"Urheilu ei ole olemukseltaan fyysistä. Liikuntatapahtumasta tekee urheilua vasta sitä ympäröivä puhemaailma: analyysit, vedonlyönti, vertailut, tilastot, pelin sääntöjen, historian ja taktiikoiden tarkka tuntemus, muistot, hehkutukset, ennakoinnit, jälkipelit. Voitto ei ole tärkeintä, eikä osanotto: tärkeintä on niukka voitto tai voitto pitkän häviöputken jälkeen." (Tuomas Nevanlinna)
25 vuotta shakkia harrastaneena olen usein saanut vastata kysymykseen, miten shakkia voi pelata joukkueena. Eihän shakki näytä joukkuepeliltä, koska jokainen pelaa omaa peliä eikä pelien aikana saa puhua. Olen vastannut aina, että itse pelaan mieluiten juuri joukkueessa ja hyvä joukkuehenki on ensiarvoisen tärkeää.
En usko monenkaan vakuuttuneen vastauksestani. Niinpä aloin pohtia tarkemmin, miten seurajoukkueiden SM-kilpailussa pelataan tai ainakin tulisi pelata joukkueena. Olen jakanut pohdintani neljään osaan: joukkueen merkitykseen ennen ottelua, ottelun aikana ja sen jälkeen sekä sarjakausien välissä.
Otteluun valmistautuminen
Ennen ottelua luodaan yhteinen pelistrategia ja valitaan psykologiset aseet. Vastustajien pelityylejä ja vakioavauksia kannattaa analysoida ja tarkistaa, pelaako joku pelkkiä tasapelejä tai onko jollakulla häviöputki alla. SM-liigassa ja 1. divisioonassa voi valmistautua tutkimalla todennäköisimpien vastustajiensa pelejä tietokannoista.
Monilla on luonnostaan tunnistettava pelityyli: hyökkääjä ottaa riskejä pyrkiessään voittamaan, mutta saattaa hävitä herkästi; puolustaja välttää riskejä ja päätyy tasapeliin herkästi. Pelaajien rooleja saatetaan vaihtaa yhteistuumin vastustajan mukaan, jos tämä on tiedossa, tai turnauksen kokonaistilanteen vaatiessa.
Sitoutuminen pelaamiseen osoittaa, että on valmis tekemään kaikkensa joukkueen hyväksi. Monet pelaajat merkitsevät kalenteriinsa kaikki JSM-ottelut heti kauden alussa ja jäävät pois ottelusta vain erittäin painavista syistä. Nuorisojoukkueilla tai SM-liigassa pelaavilla saattaa olla valmentaja, joka entisestään tiivistää joukkuetta.
Taistelutahtoa voi nostattaa muistelemalla aikaisempia menestyksiä. Esimerkiksi pelimatka toiseen kaupunkiin on hyvä tilaisuus me-hengen nostattamiseen. Tavoite on hyvä pitää selkeänä: aina ei lähdetä edes voittamaan tosissaan, vaan ylivoimaista joukkuetta vastaan voi tavoitteena olla mahdollisimman hyvä taistelu.
Ottelun tiimellyksessä
Ottelun aikana jokainen pelaaja arvioi oman pelinsä merkitystä lopputulokseen. Toisten pelien lopputuloksen ennakointi on hankalaa, mutta tuttujen pelikaverien eleistä voi joskus päätellä paljon: yksi nousee laudan äärestä saatuaan vastustajansa pinteeseen, toinen puree alahuultaan tappion häämöttäessä.
Ottelun ja turnauksen kokonaistilanne vaikuttaa meneillään oleviin peleihin ja saattaa muuttaa pelaajien rooleja: joskus voi tyytyä tasapeliin, joskus on uhrauduttava joukkueen puolesta, pelattava voittoa häviönkin uhalla. Herrasmiessääntöjen mukaan hävioasemassa luovutetaan ajoissa, mutta joukkueen puolesta on tapana taistella pidempään.
Pelaajat kerääntyvät usein äänettömäksi huutosakiksi seuraamaan ratkaisuvaiheissa olevia pelejä. Kommentointi, analysointi ja peleihin liittyvä vihjailu on kielletty, mutta kaveria voi kannustaa seisomalla laudan vieressä ja ehkä tuomalla hänelle kahvia. Varsinkin joukkueen kapteenilla on oltava näkemys kokonaistilanteesta, jotta hän voi tarvittaessa auttaa sopimaan tasapeleistä.
Ottelun jälkipuinti
Vaikka voittoa ei olisi tullut, hyvästä taistelusta tai viihdyttävästä pelistä on syytä aina onnitella. Myös pettynyttä pelaajaa pitäisi osata lohduttaa ja kannustaa. Oman häviöpelin unohtaa joskus nauttimalla joukkueen hyvästä tuloksesta. Vaikka joukkue häviäisi, voi ehkä juhlia odotustuloksen ylittämistä.
Pelien analysointi koko joukkueen kanssa heti ottelun jälkeen on erinomainen tapa. Aina voi oppia lisää omista ja toisten virheistä: arveluttavista avausvalinnoista, huonoista suunnitelmista, ylioptimistisista tai -passiivisista siirroista. Voittopeleistäkin voi oppia, jos osaa tarkastella niitä kriittisesti. On hyvä miettiä myös psykologian, ajankäytön ja ottelutilanteen vaikutusta peleihin.
Kun pelaajat ovat aikansa jossitelleet yksittäisiä siirtoja, pelejä ja ottelutulosta, lopuksi vielä vakuutellaan yhdessä, että olemmepa me hyviä tai kyllä me tästä nousemme. Sen jälkeen alkaa henkinen valmistautuminen seuraavaan otteluun tai sarjakauteen.
Sarjakausien lomassa
Pelaajien yhdessäolo jatkuu sarjakausien välissä omissa turnauksissa ja viikoittaisissa peli-illoissa. Lauttasaaren Shakkikerhon "salainen" harjoitteluase ja pelivireen ylläpitäjä on normaalipelin miettimisajoin pelattava Lauttasaaren avoin mestaruusturnaus, joka pelataan maalis–lokakuussa ja johon osallistuu vuosittain noin 20 pelaajaa. Ehkä ei ollut sattumaa, että joukkueemme nousi JSM-turnauksen 1. divisioonaan heti ensimmäisen avoimen mestaruusturnauksen jälkeen keväällä 1999.
Pelaajia voi motivoida yhdessäolo harrastuksen parissa, kilpailuvietti tai pelitaidon kehittäminen. Useimmat kerhomme aktiivipelaajat, jotka ovat harrastaneet shakkia kymmeniä vuosia mutta pelaavat selopelejä enää vain JSM-turnauksessa, ovat nostaneet selonsa ennätykseen viime vuosina. Hyvä joukkuehenki on varmasti ollut siihen yhtenä syynä.
Joukkuepelaaminen muistuttaa tiimityötä, onhan "joukkue" englanniksi team. Pelaajat tuntevat kuuluvansa samaan tiimiin, sitoutuvat yhteiseen tavoitteeseen, pelaavat yhdessä kannustaen toisiaan ja tukevat toisten kehittymistä analysoimalla pelejä yhdessä.
(Julkaistu Suomen Shakissa 7/2009)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti