4. helmikuuta 2010

Lehdet kiertämään paremmin

Keväällä 2009 kerhollemme tilattiin New in Chess -lehti, jota jäsenemme saavat lainata ja jonka tilaus jatkuu ainakin vuoden 2011 loppuun asti. Ensimmäisen vuoden kokemusten perusteella lehtikiertoa pitää vielä kehittää.

Suurin ongelma on, että moni jäsen ei ole lainannut lehteä lainkaan. Lehteä on kyllä yritetty mainostaa kerholla, turnauksissa ja blogissa. Ottakaa vain lehti rohkeasti lainaan ja kertokaa toisillekin, mitä olette pitäneet lehdestä!

Pienempi ongelma on, että silloin tällöin jotkut eivät ole muistaneet palauttaa lehteä moneen viikkoon tai kuukauteen. Aktiiviset lukijat tietysti haluaisivat uudet numerot melko tuoreina, joten jos joku ei muista palauttaa lehteä, toivottavasti toiset muistuttavat tarvittaessa.

Jotta lehdet eivät unohtuisi lainaan liian pitkäksi aikaa, Nimenhuutoon on lisätty "tapahtuma" nimeltä New in Chess -lehtikierto, johon "osallistuvat" ne, joilla on lehti parhaillaan lainassa. Lainaajien kommenttikentässä lukee lehden numero ja lainauspäivämäärä, esimerkiksi "8/2009, 3.2.".

Kun jatkossa lainaat lehden, muista merkitä lainaus Nimenhuutoon tai pyydä kerhon hallituksen jäsentä päivittämään Nimenhuutoa. Emme käytä enää kerhon kaapissa ollutta lainausvihkoa, koska Nimenhuuto näkyy paremmin kaikille.

Yksi idea: kun sovit esimerkiksi cupin peliä vastustajasi kanssa ja huomaat Nimenhuudosta, että tällä on lehti lainassa, pyydä vastustajaasi tuomaan lehti sinulle lainaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti