20. lokakuuta 2009

Lauttasaaren shakkikerhon kakkosjoukkue voitti Åminnefors SK:n

Lauttasaaren shakkikerhon kakkosjoukkue matkusti lauantaina Raaseporin kaupunkiin pelaamaan Åminnefors SK:n joukkuetta vastaan. Kotijoukkueen rauhallinen pelitila sijaitsi vanhan teollisuusrakennuksen kolmannessa kerroksessa, mutta meitä oltiin ystävällisesti vastassa jo lähimmässä risteyksessä.

Ennakkoarveluiden mukaan olimme hienoisia ennakkosuosikkeja ottelussa. Åminneforsin joukkue pelasi kuitenkin varamiehisenä, ja joukkueemme olikin kotijoukkuetta selvästi vahvempi. Tätä emme tienneet vielä pelatessamme, mikä epäilemättä oli vain hyväksi.

Oma pelini päättyi ensimmäisenä. Pelailin varsin normaaleja siirtoja Lontoon systeemissä. Musta ajautui huonompaan asemaan, ja lopulta yritti tarpeetonta uhrausta vastapeliä saadakseen. Peli päättyi luovutukseen viidessätoista siirrossa. Kimmo Turtiainen voitti tyylinsä mukaisella reippaalla hyökkäyksellä. Timo Siikonen pelasi hollantilaista puolustusta, jossa hän pääsi itselleen erittäin tuttuun asematyyppiin. Lopulta peli kuivui tasapeliksi.

Tommi Laaksovuori taas sai jo avauksesta mukavan edun, joka pikkuhiljaa muuntui voitetuksi loppupeliksi. Peli olisi voinut kuitenkin saada toisenlaisen päätöksen, jos musta olisi uskaltanut ottaa avauksessa vastaan Tommin optimistisen lähetinuhrauksen. Leo Hämäläisen peli oli kesti tälläkin kertaa pisimpään. Etu daamittomassa keskipelissä heilahteli puolelta toiselle, ja lopulta Leo teki viimeisen virheen.

Shakkikerhomme voitti siis ottelun 3-1, ja pääsimme hyvissä ajoin aloittamaan kotimatkamme kohti Piratin kabinettia, jossa Jyrki Heikkinen ja Pekka Kauppala löysivät monia parannuksia peleihimme.

Kaikkiin peleihin voit tutustua helposti, sillä kaikki lauantaina pelatun ottelun pelit löytyvät jo nyt blogin pelikokoelmien sivulta.

Toisen kierroksen jälkeen joukkueemme jatkaa lohkon johdossa. Jäljellä on vielä kolme tiukkaa ottelua, mutta vakaana tarkoituksenamme on nostaa myös Lauttasaaren shakkikerhon kakkosjoukkue kolmosdivisioonasta kakkosdivisioonaan.

Seuraavaksi kohtaamme Kirkkonummen shakkikerhon kotiottelussa, joka pelataan 14.11.2009.


Leif Nyman (1722) - Leo Hämäläinen (1788) 1-0
Alpo Appelgren (1677) - Kimmo Turtiainen (1808)0-1
Per-Erik Holmberg (1588)- Mikko Piippo (1753) 0-1
Tommy Kaskinen (1463) - Timo Siikonen (1744) ½-½
Håkan Nyman (1397) - Tommi Laaksovuori (1642) 0-1


TULOSTAULUKKO

LauttSK 2 2 2 0 0 07 - 02 +5 4
-------------------------------------
HaSS 2 1 1 0 05 - 03 +2 3
KirkSK 2 1 0 1 04 - 05 -1 2
ÅmSK 2 1 0 1 03 - 04 -1 2
KarjUra 2 2 0 1 1 03 - 06 -3 1
LeSi 2 2 0 0 2 03 - 05 -2 0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti