Vallejo - Krasenkow, Espanjan joukkuemestaruus, Sestao 26.8.2010. 1. a3 1-0
27. elokuuta 2010
25. elokuuta 2010
Shakkikerhon kokoontumispaikka -- shakkikerhon markkinointi, osa 3
Shakkikerhon jäsenmäärän kasvattaminen vaatii kerhon tuotevalikoiman parantamista ja blogin avulla hoidettavaa aktiivista viestintää. Tämä ei kuitenkaan riitä -- tuotetta (shakkia) pitää tarjota oikeassa paikassa.
Kerhon kokoontumispaikka vaikuttaa jäsenistöön
Aloitin oman shakkiurani, jos sitä nyt uraksi voi kutsua, 1980-luvun alun Mikkelissä. Koulukerhosta siirryin aikanaan Mikkelin shakkikerhoon, jonka kerhotilana toimi vanhan kasarmin upseerikerho. Kerhotila ei varsinaisesti ollut sopiva 12-13 -vuotiaiden pojankloppien illanviettopaikaksi. Pian kerho sai kuitenkin uuden pelipaikan kaupungin nuorisotiloista, minkä ansiosta myös juniorit saattoivat helpommin ylittää kerhon kynnyksen.
Nykyään harva kerho taitaa kokoontua upseerikerholla. Kuitenkin monet kerhot pelaavat kerhopelinsä erilaisissa ja eri tasoisssa anniskeluravintoloissa. Tämä väistämättä vaikeuttaa nuorten liittymistä mukaan kerhotoimintaan. Myös monille aikuisille pelaaminen kapakassa voi muodostua kynnyskysymykseksi shakkikerhoon liittymisen kannalta.
Toisinaan pelipaikka voi olla vaikeasti saavutettavissa. Olen törmännyt kerhohuoneistoihin, jotka sijaitsevat hissittömien rakennusten toisessa tai kolmannessa kerroksessa. Tällaisiin tiloihin on paitsi liikuntaesteisten, myös ikääntyneiden shakinharrastajien hankala kavuta.
Ota kaikki huomioon valitessasi pelipaikkaa
Ideaalitilanteessa shakkikerho ottaa huomioon kaikki eri jäsenryhmät: kerhotilan täytyy soveltua keski-ikäisten miesten lisäksi nuorten, vanhusten ja liikuntaesteisten kohtaamispaikaksi.
Oma kerhoiltamme on pidetty 1970-luvulta alkaen Lauttasaaren seurakunnan tarjoamassa kerhohuoneistossa. Tila ei aivan riitä tarpeisiimme, ja osa turnauksista on pelattu myös läheisessä kapakassa. Tilanne ei ole optimaalinen, mutta sen kanssa on toistaiseksi voitu elää.
Valitettavasti shakkikerhojen on huomioitava myös taloudelliset realiteetit kerhotilojen valinnassa. Useimpien kerhojen on tyydyttävä tiloihin, jotka on mahdollista saada käyttöön ilmaiseksi tai erittäin edullisesti. Tämä vaikeuttaa hyvän pelipaikan löytämistä entisestään.
Käytännön vaikeudet eivät kuitenkaan saa olla este optimaaliseen ratkaisuun pyrittäessä. Kun kerhotila on esteetön ja lapsille soveltuva, voivat nuoretkin juniorit liittyä kerhoon ja harmaantuneet senioripelaajat pääsevät esteettä mukaan turnauksiin. Silloin he pysyvät kerhon jäsenenä entistä pidempään.
Kuinka oma kerhosi on ratkaissut kerhotilaongelman? Missä pelaatte? Maksatteko vuokraa?

Kategoriat:
Markkinointi
24. elokuuta 2010
Pikashakin joukkuemenestys vahvuuslukujen valossa
Aina kun tulen pikashakin joukkuekisoista, minulta kysytään sama kysmys: "No kuinka meni?". Joka kerta vastaan, että en vielä tiedä. Näin myös tullessani Tampereen kisoista muutama viikko sitten kotiin.
Pikashakin vahvuuslukulistan päivittymisen myötä voin vihdoinkin kertoa, miten kisat oikeasti menivät: melkolailla odotusten mukaisesti. Kuten ennakkoon arvelinkin, Tero oli kerhon myönteinen yllättäjä.
Ykkösjoukkue teki kokonaisuutena lievästi positiivisen tuloksen -- vahvuusluvun keskimääräinen muutos oli +11,75.
Koska Terolla ei ennen turnausta ollut vahvuuslukua, laskin kaksi eri keskiarvoa muutokselle. "Vanhat" pelaajat pudottivat lievästi vahvuuslukuaan, muutos oli keskimäärin -4,33 pistettä.
Jos Teron lähtövahvuudeksi lasketaan 1525, joukkueen jäsenet nostivat vahvuuslukuaan keskimäärin 63,75 pistettä. Kokonaisuutena ottaen kakkosjoukkue siis yllätti erittäin vahvasti -- Kiitos Teron!

ennen | jälkeen | muutos | |||
Heikkinen | Jyrki | 2091 | 2082 | -9 | |
Pitkänen | Tuomas | 1849 | 1892 | 43 | |
Siikonen | Timo | 1792 | 1734 | -58 | |
Piippo | Mikko | 1750 | 1821 | 71 | 11.75 |
Ykkösjoukkue teki kokonaisuutena lievästi positiivisen tuloksen -- vahvuusluvun keskimääräinen muutos oli +11,75.
Koska Terolla ei ennen turnausta ollut vahvuuslukua, laskin kaksi eri keskiarvoa muutokselle. "Vanhat" pelaajat pudottivat lievästi vahvuuslukuaan, muutos oli keskimäärin -4,33 pistettä.
Jos Teron lähtövahvuudeksi lasketaan 1525, joukkueen jäsenet nostivat vahvuuslukuaan keskimäärin 63,75 pistettä. Kokonaisuutena ottaen kakkosjoukkue siis yllätti erittäin vahvasti -- Kiitos Teron!
Wigelius | Pentti | 1701 | 1703 | 2 | |
Kauppinen | Janne | 1677 | 1708 | 31 | |
Valli | Kari | 1456 | 1410 | -46 | -4.33 |
Henttonen | Tero | 1525 | 1793 | 268 | 63.75 |
Kategoriat:
SM
23. elokuuta 2010
Tuotevalikoima kuntoon -- shakkikerhon markkinointi, osa 2
Shakkikerhon sisältömarkkinointi, ajankohtaista tietoa sisältävät verkkosivut, taajaan päivitettävä shakkiaiheinen blogi ja muu mainonta menevät hukkaan, jos itse tuote ei ole kunnossa. Ainakin Lauttasaaressa kerhotoiminnan piristystä edelsi "tuotevalikoiman" uudistaminen.
Eroon pelkästä pikapelistä
Lauttasaaressa pelattiin vuosikaudet keskiviikkoisin lähes pelkästään viiden minuutin pikapeliä. Tämä miellytti monia pitkäaikaisia kerhon jäseniä, joiden mielestä pikapeliturnaus oli paras mahdollinen tapa viettää keskiviikkoiltaa.
Pikapeli on kuitenkin uusien shakkikerholaisten kannalta kaikkein hankalin, vaikein ja turhauttavin pelimuoto. Harvasta satunnaisesta kävijästä tuli kerhoiltojen vakituista vierasta, vaikka uusien pelaajien kanssa pelattiin (ja pelataan yhä) 2-8 -aikatasoituksella.
Toisaalta monet kerholla on myös jäseniä, jotka eivät ole erityisen innostuneita pikapelistä. Esimerkiksi itse saan riittävän pikapeliviihteen netin FICS-palvelimen kolmen minuutin bliksteistä. En vaivaudu kaupungin toisella laidalla sijaitsevaan kerhoiltaan vain pahoinpitelemään digikelloja.
Vaihtelua ohjelmaan
Tällä hetkellä kerhossa pelataan useita erilaisia turnaussarjoja. Pikapelin ystävät pelaavat kuukausittaista Grand Prix -kilpailusarjaa, johon olen itsekin osallistunut kaupungissa ollessani.
Jotta shakkikerhon tarjoama toiminta kiinnostaisi mahdollisimman monia shakinpelaajia, tarvitaan kerhon valikoimaan erilaisia pelimuotoja. Lauttasaaressa pelataan nykyään kaksi cup-muotoista turnausta joka vuosi ja vuosittain pitkän pelin ajoilla pelattavaa avointa mestaruusturnausta. Lisäksi ohjelmassa on esimerkiksi puolen tunnin turnauksia.
Pitkän tauon jälkeen otettiin myös etäpeli mukaan kerhon ohjelmaan. Kerho pelaa ystävyysottelun belgialaista shakkikerhoa vastaan eräällä Internetin shakkipalvelimella. Tämä pelimuoto viehättää varsinkin kirjepelin ja pitkien aikojen ystäviä.
Lisäksi kerho on alkanut järjestää erillisiä aloittelijaturnauksia. Nämä ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi. Pääkaupunkiseudulla on selvästi ollut kysyntää tämäntyyppiselle turnaukselle.
Jokaiselle jotakin
Lauttasaaren shakkikerho pyrkii siis tarjoamaan jokaiselle shakinharrastajalle jotakin. Näin voimme tavoittaa aikaisempaa enemmän pelin ystäviä. Lisäksi kerhon vanhat jäsenet saadaan pidettyä mukana toiminnassa.
Jäsenkadon kanssa kamppailevien shakkikerhojen kannattaakin miettiä, onko kerhon tuotevalikoima kunnossa. Kyse jäsenkadolle voi hyvinkin olla siinä, etteivät jäsenet koe kerhon turnausmuotoja omakseen. Turnausmuodoissa voi piillä myös syy siihen, että satunnaisista kävijöistä ei koskaan tule kerhon jäseniä.

19. elokuuta 2010
Jäsenmäärät nousuun -- näin markkinoit shakkikerhoa!
Järjestäytyneiden shakinpelaajien määrä on laskenut pitkään. Viikonlopputurnauksissa käy entistä vähemmän pelaajia ja keskusshakkiliiton lisenssi ei tunnu menevän kaupaksi. Lauttasaaren shakkikerhossa vallitsee kuitenkin toinen todellisuus.
Shakkikerhon toiminta on piristynyt
Viimeisen parin vuoden aikana Lauttasaaren shakkikerho on ollut vahvassa nousussa: kerhon jäsenmäärä on kasvanut, lisenssipelaajien määrä on noussut, peli-iltoihin tulee jatkuvasti uusia shakinpelaajia ja edustusjoukkueiden määrä kasvoi kahdesta joukkueesta kolmeen joukkueeseen.
En usko, että kyse on sattumasta. Kyse on toimintatapojen uudistamisesta, painopisteiden vaihtamisesta ja kerhon tiedotuksen parantamisesta. Yksittäiset muutokset voivat tuntua pieniltä ja ne saattavat vaikuttaa hitaasti.
Lauttasaaren kokemukset voivat olla hyödyksi myös muille shakkikerhoille. Siksi hahmottelen tässä ja seuraavassa blogijutussani suuntaviivoja, joita seuraamalla myös muut shakkikerhot voivat piristää toimintaansa.
Blogi pystyyn
Pari vuotta sitten Suomen shakkimaailma kuohui, kun Helsingin Sanomat oli lopettamassa perinteikästä shakkipalstaa. Menetys ei kuitenkaan ollut kovin suuri, sillä verkko on nykyään täynnä ajankohtaista shakkiuutisointia. Viikottain julkaistavan shakkipalstan uutiset olivat jo ilmestymispäivänä vanhoja uutisia. Sanomalehti on hidas ja kallis viestintäväline.
Verkkojulkaiseminen puolestaan on erittäin edullista. Pienet yhteisöt voivat käyttää verkon maksuttomia blogipalveluita verkkosivujensa pohjana. Esimerkiksi tämä blogi pyörii Googlen maksuttomalla Blogspot-alustalla. Blogspot-blogin pystyttäminen ei vaadi minkäänlaista teknistä osaamista -- kuka tahansa onnistuu rakentamaan uuden blogin muutamassa minuutissa.
Blogi on useassa suhteessa staattista sivustoa parempi ratkaisu pienelle kerholle. Ehkä tärkein blogin etu liittyy sen käytön yksinkertaisuuteen: kuka tahansa osaa päivittää blogia ja kirjoittaa uusia juttuja. Tämän ansiosta kenelle tahansa halukkaalle kerhon jäsenelle voidaan antaa kirjoitusoikeus blogiin.
Kun kaikilla halukkailla on oikeus päivittää blogia, kertyy blogiin helposti sisältöä. Tiedotus ei ole enää kerhon sihteerin, puheenjohtajan tai hallituksen nörttijäsenen vastuulla. Näin tiedotustoiminta ei rasita ketään yksittäistä kerhon jäsentä kohtuuttomasti.
Sisältömarkkinointi tuo jäseniä
Sisältömarkkinointi tarkoittaa ihmisiä kiinnostavan, relevantin tiedon jakamista maksuttomasti. Nykyään verkko on sisältömarkkinoinnin tärkein kanava, mutta sisältömarkkinointia voidaan yhtä hyvin julkaista esimerkiksi asiakaslehtenä tai sponsoroituna televisio-ohjelmana.
Sisältömarkkinointi auttaa kerhoamme kolmella tapaa:
Staattiset sivustot sisältävät usein vanhentunutta tietoa -- monen shakkikerhon sivujen päivitys on unohtunut jo vuosia sitten. Vanhentuneet tiedot herättävät epäilyksen siitä, että kerho ei enää toimi lainkaan. Blogi taas on helppo pitää ajan tasalla, silloin lukijat löytävät myös kerhoiltaan.
Kerhon oman blogin perustaminen näyttää jälkikäteen tarkasteluna selvältä käännekohdalta jäsenmäärämme kehityksessä ja kerhotoiminnan piristymisessä. Siksi jokaisen shakkikerhon kannattaa vakavasti harkita oman blogin perustamista.

- Muiden kerhojen jäsenet tuntevat kerhomme entistä paremmin. Saamme jatkuvasti myönteistä huomiota joukkueturnauksissa. Viimeksi pari viikkoa sitten Tampereella useiden kerhojen edustajat kehuivat kerhomme blogia ja kertoivat suunnittelevansa oman blogin perustamista.
- Google tuo shakista kiinnostuneita lukijoita blogiin. Google pitää tiiviisti päivittyvistä blogeista. Lisäksi blogiin on kertynyt jo niin paljon shakkiaiheista sisältöä, että blogi nousee hyvin monilla eri hakusanoilla Googlen hakutulosten kärkeen. Näin shakista kiinnostuneet, itselleen kerhoa etsivät suomalaiset päätyvät juuri tälle sivulle.
- Sisällön ansiosta shakista kiinnostuneet vakuuttuvat siitä, että kerhomme toimii ja on avoin uusille jäsenille. Tämä onnistuu, kun blogissa vältetään sisäpiirimäisyyttä ja otetaan huomioon myös uudet harrastajat. Keskeisen tärkeää on myös se, että tiedot kerhoiltojen ajasta ja paikasta ovat ajan tasalla.
Staattiset sivustot sisältävät usein vanhentunutta tietoa -- monen shakkikerhon sivujen päivitys on unohtunut jo vuosia sitten. Vanhentuneet tiedot herättävät epäilyksen siitä, että kerho ei enää toimi lainkaan. Blogi taas on helppo pitää ajan tasalla, silloin lukijat löytävät myös kerhoiltaan.
Kerhon oman blogin perustaminen näyttää jälkikäteen tarkasteluna selvältä käännekohdalta jäsenmäärämme kehityksessä ja kerhotoiminnan piristymisessä. Siksi jokaisen shakkikerhon kannattaa vakavasti harkita oman blogin perustamista.
Kategoriat:
Markkinointi
17. elokuuta 2010
Neljän siirron matti
Mustan hyökkäys paljastusshakkeineen näyttää uhkaavalta, mutta valkea ehtii ensin.
34.Le6+ Kh8 35.g7+ Kh7 36.gxf8R+ Kxh6 37.Dh4X 1-0, Mikko Piippo – Antero Alhava 14.2.2008.
Kategoriat:
Kombit
9. elokuuta 2010
Suorin vedoin
Valkean siirto. Mattikuvion pitäisi löytyä.
Ratkaisu
17.Txf7+! Rxe5 18.Txf8+ Kg7 19.Tg8+ Kf6 20.Lg5X 1-0 (Jyrki Heikkinen – Chessmaster 2000, 1989)
Tämä lienee Bodenin matti.
Kategoriat:
Kombit
8. elokuuta 2010
Pikaisesti Tampereelta - joukkueblikstit 2010
Seurajoukkueet kokoontuvat perinteisesti heinä-elokuun vaihteessa pelaamaan pikashakin joukkuemestaruuksista. Tänä vuonna kilpailun järjesti Tammer-shakki, ja pelit pelattiin Tampereen ammatikorkeakoulun mukavissa tiloissa.
Vuodesta toiseen viikonloppu on jäänyt muistoihin helteisen kuumana ja aurinkoisena. Tänä vuonna ainakin itse pelkäsin perinteen jatkumista, ovathan viime viikot olleet muistiinmerkityn ilmastohistoriamme lämpimimpiä. Onneksi viikkojen helleputkeen sattui pieni notkahdus, ja onnistuimme välttymään lämpöhalvauksilta.
Osallistuimme kisoihin kahdella joukkueella. Ykkösjoukkueessa pelasivat Jyrki Heikkinen, Tuomas Pitkänen, Timo Siikonen ja allekirjoittanut Mikko Piippo. Kakkosjoukkueen muodostivat Pentti Wigelius, Janne Kauppinen, Tero Henttonen ja Kari Valli.
Lauantain pelit menivät suhteellisen odotettuja latuja. Ykkösjoukkue sai D-ryhmässä 14. sijan, mikä toi sunnuntaiksi paikan neljännessä sijoitusryhmässä. Kakkosjoukkue sijoittui ryhmässään 18. sijalle, minkä ansiosta joukkue pelasi sunnuntaina kuudennessa sijoitusryhmässä.
Ykkösjoukkueen sunnuntai alkoi loistavasti. Vielä puolivälin jälkeen johdimme sijoitusryhmäämme -- pisteitä tuntui tulevan odotettua enemmän. Valitettavasti vauhtimme hiipui lounastauon jälkeen, ja lopulta päädyimme sijoitusryhmässä kuudennelle sijalle. Kakkosjoukkueen pisteet riittivät sijoitusryhmässä sijalle 17.
Tänä vuonna joukkueidemme suoritustasossa ei ollut suuria yllätyksiä suuntaan tai toiseen. Joukkueen myönteisimmän yllättäjän tittelin voisi ehkä myöntää seloluvuttomalle Terolle, joka pelasi ensimmäistä virallista turnaustaan. Yli 50 % tuloksen perusteella Terolta kannattaa jatkossakin odottaa hyviä tuloksia!

5. elokuuta 2010
Uusittu syyscup 2010
Olemme nyt uudistaneet Lauttasaaren Shakkikerhon järjestämien cup-kilpailujen sääntöjä vuodeksi 2010. Aikaisemmasta käytännöstä poiketen (kolme cup-turnausta vuodessa) pelaamme tänä vuonna kaksi turnausta, joiden peliaika on siis yhteensä kuusi kuukautta kumpaankin. Toinen uudistus on pelaajien jakaminen neljään alkulohkoon, missä kaikki pelaavat kaikkia vastaan yksinkertaisen sarjan keskenään, minkä jälkeen lohkon kaksi parasta menevät jatkoon puolivälieriin. Puolivälieristä eteenpäin turnaus jatkuu pudotuspelinä normaalin cup-käytännön mukaisesti. Syyscupin peliaika on siis 1.7.-31.12.2010.
Syyscupiin ilmoittautui lopulta yhteensä 17 pelaajaa:
Osallistujat (SELO 30.7.2010):
1. Jyrki Heikkinen 2062
2. Kauko Kaiju 1990
3. Evgeny Sobenin 1942
4. Pentti Wigelius 1934
5. Timo Joutsivuo 1928
6. Antti Suominen 1884
7. Petri Mäki-Fränti 1842
8. Kimmo Turtiainen 1821
9. Tero Lehtinen 1755
10. Reijo Rautio 1738
11. Timo Siikonen 1735
12. Kim Paasonen 1622
13. Arto Heimonen 1546
14. Mikko Laakso 1499
15. Janne Kauppinen 1434
16. Jussi Lampi -
17. Riku Koivusalo -
Alkulohkojen pelit tulisi pelata 31.10.2010 mennessä.
Alkulohkojen kokoonpano muodostui seuraavaksi:
Lohko A:
Jyrki Heikkinen
Timo Joutsivuo
Tero Lehtinen
Arto Heimonen
Riku Koivusalo
Lohko B:
Kauko Kaiju
Antti Suominen
Reijo Rautio
Mikko Laakso
Lohko C:
Evgeny Sobenin
Petri Mäki-Fränti
Timo Siikonen
Janne Kauppinen
Lohko D:
Pentti Wigelius
Kimmo Turtiainen
Kim Paasonen
Jussi Lampi

Cup
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)