22. elokuuta 2009

Lauttasaaren Shakkikerhon hallituksen kokous 19.8.2009

Läsnä: Jyrki Heikkinen, Aaro Jalas, Tommi Laaksovuori, varajäsen Reijo Rautio sekä 17.45 alkaen Matti Varjokallio.

1. Kokouksen avaus.

Puheenjohtaja Jyrki Heikkinen avasi kokouksen 17.15. Kokouksen sihteeriksi valittiin Aaro Jalas, joka piti pöytäkirjaa kohdista 1. – 3., Matti Varjokallio kohdista 4.-X.

2. Talous.

Käytiin läpi kerhon taloustilanne, joka vaikutti vakaalta. Suuria menoeriä ei ollut syksyksi tiedossa. Tehtiin päätös, että tämän vuoden joukkue-SM:n vierasotteluissa kerho korvaisi joukkueiden pelaajia kyyditseville autoileville jäsenille polttoainekulut Karjaan, Åminneforssin sekä Hangon joukkuematkoihin liittyen.

3. Käytiin läpi jäsenkyselyjen tulokset.

Kerholaisista 7 eli noin 1/3 oli vastannut kyselyyn. Puheenjohtaja laatii blogiin koosteen palautteesta. Palautetta olisi toivottu tulevan enemmän. Todettiin, että palautetta annettiin hallituksen jäsenille joskus epäsuorasti ja epävirallisissa yhteyksissä. Uusia pelaajia oli tullut kerholle, mutta heiltä ei oltu toistaiseksi saatu palautetta ja tietoa mahdollisista toiveista.

Keskusteltiin haluttiinko kerhoiltoihin vaihtuvuutta vai haluttiinko kaikki illat pääsääntöisesti pikapeli-illoiksi. Käytiin läpi kerhoiltojen ja pelimuotojen ohjelmaa. Teemaillat olivat toisia kiinnostaneet, toisia taas eivät. Todettiin, että kuukausittainen vartti-ilta oli nyt vakiintunut. Samoin Cup ja LauttSK Open näyttivät täyttävän paikkansa.

Keskusteltiin myös New In Chess –lehden tilauksesta: kyselytutkimuksen 7 vastauksesta 5 oli asiaan myönteisellä kannalla, mutta näiden todettiin myös olevan lehden aktiivilainaajia. Lehden jäsenkierron toivottiin kasvavan. Keskusteltiin kerhon pitkän aikavälin tavoitteista, joista yhdeksi mainittiin puistoshakin saaminen Lauttasaareen.

4. Syksyn kerhoillat ja muu toiminta

- päätettiin teemaillaksi 21.10. aiheena kuningatargambiitin semislaavilainen puolustus, josta teematurnaus 10 + 10 minuutin peliajoin.

- toimintavastaava Aaro Jalas selvittäisi, kuinka paljon kerholle maksaisi mestaripelaajan antama simultaani kerhon jäseniä vastaan. Jos kustannukset olisivat kohtuulliset ja sopiva keskiviikkoilta löytyisi, niin mahdollisen simultaanin ajankohta olisi loka- tai marraskuu.

- toimintavastaava ottaa yhteyttä Karl De Smetiin ja kyselee, miten kaavaillun etäpeliottelun valmistelu on edennyt Belgian päässä. Todettiin, että lauttasaarelaisilla olisi kaavailtuun otteluun ainakin viiden pelaajan joukkue selvillä.

5. Shakin harrastuksen edistäminen ja uusien jäsenten saaminen kerholle

Keskusteltiin kuinka aloittelijat saataisiin paremmin toimintaan mukaan. Aihe on ajankohtainen, koska aloittelijaturnaus järjestetään 26.9. Mahdollisina toimenpiteinä pidettiin alkeisopetusta kerhoilloissa, kerhoisännän pelaamista aloittelijoiden kanssa, kellon käytön opettelua tasoitusaikojen kanssa. Blogissa olisi mahdollista ruveta pitämään ”Patzerin nurkkaa” jossa käytäisiin läpi perusteemoja.

6. Muut mahdolliset asiat.

Keskusteltiin ensi vuonna järjestettävistä Selo-turnauksista. Kokemukset nopean shakin turnauksesta ovat olleet sen verran hyviä, että se tullaan järjestämään ensi vuonnakin. Harkittiin myös lisäksi viikonlopputurnauksen järjestämistä, mutta päätettiin jättää se myöhemmän harkinnan varaan.

7. Kokouksen päättäminen

1 kommentti:

Mikko Piippo kirjoitti...

Paljon hyviä päätöksiä ja ajatuksia!

Kakkonen on erittäin tervetullut ratkaisu. Vaikka bensarahoista kenenkään osallistuminen tuskin on kiinni, on matkakulujen tukeminen mielestäni järkevä tapa kuluttaa esimerkiksi seloturnauksen tuottoja.

Viitoskohdan osalta blogiin voisi harkita pariakin eri juttusarjaa uusia pelaajia kenties kiinnostavista teemoista: aloittelijan avaustieto ja yksinkertaisimmat loppupelit.

Lähetä kommentti