

Miettimisaika on 15 + 15 minuuttia peliin. Turnauksessa pelataan 4 kierrosta, jos mukaan tulee ainakin viisi pelaajaa, jolloin turnaus kestäisi kaksi tuntia.

Ennen turnausta saat tietoiskun säännöistä ja shakkikellon käytöstä. Lisää samanlaisia turnauksia on luvassa jatkossa, kuten myös erilaisia koulutustilaisuuksia aloittelijoille.

Tule mukaan ja kerro kavereillekin molemmista turnauksista!

3. syyskuuta 2009

SWOT-analyysi

Kun kerhon hallitus alkoi suunnitella toiminnan kehittämistä vuoden 2008 lopulla, tein alla olevan SWOT-analyysin kerhon toiminnasta keskustelun avaukseksi. Janne Kauppinen ja Mikko Piippo lisäsivät analyysiin muutaman kohdan.

SWOT-analyysin tulosten avulla voi suunnitella, miten

  • vahvuudet hyödynnetään,
  • heikkoudet muutetaan vahvuuksiksi,
  • mahdollisuudet hyödynnetään ja
  • uhat vältetään.

Shakkitermein siis eritellään hyvät (!), huonot (?), kiinnostavat (!?) ja epäilyttävät (?!) "siirrot".

Jäsenkyselyn vastauksissa nousi luonnollisesti esiin monia samoja huomioita. Mukava myös huomata, että moniin heikkouksiin on tullut jo parannuksia ja mahdollisuuksia on hyödynnetty.

Sisäiset vahvuudet

Yhdessäolo:

  • Kerhoilloissamme ja turnauksissamme on yleensä hyvä henki.
  • Analysoimme pelejä yhdessä JSM-otteluiden jälkeen.
  • Muistamme merkkivuosia täyttäneitä jäseniä.
  • Jäsenet tuntevat toisensa pitkältä ajalta.
  • Jäsenet pitävät yhteyksiä myös kerhon ulkopuolella.

Aktiivinen osallistuminen omiin turnauksiin:

  • Kerhoilloissa on keskimäärin 10 pelaajaa.
  • Omissa turnauksissa on ollut ennätysmäärä pelaajia viime vuosina.
  • Osallistumme SKSL:n ja HSL:n joukkueturnauksiin 2–3 joukkueella.

Yleinen aktiivisuus:

  • Järjestämme useita eri miettimisajoin pelattavia turnauksia.
  • Luomme uusia perinteitä (GP-sarja, saunailta, cup, seloturnaus).
  • Toistenkin kerhojen jäseniä on aktiivisesti mukana.

Menestyminen viime vuosina:

  • Joukkueemme ovat saaneet parhaan sijoituksensa monessa turnauksessa.
  • Useimmat pelaajat ovat saaneet huippuselonsa.

Toimiva talous:

  • Toiminta pyörii pienellä budjetilla.
  • 90 % aktiivisista maksaa jäsenmaksun vuosittain.
  • On varaa järjestää ilmaisturnauksia.

Sisäiset heikkoudet

Sisäpiirimäisyys:

  • Saamme houkuteltua uusia jäseniä vain yhden vuodessa (parannus: vuonna 2009 on järjestetty ohjelmaa aloittelijoille, ja useita uusia pelaajia on tullut mukaan).
  • Jäsenistön keski-ikä kasvaa joka vuosi.
  • Vain muutama jäsen pelaa viikonlopputurnauksissa.

Jämähtäneet kerhoillat:

  • Pelaamme kerhoilloissa enimmäkseen pikapeliä (parannus: vuonna 2009 pelaamme entistä enemmän nopeaa shakkia).
  • Vanhojen tuttujen keskinäisistä peleista tulee helposti vanhan kertausta.
  • Pelaamme kerhoilloissa yleensä alle kaksi tuntia.
  • Analysoimme pelejä enää harvoin kerhoillan jälkeen.

Passivoitumisen vaara:

  • Toimintaa vetää muutama aktiivi (parannus: vuonna 2009 saimme hallitukseen muun muassa toimintavastaavan).
  • Hallitukseen ei yleensä ole uusia halukkaita (parannus: vuoden 2009 hallitukseen tuli kolme uutta jäsentä).
  • Pelasimme kolmella joukkueella JSM:ssä vielä 1990-luvun lopulla.
  • Usein on vaikea koota edes kahta joukkuetta turnauksiin (parannus: Nimenhuudolla yritämme koota joukkueet tavallista aiemmin).

Niukat varat:

  • Kerho ei tue edustusjoukkueiden pelimatkoja (parannus: kerho tukee JSM-matkoja kaudella 2009–2010).
  • Kerhon turnauksissa ei ole palkintoja.
  • Vapaaehtoisia kannatusmaksuja tulee vähän säästöpossuun (vuonna 2009 ei ole ollut tarvetta kerätäkään).

Ulkoiset mahdollisuudet

Uusien jäsenten saaminen:

  • Voisimme perustaa koulukerhon.
  • Voisimme houkutella Lauttasaaressa asuvia shakinpelaajia kerhoon.
  • Voisimme houkutella jäsenten tuttuja kerhoon.

Vanhojen ideoiden toteuttaminen:

  • Kerhon näkyvyyden lisääminen voisi tuoda uusia jäseniä (parannus: blogi on lisännyt näkyvyyttä).
  • Säännöllisten seloturnausten järjestäminen (parannus: vuonna 2010 järjestämme jo kolmannen).
  • Kerhoiltojen kehittäminen: teemat, analysointi, simultaani (parannus: toimintavastaava on järjestänyt monenlaista ohjelmaa).
  • Toiminta toisten kerhojen kanssa: ystävyysottelut, etäpelit (parannus: kesällä 2009 pelasimme RikSha-ystävyysottelun, syksyllä on luvassa kirjepeliottelu).
  • Nimellisen osallistumismaksun kerääminen turnauksissa.
  • Shakkipalstan perustaminen paikallislehteen (parannus: blogi riittänee).

Ulkoiset uhat

Pelaajat katoavat:

  • Shakinharrastajien määrä jatkaa vähenemistään.
  • Monet jäsenet siirtyvät Lauttasaaren Shakkiukkoihin 10–15 vuodessa.

Talous romahtaa:

  • Lauttasaaren säätiöltä saatu vuosittainen avustus loppuu.
  • Kerhotila muuttuu maksulliseksi.

1. syyskuuta 2009

Jäsenkyselyn yhteenveto

Kesällä blogissa olleeseen jäsenkyselyyn tuli seitsemän vastausta, joista kaksi oli nimetöntä. Enemmänkin olisi saanut tulla, mutta kerhossa onkin vain parikymmentä aktiivista jäsentä. Alla olevat lainaukset ovat suoraan kyselyn vastauksista.

Kerhon ilmapiiri oli kaikkien mielestä melko tai oikein hyvä. Edes kommentti "shakkikerhoksi normaalin sisäänpäinlämpiävä" ei kuulostanut kielteiseltä.

Ruusuja annettiin pienen kerhon toimimisesta näinkin aktiivisesti ja monipuolisesti. Erityisesti mainittiin kahdesti järjestetty seloturnaus. Kehuja tuli myös rohkeudesta vaihtaa rutiineista uusiin pelimuotoihin: kerhoilloissa pelataan nyt muutakin kuin vain pikashakkia.

Risuja annettiin siitä, että teemailtojen ideointi ja järjestäminen on jäänyt yhden ihmisen varaan. Viikonlopputurnauksiin toivottiin useampia kavereita kerhon jäsenistä. "Jäsenrakenne on vieläkin ukkoutumaan päin, vaikka joitakin nuoria on kuvioihin tullutkin."

Kerhoiltojen ohjelmaan toivottiin vaihtelua: lähinnä avausten ja loppupelien teemailtoja sekä analyysisessioita. Vähemmän saivat kannatusta muut ehdotetut ohjelmat: koulutustilaisuudet ja mestaripelaajan antamat simultaanit. "Itse haluan oppia paremmaksi pelaajaksi, en etsi kerhoilloista pikapelin kaltaista parin tunnin ajanvietettä." Toisaalta on hyvä muistaa, että muutokset eivät aina ole välttämättä kaikkien mieleen.

Pitkän pelin seloturnauksen järjestämistä kannatettiin yksimielisesti. Hallitus kuitenkin päätti, että asia jätetään vielä hautumaan. Ehkä sen voisi järjestää kerhon 65-vuotisjuhlaturnauksena vuonna 2013! Nopean shakin seloturnauksesta aiotaan joka tapauksessa tehdä vuosittainen perinne, kunhan vain vapaaehtoisia toimitsijoita riittää ja turnaukseen on tulijoita. Vastauksissa myös kysyttiin, tarvitseeko kerho enemmän rahaa, koska jo nopean shakin seloturnaus on tuottanut mukavasti ja pienellä kerholla on pienet menot. "Turnauksen tuotoilla voisimme toki tukea esimerkiksi JSM-matkoja."

Kaikilla kerhon järjestämillä turnauksilla oli kannattajansa: Grand Prix -pikapelisarja ("saa ehkä jotkut saapumaan edes kerran kuussa pelaamaan"), cup, avoin mestaruusturnaus ("ehkä kerhon tärkein sisäinen turnaus"), Piratti-turnaus. Kerho onkin järjestänyt tietoisesti erilaisia ja eri miettimisajoin pelattavia turnauksia – vain kirjepeli puuttuu ohjelmistosta.

Turnauksiin ei kaivattu palkintoja, varsinkaan rahapalkintoja. Parin euron osallistumismaksua ei vastustettaisi, mutta sillekään ei nähty tarvetta, varsinkin nyt kun kerhon talous toimii. "On hienoa, että voimme tarjota jäsenillemme ilmaisia turnauksia. Ehkä muilta voisi laskuttaa pienen osallistumismaksun: saataisiin jäsenetu sekä jäsenmaksulle vastinetta."

Uusien jäsenten hankkiminen on jokaisen shakkikerhon ongelma. Olisi lisättävä kerhon näkyvyyttä, panostettava aloittelijoihin ja kotipelailijoihin. Englanninkielisillä tietoiskuilla (blogissa, yliopiston ja TKK:n ilmoitustaululla) voisimme saada Suomessa opiskelevia tai työskenteleviä ulkomaalaisia mukaan. Kun kiinnostus on herätetty, seuraa uusi haaste: "Uusien pelaajien positiivinen vastaanotto kerholla, niin että kävijä tuntisi itsensä tervetulleeksi seuraavallakin kerralla."

Lisääntynyt tiedottaminen varsinkin blogissa on huomattu. "Paperitiedotteita pitää saada strategisille ilmoitustauluille: kirjasto, seurakunta, koulut, ostoskeskus, Siwan lähimyymälä."

New in Chess on syystä maailman parhaan shakkilehden maineessa. Lehden säännölliset lainaajat kannattavat jatkotilausta, mutta yllättävän moni ei ole viitsinyt lainata lehteä kerholta. Jos lukijoita ei tule lisää, lehteä ei ehkä kannata tilata enää ensi vuonna. Käyttäkää jäsenetuja!

Turnausideoita:

  • Cup kahdessa lohkossa.
  • Nopean shakin kuukausisarja, samaan tapaan kuin pikapelin GP-sarja.
  • Piratti-turnausten vuosittain vaihtuva miettimisaika ja turnausmuoto.
  • Lohkomuotoinen turnaus.
  • Joukkuepelejä pareittain ja ristiin pelaten.

Muita ideoita:

  • Puistoshakki Lauttasaareen.
  • Blogin pääsivulta linkit turnaussivuille. (Lisätty!)

Kiitokset kyselyyn vastanneille. Palautetta voi edelleen antaa blogin kommentteihin tai suoraan hallituksen jäsenille.