26. helmikuuta 2010

Lauttasaaren shakkikerhon hallituksen pöytäkirja 24.2.2010

Läsnä: Jyrki Heikkinen, Aaro Jalas, Tommi Laaksovuori, Reijo Rautio ja Matti Varjokallio.

1. Hallituksen jäsenten tehtävien ja muiden roolien jako

Valittiin hallituksen puheenjohtajaksi Jyrki Heikkinen, varapuheenjohtajaksi Janne Kauppinen, sihteeriksi Matti Varjokallio, rahastonhoitajaksi Aaro Jalas ja kerhoisännäksi Tommi Laaksovuori. Mahdollisia muita toimenkuvia mietitään myöhemmin.

2. Toimintakalenterin viimeistely

Lyötiin lukkoon tämän vuoden toimintakalenteri avoimen turnauksen, Pirattiturnauksen ja poliisien saunaturnauksen osalta. Päätettiin järjestää avoin pikapelimestaruus muutaman vuoden tauon jälkeen Seurasaaressa. Päivämäärät löytyvät toimintakalenterista.

3. Talousasiat (SKSL- ja HSL -jäsenmaksut maaliskuussa)
4. Jäsenluettelo

Käytiin läpi jäsentilanne ja minkä perusteella maksamme maksuja liitoille. Maksut hoidetaan maaliskuun aikana.


Virallisen osuuden jälkeen hallitus piti suunnittelukokouksen, jossa käsiteltiin muun muassa ehdotusta ovimaksuista, aloittelija- ja tiedotustyöryhmien perustamista, teemailtoja kerhoilla sekä kerhon jäsenmaksulla saatavia jäsenetuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti