31. joulukuuta 2011

Toimisiko San Sebastianin turnausjärjestelmä shakkikerhossamme?

Lauttasaaren shakkikerhossa on jo vuosien ajan kokeiltu uusia kilpailu- ja pelimuotoja. Pelaamme eri ajoilla ja eri turnausmuodoilla: vajaakierroskilpailuja, cup-muotoisia kilpailuja, aikatasoituspelejä ja uutena tulokkaana Fischer random -shakkia.

Aina voi kuitenkin kokeilla uusia pelimuotoja -- ne piristävät vanhoja pelaajia ja houkuttelevat muiden kerhojen jäseniä vierailemaan shakkikerhossamme. Jopa muissa kerhoissa vähän pelattua cup-muotoista turnausta voitaisiin kehittää peliteorian ja taloustieteen oppien avulla.

Professori Ignacio Palacios Huertan (London School of Economics) mukaan vaihtovärein pelatuissa otteluissa ensimmäisessä pelissä valkeat saavalla pelaajalla on selvä etu. Etu on sitä merkittävämpi, mitä tasaväkisempiä pelaajat ovat.

Varmasti jokainen cuppiin osallistunut pelaaja on tehnyt saman havainnon. Jos häviää mustilla ensimmäisen pelin, on toisessa pelissä pakkovoiton edessä. Silloin tulee helposti riskeerattua liikaa, tai ei muusta syystä kykene pelaamaan parasta mahdollista shakkia.

Tämän vuoksi San Sebastianin turnauksessa on tänä vuonna otettu käyttöön David Bronsteinin idea. Bronstein ehdotti, että pelaajat pelaisivat samanaikaisesti kahta peliä -- toista peliä valkeilla, toista mustilla nappuloilla.

San Sebastian turnaus pelataan 64 pelaajan cup-muotoisena turnauksena. Kenties tätä turnausmuotoa tullaan tulevaisuudessa kutsumaan baskimaalaiseksi turnaukseksi?

San Sebastianin turnaus alkoi 27.12.2011. Turnaus päättyy 6.1.2012. Suurmestarien kokemuksia turnausmuodosta voit lukea esimerkiksi ChessVibes-sivustolta.

Kansainvälinen vuosi 2011

Tänä vuonna keskityimme Lauttasaaren Shakkikerhossa perustoimintaamme pelaamalla shakkia vuoden jokaisena keskiviikkona. Järjestimme myös nopean shakin cupin kahdesti ja pitkän pelin mestaruusturnauksen sekä osallistuimme joukkueiden SM- ja HM-turnauksiin. Kevään seloturnaukseemme tuli ensimmäistä kertaa yli 40 pelaajaa.

Järjestimme muutaman harjoitusturnauksen ja opetustilaisuuksia aloitteleville pelaajille. On ollut mukava huomata, että viime aikoina yhä useampi shakkikerho on alkanut järjestää toimintaa aloittelijoille.

Kerhomme jäsenmäärä on kasvanut nopeasti kolmessa vuodessa: 19 (vuoden 2008 lopussa), 22 (2009), 27 (2010). Ja taas tuli ennätys: jäseniä on nyt 33. Saammekohan kokoon nelosjoukkueen joukkueiden SM-turnaukseen ensi syksynä. Yhtä monta on Etelä-Vantaalla ja Itä-Helsingillä, enemmän vain Helsingin Shakkiklubilla, Matinkylällä, Tammer-Shakilla ja Joensuulla.

Kerhoilloissamme käy kiitettävästi vierailijoita: vasta-alkajia, toisten kerhojen pelaajia, juuri Helsinkiin muuttaneita. Kerhoomme liittyi peräti neljä ulkomaalaista; jokainen kertoi löytäneensä blogimme englanninkielisen esittelysivun. Suomen ja englannin lisäksi olen kuullut kerhoilloissamme ainakin venäjää, ruotsia, viroa, saksaa, ranskaa, portugalia.

Koska Lauttasaaren Shakkikerho on kasvanut kovasti viime vuosina, joku ehdotti vitsinä, että voisimme muuttaa nimemme Länsi-Helsingin Shakkikerhoksi (L-HSK). Tai miltä kuulostaisi Helsinki International Chess Club (HICC).

Hyvää uutta shakkivuotta 2012!

29. joulukuuta 2011

Cupin aikatasoitukset inkrementteinä

Lauttasaaren Shakkikerhon cupissa pelattiin syksyllä 2011 aikatasoituksilla, jotka tekivät peleistä tasaisempia, ainakin 5. peliin venyneitä otteluita oli enemmän kuin keväällä.

Aikatasoituksissa on kuitenkin vielä parannettavaa:

  • Heikoimmat pelaajat eivät saa tarpeeksi aikatasoitusta vahvimpia vastaan.
  • Inkrementtiajan puuttuminen aikatasoituksista muuttaa ikävästi pelin luonnetta.

Kevään cupissa kokeillaankin seuraavia parannuksia:

  • Jaetaan pelaajat 5 vahvuusluokkaan, mikä lisää aikatasoituksia.
  • Pelataan aina inkrementtiajoilla, niin että erivahvuisilla pelaajilla on myös eri inkrementti. Näin heikomman pelaajan aikaetu ei lopu koskaan.

Säännöt ovat muuten entiset, mutta uudet vahvuusluokat ja aikatasoitukset ovat seuraavat:

  • A (seloluku vähintään 2000)
  • B (1800–1999)
  • C (1600–1799)
  • D (1400–1599)
  • E (alle 1400)

1. ja 2. pelin aikatasoitukset (vahvuusluokan ero 2 × 4'+02"):

  • 16'+08" + 24'+12" (A–B, B–C, C–D, D–E)
  • 12'+06" + 28'+14" (A–C, B–D, C–E)
  • 8'+04" + 32'+16" (A–D, B–E)
  • 4'+02" + 36'+18" (A–E)

3. ja 4. pelin aikatasoitukset (vahvuusluokan ero 2 × 2'+01"):

  • 8'+04" + 12'+06" (A–B, B–C, C–D, D–E)
  • 6'+03" + 14'+07" (A–C, B–D, C–E)
  • 4'+02" + 16'+08" (A–D, B–E)
  • 2'+01" + 18'+09" (A–E)

5. pelin aikatasoitukset (vahvuusluokan ero 2 × 1 min.; värit arvotaan, heikommalle pelaajalle riittää tasapeli otteluvoittoon):

  • 4 + 6 min. (A–B, B–C, C–D, D–E)
  • 3 + 7 min. (A–C, B–D, C–E)
  • 2 + 8 min. (A–D, B–E)
  • 1 + 9 min. (A–E)

Kun pelaajat kuuluvat samaan vahvuusluokkaan, pelataan ensin inkrementtiajoilla (20'+10" ja 10'+05") ja mahdollinen 5. peli ajalla 6 + 5 minuuttia (mustalle riittää tasapeli otteluvoittoon).

(Nämä aikatasoitukset korvattiin uusilla kesällä 2013.)

27. joulukuuta 2011

Krogiuksen ratsut

Kirjasta Kaunista shakkia – Ali Ragnar Krogiuksen valitut pelit (2009) jäivät mieleeni päällimmäisenä kirjan nimen mukaiset ratsumatit, joita Krogius pyöritti mustilla.

Ratkaisu

15...Rxe4!! 16.Lxd8 Th8+ 17.Kg1 Ld4+ 18.Tf2 Lxf2+ 19.Kf1 Th1+ 20.Ke2 Rd4X 0-1 (NN – Ragnar Krogius, 1926)

Ratkaisu

8....Lf2+!! 9.Kxf2 Re4+ 10.Ke3 Df2+ 11.Kd3 Ra6! 12.Le3 Rb4+ 13.Kd4 c5X 0-1 (I.H. – Ragnar Krogius, 1930)

Ratkaisu

1...Te3! 2.g7 Txc3 3.g8D Rd2+ 4.Ka1 Tc1+! 5.Txc1 b2+ 6.Ka2 bxc1R+! 7.Kxa3 Rc4X 0-1 (Yrjö Verho – Ragnar Krogius, 1932)

24. joulukuuta 2011

On ollut hauska vuosi shakin parissa! Kiitos peleistä ja hyvästä seurasta! It has been a fun year full of chess. Thanks for the games and good company!

Merry Christmas and Happy New Year! Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

(pelaamme myös 28.12. joten tervetuloa! We play also on 28.12. welcome!)

22. joulukuuta 2011

GP-sarjojen 2011 tulokset

Tänäkin vuonna kerhollamme pelattiin pikashakin GP- eli kuukausisarjaa kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona ja nopean shakin GP-sarjaa kuukauden viimeisenä.

Pikashakin GP 2011

Kärkitulokset: 1. Jyrki Heikkinen (74/80), 2. Matti Rantanen (55), 3. Raimo Kohvakka (32).

Ahkerimmat osallistujat: Matti Rantanen (11/12), Jyrki Heikkinen (10), Kauko Kaiju, Kim Paasonen ja Janne Kauppinen (9).

Sarjaan osallistui 41 eri pelaajaa, mikä on ennätys; sarjaa on pelattu vuodesta 1998 lähtien. Osakilpailuissa oli keskimäärin 13 pelaajaa, eniten erikoisturnauksissamme, kuten ennenkin: saunaturnauksessa 21, Seurasaaressa 17, pikkujouluissa 16.

Nopean shakin GP 2011

Kärkitulokset: 1. Jyrki Heikkinen (68/80), 2. Antti Suominen (43), 3. Pekka Kauppala ja Kimmo Turtiainen (28).

Ahkerimmat osallistujat: Jyrki Heikkinen (8/12), Matti Rantanen (7), Antti Suominen ja Kimmo Turtiainen (6).

Sarjaan osallistui 30 eri pelaajaa. Osakilpailuissa oli keskimäärin 8 pelaajaa. Yksi osakilpailu pelattiin Fischerandom-turnauksena.

Tulospalvelussamme ovat kaikkien osakilpailujen GP-pisteet.

21. joulukuuta 2011

Pikkujouluturnaus 21.12.2011

Lauttasaaren alkutalvi on ollut musta, mutta 21.12.2011 alkoi sopivasti sadella lunta pari tuntia ennen kerhomme pikkujouluturnausta. Glögiä ja pipareita nauttimaan sekä pikapeliä (3'+02") pelaamaan tuli 16 pelaajaa, joten kyseessä oli vuoden suurin turnaus kerhohuoneellamme.

Tulokset:

  1. Jyrki Heikkinen (13½/15)
  2. Raimo Kohvakka (12)
  3. Matti Rantanen (9½)
  4. Seppo Järvinen (9½)
  5. Timo Siikonen (9)
  6. Tommi Laaksovuori (8)
  7. Jukka Paukku (8)
  8. Mikko Piippo (8)
  9. Mika Niemelä (7½)
  10. Pekka Kauppala (7)
  11. Reijo Rautio (5½)
  12. Janne Kauppinen (5½)
  13. Kauko Kaiju (5½)
  14. Kimmo Turtiainen (5)
  15. Arto Heimonen (4)
  16. Kim Paasonen (2½)

Tänä vuonna olemme pelanneet joka ikisenä keskiviikkona. Vuoden viimeisessä kerhoillassa 28.12. pelataan taas nopeaa shakkia (10'+05").

Hyvää joulupyhää!

14. joulukuuta 2011

Pikkujouluturnaus 21.12.

Lauttasaaren Shakkikerhon pikkujouluturnaus kerhohuoneella 21.12.2011 alkaa poikkeuksellisesti jo klo 18:00. Täyskierrosturnauksen peliaika on 3'+02".

Tervetuloa mukaan!

11. joulukuuta 2011

Progressiivista shakkia

Progressiivisessa shakissa valkea tekee ensin 1 siirron, musta 2, sitten valkea 3 ja niin edelleen. Esimerkkinä peli Dave Starkweather – Jyrki Heikkinen, World Internet Progressive Chess Championship 1996.

1.e4
2.e5 Rh6
3.d3 Lg5 Lxd8
4.d5 Lg4 Lxd1 Lg4

Tämä näyttää vielä tavalliselta shakkiasemalta.

5.Le2 Lxg4 exd5 d6 dxc7

Koska 6 siirron mattia ei löydy, musta päättää syödä 3 upseeria vähentääkseen valkean hyökkäysmahdollisuuksia.

6.Rxg4 Rxf2 Rxh1 Ra6 Rxc7 Kxd8

Valkean asema näyttää toivottomalta: ei 7 siirron mattia, mustalla on kaksi upseeria enemmän, ja seuraavaksi mustalla on 8 siirtoa.

7.Re2 a4 a5 a6 axb7 Rxa7 bxa8D+

8.Kd7 Lc5 Le3 Rg3 h5 Th6 Tf6 Tf1X 0-1

Taktinen silmäni lienee parantunut 1990-luvusta, koska nyt löysin mustalle siirtoa nopeammankin matin:

8.Rxa8 Lc5 Rf2 Kc8 Td8 Txd3 Td1X

7. joulukuuta 2011

Chess? Nope, its Khet!

4. joulukuuta 2011

Shakkimestarin voittamisesta

Olen päässyt harvoin nauttimaan shakkimestarin voittamisesta normaaliajoin pelatussa pelissä. Tässä yksi esimerkki.

1.d4 Rf6 2.Rc3 c5 3.d5 e5 4.e4 a6 5.a4 Ld6!?

Omaperäinen asema. Pelin aikana luulin, että tämä on Snake Benonia, jota olen itsekin pelannut: 1.d4 Rf6 2.c4 c5 3.d5 e6 4.Rc3 exd5 5.cxd5 Ld6!?. Mutta nyt valkea ei ole siirtänyt c-sotilastaan.

6.Rge2 O-O 7.Lg5 Lc7 8.d6 La5 9.Rg3 h6

10.h4

Miten voisin olla hyökkäämättä, kun on näin hyvä tilaisuus. Lähettiä ei tietenkään pidä lyödä, koska h-linja aukeaa ja musta joutuu antamaan upseerin takaisin välttääkseen matin.

10...Rc6 11.Lc4 Rd4

12.Kf1!

Tästä siirrosta olen ylpeä. Mietin pitkään, miten parantaa asemaa. Lopulta oivalsin, että valkean lähes kaikki upseerit ovat parhailla paikoilla, kun vain vielä voisi hypätä c3-ratsulla d5-ruutuun. Oli siis purettava kiinnitys.

12...Lxc3 13.bxc3 Re6 14.Rf5 Kh7 15.Df3 b5 16.Ld5 Tb8

16...Rxg5? 17.hxg5 Rxd5 18.Rxh6! Dxg5 19.Rf5 +-.

17.Rxh6 Rf4 18.Rf5

18.Rg4 olisi tehnyt selvää jälkeä nopeammin.

18...bxa4 19.Lxf4 exf4 20.Dxf4 Rxd5 21.exd5 Df6

Valkea sai hyvästä hyökkäyksestään yhden vaivaisen sotilaan, mutta kuningas jäi keskelle sekä c- ja d-linjoille kaksoissotilaat. Säikähdin että musta ottaa nyt aloitteen uhkauksilla 22...Dxc3 ja 22...g6. Lopulta huomasin onnekseni, että 22...g6?? häviää jatkossa 23.Dh6+ Kg8 24.Re7+ +-.

22.Th3!

Psykologisesti kova paikka. En osannut arvioida asemaa, ja mietin todella pitkään. Ensin aioin uhrata sotilaan, mutta kun minuuttien miettimisen jälkeen pelisiirto välähti mieleeni, se oli selvästi aseman paras siirto. Aloite pysyy valkealla, hyökkäys jatkuu, c3-sotilas on suojattu.

22...Lb7 23.Tg3 Tg8 24.Dg5

24.Dg4 g6 25.Re7 on tehokkaampi.

24...Dxg5 25.hxg5

Uhkaa viattomasti 26.g6+ fxg6 27.Th3X.

25...Tge8 26.g6+ Kg8

27.Re7+

Ahnehdin pikaista mattia. Parempi on 27.c4.

27...Txe7

Musta ei tietenkään erehdy: 27...Kf8?? 28.Th3 fxg6 29.Tf3X.

28.dxe7 Lxd5 29.Txa4 fxg6 30.Txg6 Kf7 31.Tag4 (61. 1-0, Jyrki Heikkinen – Ari Issakainen, JSM 2005)

Loppupeli kesti pitkään, mutta laadun ylivoima ja tarkka peli riittivät. Uhrasin toisen tornini lähettiin ja a-sotilaaseen, minkä jälkeen kuningassivustan vierekkäiset vapaasotilaat ratkaisivat.

Opin että voittoasemaan pääseminen ei riitä mestaripelaajaa vastaan, vaan lisäksi pitää löytää useita erittäin hyviä siirtoja. Erityisen tyytyväinen olen siirroista 12.Kf1 ja 22.Th3, jotka eivät olleet ensimmäisiä mieleeni tulleita mutta jotka kuitenkin löysin pitkän miettimisen jälkeen.

2. joulukuuta 2011

LM-turnauksen kombeja

Lauttasaaren mestaruusturnauksen 2011 peli Tero Lehtinen – Kauko Kaiju 1. kierroksella päättyi tasan, vaikka mustalla oli useita mahdollisuuksia voittaa peli.

Mikä on mustan paras jatko?

Ratkaisu

Musta voittaa laadun jatkossa 28...Lxf2 29.Dxf2 (29.Txf2?? c3 -+) Dxf2 30.Txf2 Rg4! 31.Kg1 (31.Tff1 Re3 tai 31.Rfd2 c3) Rxf2 selvin eduin.

Peli kuitenkin jatkui 28...Lxd2 mustan pienin eduin.

Miten musta voittaa?

Ratkaisu

41...b3! 42.axb3 Txb3 voittaa.

Peli kuitenkin jatkui 41...axb2 42.Txb4 Tb3 43.Txc4?? (43.axb3 =) b1D?? (43...Tb8 -+) 44.axb3 ja valkea selvisi tasapeliin tornilla daamia vastaan. Loppuasemassa musta voi vain shakkailla, mutta peli ei edisty:

30. marraskuuta 2011

Audin ja BMW:n shakkiottelu

Audi haastaa vasemanpuoleisessa mainoksessa BMW:n. Bemarin siirto näkyy oikealla!

Kuvan lähde: Motor Crank.

26. marraskuuta 2011

Fischerandom 26.11.

Pelasimme 5-kierroksisen Fischerandom-turnauksen nopean shakin miettimisajoilla (10'+05") kerhohuoneella lauantaina 26.11.2011. Tulokset:

  1. Pekka Kauppala (4½)
  2. Jyrki Heikkinen (4)
  3. Kauko Kaiju (2)
  4. Pentti Wigelius (2)
  5. Petr Veselý (1½)
  6. Kimmo Turtiainen (1)

Keskustelimme että Fischerandomia voisi kokeilla vielä pidemmillä miettimisajoilla. Pohdimme myös, pitäisikö yrittää järjestää vielä isompi turnaus. Fischerandom-pelejä ei taida kuitenkaan saada selolaskentaan?

Turnausvoitto ratkesi pelissä Heikkinen–Kauppala:

1.Rg3

Koska ratsu on surkea nurkassa, sen kehittäminen tuntui luonnolliselta.

1...f5

Tämän täytyy olla hyvä siirto, koska se avaa linjat kolmelle upseerille ja uhkaa mahdollisesti myös 2...f4, joka ottaisi lisää tilaa.

2.f4 g5!

"Kauppalan gambiitti", taatusti laudan ääressä keksitty uhraus, joka näyttää melkein kumoavan valkean avauksen.

3.Ld4?

Ilmeisesti huono siirto, koska musta saa hyvän aloitteen. Jatkossa 3.fxg5 f4 4.Re4 Ld5 mustalla olisi myös hyvä peli.

3...gxf4 4.Lxh8 fxg3 5.Dxg3 Ld5

6.Lc3 Tg8 7.Dh4 Txg2 8.Rd3 c6 9.Dxh7 Txh2 10.Dxf5 Rd6

11.Df8 Re4 12.Lg7 Rf6!?

Tämä siirto yllätti täysin. Se estää uhkauksen 13.Dxe8+ Kxe8 14.Txe8X, mutta näyttää silti häviösiirrolta.

13.Txf6 Th1+

14.Tf1?? Dxf8 0-1

Ratkaisevan kömmähdykseni sijaan Pekka odotti jatkoa 14.Re1 Txe1+ 15.Kxe1 Lg3+ 16.Tf2 Dxf8 17.Lxf8 Kc7, jossa mustalla on ikäviä uhkauksia, mutta tarkasti pelaten valkean pitäisi tietysti voittaa.

Jälkianalyyseissa löysimme vielä huimemman jatkon 14.Re1 Lg3! 15.Dxe8+ Kc7, jossa mustalla on kova hyökkäys daamia ja ratsua vähemmällä:

Osaavatko Houdini, FireBird tai Rybka muuten analysoida Fischerandom-asemia? Ne laskivat jotain, mutta muunnelmat eivät näyttäneet liittyvän käynnissä olevaan peliin mitenkään.

23. marraskuuta 2011

Shakkipelit jatkuvat

Shakin päivää vietetään vuosittain 16.1. ja Matin päivää 24.2. Marraskuussa voisi vuorostaan viettää shakkimatin päivää tai vaikka kuukautta, koska shakkimatti tarkoittaa "kuningas on kuollut" ja marras tarkoittaa kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa.

Vaikka Suomen luonto kuolee tai ainakin jäätyy, shakin pelaaminen sitä vastoin vain lisääntyy syksyllä. Kun ilmat kylmenevät ja illat pimenevät, on entistä mukavampi tulla pelaamaan shakkia sisätiloihin.

Kerhollamme onkin taas yksi vuoden vilkkaimmista kausista. Keskiviikon kerhoillassamme käy joka kuukausi myös muutama uusi pelaaja, ja aina joku alkaa käydä säännöllisestikin.

Nopean shakin ajoilla pelattava syksyn cup on edennyt pudotuspelivaiheeseen. Ensimmäistä kertaa kokeillut aikatasoitukset tuntuvat tehonneen, ainakin viidenteen peliin asti venyneitä otteluita on ollut entistä enemmän. Keväällä kokeillaan taas jotain uutta: aikatasoituksia inkrementtien kanssa, niin että heikompi pelaaja saa enemmän lisäaikaa.

Myös ei-jäsenet ovat tervetulleita 5-kierroksiseen Fischerandom-turnaukseen, joka pelataan kerhohuoneellamme lauantaina 26.11.2011 klo 12. Pelien miettimisaika on 10'+05", joten turnaus kestää 2½ tuntia.

21. marraskuuta 2011

Teräviä JSM-asemia

LauttSK 2 -joukkueen JSM-peleissä 19.11.2011 oli muutamia teräviä asemia, joihin Houdini löysi jälkikäteen taktisen ratkaisun.

Miten musta voittaa?

22...Rf2 23.Dxh7 Txg2 -+. Pääuhkaus on 24...Rxd3+ 25.cxd3 Db3 pikaisin matein.

Sen sijaan pelijatkossa 22...Dc7? 23.Td1 mustalla oli vain pieni etu (Otto von Hellens – Timo Siikonen, 35. 1-0).

Miten valkea voittaa?

33.c5! Tc8 34.cxb6 axb6 35.Db3 Ka7 36.Da4 +-. Mustan on uhrattava laatu 36...Dc2+, koska ei käy 36...Kb8 37.Rc4!.

Sen sijaan pelijatkossa 33.Dd5? Tc8 asema oli kutakuinkin tasan (Jukka Paukku – Sten Ståhle, 55. 1-0).

19. marraskuuta 2011

JSM: LauttSK 3 – EtVaS 4

Tänään pelattu JSM-turnauksen 3. divisioonan ottelu Lauttasaaren Shakkikerho 3 – Etelä-Vantaan Shakki 4 päättyi 1–2:

1. Tommi Laaksovuori (1722) – Tiina Turunen (1644) 0–1
2. Arto Heimonen (1622) – Jere Lindholm (1507) 0–1
3. Mikko Laakso (1499) – Alexander Stenbacka (1489) ½–½
4. Ville Liang (1494) – Petri Laakso (1232) ½–½
5. Janne Kauppinen (1470) – Jarmo Haverinen (1122) 1–0

Mikko ja Ville pelasivat lyhyet tasapelit, ja Janne voitti nopeasti, joten menimme johtoon. Kahden kärkipöydän pelit kuitenkin kääntyivät lopulta vastustajille.

Artolla oli voiton avaimet pariin otteeseen, muun muassa seuraavassa asemassa valkeilla:

23.Rxc6 Rxc6 24.Txc6! Txc6 25.Tb7+ voittaisi, mutta peli jatkui 23.h3, joka tosin sekin on vielä valkean selvin eduin.

Viimeinen oljenkorsi oli seuraavassa asemassa:

32.Rc6+ Kc8 33.Re7+ Kd8 34.Rc6+ olisi tasapelein, koska muut kuninkaansiirrot menettävät d7-ratsun. Peli kuitenkin jatkui 32.Rb3? ja musta voitti 63. siirrossa.

18. marraskuuta 2011

Evgeny uusi mestaruuden

Lauttasaaren mestaruusturnauksen 2011 viimeinen kierros pelattiin lokakuun lopussa. 20 pelaajan turnauksen kärkisijat menivät seuraaville:

  1. Evgeny Sobenin 5½/7
  2. Arto Heimonen 5
  3. Kauko Kaiju 5

Evgeny uusi viimevuotisen mestaruutensa pelaamalla tasapelin viimeisellä kierroksella turnauksen suurinta yllättäjää, 16. sijoitettua Artoa vastaan.

Turnauksen täydelliset tulokset ovat kerhon tulospalvelussa ja lähes kaikki pelit peliarkistossa.

Maaliskuussa 2012 alkavaan mestaruusturnaukseen on luvassa jotain uutta, jotta peleistä saadaan entistä tasaisempia. Pitäisikö pelaajat jakaa 2–3 ryhmään, joissa voitaisiin pelata jopa täyskierrosturnaus? Määräisimmekö parit tasaselojärjestelmällä? Pelaisimmeko aikatasoituksilla?

28. lokakuuta 2011

Check this out!

Shakki ja fysiikka

21. lokakuuta 2011

La 15.10. LauttSK 3 vs. HSK 5

Tässä hieman raporttia kolmosjoukkueen viime viikkoisesta JSM matsista. Hienoa oli nähdä että saimme kaikkien aikojen vahvimman kolmosjoukkueen jalkeille ja pelaamaan! Vielä hienompaa oli tietysti se, että voitimme yhden lohkon vahvimmista joukkueista 3-0. Tämä kannustaa eteenpäin ja on mielenkiintoista nähdä miten pärjäämme jatkossa!

Ensimmäisenä päättyi Matin peli, valkean voittoon. Matin hyökkäys puri jälleen vakuuttavasti. Ykköslautojen kamppailu päättyi hetken sen jälkeen tasuriin, tasaisessa loppupeli asemassa. Omassa pelissäni riitti hyviä ja huonoja hetkiä, mutta sen päätyttyä erittäin onnekkaasti, LauttSK johti jo 2-0.

Edellisessä blogitekstissä Jyrki näytti, miten musta olisi saanut pelissäni valkean daamin ansaan, kohtalaisen helposti. Minulla olikin kyseisessä asemassa vahva tunne siitä että se olisi mahdollista. Käytin aikaakin reilusti asian pohtimiseen. Aikamoista shakkisokeutta! Onneksi näistä voi oppia niin että seuraavalla kerralla vastaavanlaisessa asemassa tämä varmasti muistuu mieleen ja antaa näkökulmaa.

Reijon ja Arton pelit näyttivät jo aikalailla hävityiltä, mutta todisteena siitä että taistella kannattaa loppuun asti, Reijo sai aikaan tasapelin ja Arto voitti! Lopputuloksena siis hieno 3-0. Seuraavaksi kolmosjoukkue saa vastaansa etelä Vantaan shakkikerhon nelosjoukkueen. Jos kerhomme pelaajakehitys jatkuu samaan malliin, saatamme mekin tulevaisuudessa olla nelosjoukkueen tarpeessa!

Tässä pöytäkohtaiset tulokset:

Paukku Jukka - Funck Kaj ½-½
Rautio Reijo - Rännäri Osmo ½-½
Laaksovuori Tommi - Heikkilä Samu 1-0
Varjokallio Matti - Ståhle Sten 1-0
Heimonen Arto - Veijola Heikki 1-0

19. lokakuuta 2011

Missed JSM tactics

In addition to endgame misses, there were naturally many tactical misses in the JSM games during the last weekend. Here are two examples.

Can Black trap White's queen?

Solution

The game continued 7...Bd7 8.Qa5 and Black had a small advantage (Samu Heikkilä – Tommi Laaksovuori).

However, Black would have trapped White's queen with 7...c6! 8.Qxc6+ Bd7.

What is White's best move?

Solution

The game continued 17.Bg3 and White had a small advantage (Esa Kokko – Per Ertbjerg).

However, White would have won another pawn with 17.Bxg7! because the bishop cannot be taken: 17...Kxg7?? 18.Ne6+ followed by 19.Qg7#.

18. lokakuuta 2011

Kerhojen kokouksen 30.10.2011 esityksiä

Sain kirjepostitse kutsun Suomen Shakkiliiton kerhojen kokoukseen 30.10.2011. Esityslistalla on kaksi kiinnostavaa esitystä:

  • 6 a) Vahvistetaan kerhojen kokouksen 10.4.2011 päätös, jonka mukaan kerhojen kokousaineisto julkaistaan liiton Internet-sivulla ja sähköpostilla. Kirjallinen kutsu lähetetään vain pyynnöstä.
  • 6 b) Ulkomaalaistyöryhmä esittää, että liigaseurat tekevät keskenään herrasmiessopimuksen ulkomaalaisten määrän rajoittamisesta kahteen.

Siis kokouskutsua ei voi lähettää sähköpostitse, ennen kuin kerhojen kokous toistamiseen päättää asiasta? Tällaisesta toimintaa hidastavasta byrokratiasta pitäisi päästä eroon. Vielä pari vuotta sitten kokouskutsu liitteineen lähetettiin sähköpostitse sekä julkaistiin liiton sivuilla ja edesmenneessä Shakkiblogissa.

SM-liigaseurat päättäkööt keskenään JSM-turnauksen ulkomaalaissäännöstä, mutta miksi ulkomaalaisten pelaajien määrää rajoitetaan myös divisioonissa, joissa ei pelata Suomen mestaruudesta?

Kun seuraava yli 1830-vahvuinen ulkomaalaispelaaja tulee käymään kerhollamme, meidän on kerrottava hänelle, että kerhoomme voi kyllä liittyä, mutta et sitten pääse pelaamaan JSM-turnauksen 2. tai 3. divisioonassa, koska kerhomme ykkös- ja kakkosjoukkueessa on jo yksi ulkomaalainen. Eikö kerhojen ja liiton tarkoitus ole edistää shakinpeluuta?

HM-joukkuepikapelit, B-ryhmä 13.10.2011

Tänä vuonna saimme jalkeille myös kolmosjoukkueen perinteisiin HM-pikapeleihin. Kolmosjoukkueemme pelasi B-ryhmässä torstaina 13.10.2011. Voimme olla esitykseemme tyytyväisiä, sillä jopa voitimme (!) ryhmämme, ja nousimme ensi vuodeksi A-ryhmään.

Tosin tänä vuonna B-ryhmässä pelasi yhteensä vain neljä joukkuetta, joista peräti kolme nousi ylempään ryhmään. Nämä neljä joukkuetta pelasivat keskenään kaksinkertaisen sarjan, eli otteluita pelattiin yhteensä vain kuusi kierrosta.

Ohessa sekä joukkuetulokset että pöytäkohtaiset tuloksemme:

1. LauttSK 3, 13,5/24
2. MatSK 4, 13/24
3. I-HSK 4, 11,5/24
4. EtVaS 3, 10/24

1. pöytä: Kim Paasonen 3,5/6
2. pöytä: Timo Siikonen 2/6
3. pöytä: Janne Kauppinen 5/6
4. pöytä: Arto Heimonen 3/6

17. lokakuuta 2011

JSM endgame misses

The LauttSK 3 team was nearly losing their match at Finnish Team Championship (JSM) on October 15, 2011, but they were lucky in the following instructive endgames.

How does Black win?

Solution

The game continued 70...Ke2 71.Rd7 d1Q 72.Rxd1 Kxd1?? 73.h5 and draw (Reijo Rautio – Osmo Rännäri) because Black has to sacrifice his rook against White's g-pawn.

However, the intermediate check 72...Re4+ would win because White has to move his king away from the g4 square, after which he cannot play h5.

Does White have a draw?

Solution

The game continued 45.b6?? axb6 46.axb6 Kc6 47.c5 h5 and Black won (Samu Heikkilä – Tommi Laaksovuori).

However, 45.Kd2 would be a draw.

Does White have a draw?

Solution

The game continued 53.Kc3?? h2 54.Re1 g4 and Black soon promoted a queen on h1, which was enough to win the game (Heikki Veijola – Arto Heimonen).

However, 53.Re8 g4 54.Rh8 would be a draw: Black will sacrifice the rook for a pawn, and his king will get another pawn.

16. lokakuuta 2011

JSM: EtVaS 3 – LauttSK 1

In the 3rd round of the JSM 2011–2012 tournament, October 16, 2011, the 2nd division match Etelä-Vantaan Shakki 3 – Lauttasaaren Shakkikerho ended 2–1:

1. Sami Hallenberg (2054) – Pekka Kauppala (2119) 1–0
2. Daryl Taylor (2010) – Jyrki Heikkinen (2062) ½–½
3. Janne Rajakari (1865) – Per Ertbjerg (2035) 0–1
4. Esko Jokinen (1761) – Evgeny Sobenin (1935) ½–½
5. Otto Räsänen (1750) – Mikko Piippo (1831) 1–0

I was happy that my opponent accepted a draw after only 13 moves because I was uneasy in an unfamiliar position. I thought he had a good advantage, but according to Houdini the game was quite even.

After a while, Per crushed his opponent, Evgeny got a draw, and Mikko lost. Hence, the score was 1–1, and only the decisive game Kauppala–Hallenberg left. Pekka had created yet another typical thriller, that is, extremely complicated position in a mutual time trouble:

According to Houdini, after 34.Bxh6 or 34.Qe4 White has a small advantage. The game continued 34.Rg1 Kh8 35.Nh4? Qe7, and Black got the advantage, which he soon realized into a full point. Instead, White would have the advantage after 35.Bd2 or 35.Qc3.

After 2 wins out of 3 matches, and 3 matches left, we will need help from other teams in order to win our section. The next maches will be played on January 14–15, 2012.

As usual, all our games played during the weekend are in the club's PGN archives.

15. lokakuuta 2011

JSM: LauttSK 1 – ESK 2

In the 2nd round of the JSM 2011–2012 tournament, October 15, 2011, the 2nd division match Lauttasaaren Shakkikerho – Espoon Shakkikerho 2 ended 2–1:

1. Pekka Kauppala (2119) – Arto Lindholm (1960) ½–½
2. Jyrki Heikkinen (2062) – Sippo Puroila (1893) 1–0
3. Per Ertbjerg (2035) – Esa Kokko (1846) 1–0
4. Evgeny Sobenin (1935) – Tero Lehtinen (1871) ½–½
5. Seppo Järvinen (1891) – Seppo Karasmäki (1749) 0–1

Boards 3–4 left, boards 1–4 of LauttSK 2 match right

As usual, the match was very narrow, even though we were favorites based on the ratings. The games on the boards 3–4 lasted almost 2 hours longer than the other games. Finally Evgeny was able to draw a difficult endgame, and thanks to Per's successful debut in our JSM team, we won the match.

I felt quite desperate in the following position as White:

I missed the winning move 23.Qxf7+!, so the game continued 23.Nf5+ gxf5 24.Qg5+ and White had a winning advantage, but Black would have struggled more with 23...Kh7! 24.d6!.

The club was crowded again as we had 3 home matches there. The end result was quite perfect: all our teams won, and are leading their sections.

10. lokakuuta 2011

Helsinki Team Blitz Championship

Lauttasaari Chess Club team 1 played in the M (master) section of Helsinki Team Blitz Championship at Shakkikoti on October 10, 2011. We had our strongest blitz team in 10 years, thanks to Per and Petr, who joined the club after the summer.

With the team result 23/60, we were the 13th out of 16 teams, the last team that was not relegated to next year's A section. Hence, we met our target.

The top 3 were Etelä-Vantaa (EtVaS), Matinkylä (MatSK) and Aatos. Our best team result was a narrow 1½–2½ loss to Matinkylä.

Our individual results: 1. Jyrki Heikkinen 5/15, 2. Per Ertbjerg 2½, 3. Pekka Kauppala 5½, 4. Petr Veselý 10. Petr's result was the 2nd best on the 4th board!

Complete results are on the pages of Helsinki Chess Federation (Helsingin Shakkiliitto).

Our 2nd team will play in the A section tomorrow, and 3rd team in the B section on Thursday.

6. lokakuuta 2011

Missed tactics

I would play nice combinations if I only were able to get into those positions. Sure. After an exciting game that I played last week with standard time control, Houdini found as many as three excellent sacrificial combinations that I had missed.

What is Black's quickest win in the following positions?

(The first two are quite difficult, but the last one I definitely should have found.)

Solution

The target is the weak f1 square: 47...Rdf6!! 48.Kh2 (48.Qxd5? Rf1+ 49.Rxf1 e2+) Rf2! 49.Qxd5 Bc7+ 50.Kg1 e2 winning.

Alternatively, 47...Nf4 48.Bxe3 Re6 also wins easily.

Solution

The key is to open the d-file for the rook: 49...Ne3!! 50.Qxe3 Bb6 or 50.Bxe3 Rd1 51.Bf2 Rxe1+ 52.Bxe1 Rf1#.

Alternatively, 49...Nf4 50.Bxf4 gxf4 also wins, but not as quickly.

Solution

54...Rc4! wins because White's queen cannot escape from the discovered check; for example, 55.Qxc4 Rc6+.

3. lokakuuta 2011

Kombin sivumuunnelmia

Suomen Shakin 6/2011 Kombit-palstalla oli seuraava asema pelistä Svetuškin–Shoker, Isthmia Open 2011, ja vihjeenä teksti: "Ota daamista koppi (valkean siirto)."

Ratkaisut

Virallinen ratkaisu oli 1.Tc6! ja musta antautui, koska "ei käy 1...bxc6 2.bxc6 ja musta joutuu matiksi". Ihmettelin miten matti tulee siirron 2...Dxc6 jälkeen. Houdini näytti, että ei tulekaan: 3.Rd7+! Lxd7 4.Tb1+ Db7 5.Txb7+ Kxb7 6.Dxd5+ on kuitenkin valkean eduin. Sen sijaan matti tulee siirron 2.Lc5 jälkeen.

Itse päädyin siirtoon 1.Ld6, jonka jälkeen mustalla ei ole Houdininkaan mukaan pelastusta, esimerkiksi 1...cxd6 2.b6 matein.

1.Rd7+ Dxd7 2.Ld6 voittaa myös helposti, esimerkiksi 2...Ld3 3.Lxc7+ Txc7 4.b6 La6 5.Txc7.

1.Txc7 Txc7 2.Ld6 voitoin on Houdinin ykkössuositus.

Joissain asemissa näköjään voittaa miten vain.

1. lokakuuta 2011

Aloittelijaturnauksen 1.10. tulokset

Lauttasaaren Shakkikerho järjesti syksyn ensimmäisen aloittelijaturnauksen Lauttasaaren kirkon kerhohuoneella lauantaina 1.10.2011. Mukaan tuli tällä kertaa vain 4 pelaajaa: Mikaela (seloluku 1382) ja Mariela Ebeling (1289) sekä Pasi (1275) ja Niko Paasonen.

Shakin vahvuusluvut osoittivat taas voimansa: jokainen 15 + 15 minuutin peli päättyi suurempiseloisen voittoon, joten Ebelingin tytöt toistivat helmikuisen kaksoisvoittonsa.

Vähäinen pelaajamäärä kai johtui viime tinkaan jääneestä mainonnasta. Meidän pitää jatkossa julkaista turnauskalenteri hyvissä ajoin ja tiedottaa siitä paremmin.

Keksisikö joku hyvän nimen aloittelijaturnauksille?

On vähän hassua kutsua yli 100 selopeliä pelanneita aloittelijoiksi. Järjestämämme turnaukset on tarkoitettu kaikenikäisille shakinpelaajille, joiden seloluku on alle 1400. Olemme myös tarkoituksellisesti pitäneet turnaukset ilmaisina, jotta kynnys tulla pelaamaan, ehkä ihan ensimmäiseen turnaukseen, olisi mahdollisimman matala.

28. syyskuuta 2011

Player of September: Petr Veselý

Learning chess moves

I learned when I first started visiting a club at the age of 13 or 14.

How often do you play chess?

Twice a month.

Joining a chess club

SK Žamberk was the first one I joined. Soon we re-established with a few friends our, then inactive, home club – TJ Spartak OEZ Letohrad.

Achievements in chess

I just enjoy the game.

Your best game

Hard to remember. I prefer to play blitz so can’t really say.

A sweet win

Nearly every victory is sweet.

A lucky win

In the good old times of no-increment time control I was fighting for 6 hours against a solid opponent. I finally achieved a winning position with a one piece advantage, but I only had 2 minutes left against 15 minutes of my opponent.

Well, after some more moves, my opponent spent about 10 minutes of his time, but I finally blundered and lost a queen. Nevertheless I managed to win the game on time, having just a single bishop (able to checkmate) against many pieces of my opponent...

A bitter loss

Every single one of them :-)

The worst blunder

There were plenty and there will be more. Only yesterday I lost a queen free of charge in a rapid game :)

A memorable chess experience

Playing simultaneously against 8 players (60 minutes each). It was lot of fun & I did pretty good actually.

The most precious scalps

A made a draw against then world's number 49 Evgeniy Najer in 2008 Czech Open blitz tournament.

Opening repertoire

English for white, Scandinavian & Czech for black. I would like to say all of them due to patriotism – I am a Czech national, living in Scandinavia using English for communication :)

Well, the truth is I play Czech Benoni due to my nationality, the rest is just a coincidence.

Playing style

I am defensive player. Weaknesses: opening. Strengths: endgame.

Favorite time control

Blitz, superblitz – BUT with NO increment(!). Spending time wisely is part of chess strategy.

22. syyskuuta 2011

Pelien analysoinnista

Miten shakkia kannattaa opiskella, shakkikaveri kysyi. En ole opettaja, mutta lähes 30 vuotta shakkia pelanneena annoin muutamia vinkkejä:

  • Pelaa samantasoisia tai hieman vahvempia vastaan, jolloin on keskityttävä jokaiseen siirtoon.
  • Pelaa muutakin kuin pikashakkia (5 min.) ja nopeaa shakkia (15–30 min.), joissa oppii pelaamaan vain "riittävän hyviä" siirtoja kyseiseen aikatilanteeseen nähden.
  • Analysoi omia pelejäsi jälkikäteen, esimerkiksi kaverin tai shakkiohjelman kanssa.
  • Opi virheistä ja vältä tekemästä samoja uudestaan.

Entä miten omia shakkipelejä analysoidaan, kaveri kysyi seuraavaksi. Kun aloitin shakinpeluun 1980-luvulla, parhaat suomenkieliset oppaat analysointiin taisivat olla Keresin ja Kotovin Taito voittaa shakissa ja Euwen Shakin hienouksia.

Analysoin tuolloin omia pelejäni moneen kertaan ja kirjoitin "parhaiden" pelieni analyysit muistiin. Kuukausien ja vuosien päästä löytyi aina parannuksia. Kun kävin muistiinpanojani läpi Fritzin kanssa 2000-luvun alussa, oli hauska huomata, että jotkin monimutkaisetkin analyysini olivat olleet yllättävän korrekteja. Toisaalta Fritz tietysti löysi niistä paljon virheitäkin ja ihan uusia ideoita.

Kirjepelaaminen (shakkipalvelimella) on erinomainen tapa opiskella shakkia ja analysointia. Siinä yhdistyy parhaiten shakin teoria ja käytäntö: pelin aikana voi tarvittaessa analysoida pitkäänkin yhtä siirtoa sekä samalla tutkia kirjoista, Internetistä ja tietokannoista, miten muut ovat pelanneet kyseisissä asemissa.

Ainakin seuraavia kysymyksiä käy mielessäni (osin alitajuisesti), kun analysoin pelejäni jälkikäteen, nykyisin aina Houdinin tai FireBirdin kanssa:

  • Missä kohdassa peli ratkesi?
  • Pelin parhaimmat ja huonoimmat siirrot ja miksi?
  • Näkemättä jääneet parannukset ja muut hyvät siirrot?
  • Mitä ajattelin pelatessani jonkin oudon näköisen siirron?
  • Mikä oli kulloinenkin suunnitelmani?
  • Mitä voin oppia pelistä tai sen jostain asemasta?

Pohdin myös, mikä ratkaisi pelin:

  • Strateginen kömmähdys (esim. heikko sotilas tai ruutu, liian ahdas asema, puutteellinen teoriatietämys)
  • Taktinen kömmähdys (shakkisokeus, laskuvirhe, hätäily, huolimattomuus)
  • Psykologia (hermot, väsymys, keskittymisen herpaantuminen, vastustajan yllättäminen)
  • Aikapula (ja mistä se johtui)

Webissä on asiallisen näköisiä ohjeita analysointiin:

20. syyskuuta 2011

Aloittelijaturnaus 1.10.2011

Tervetuloa aloittelevien ja alle 1400-seloisten pelaajien shakkiturnaukseen lauantaina 1.10.2011 klo 13:00.

Turnaus pelataan Lauttasaaren kirkon kerhohuoneella, Myllykallionrinne 1 D, Helsinki.

Turnauksessa pelataan 5 kierrosta 15 + 15 minuutin miettimisajoin. Turnaus on ilmainen.

Järjestäjä on Lauttasaaren Shakkikerho. Ennakkoilmoittautumista toivotaan 29.9. mennessä: jyrki.j.heikkinen@gmail.com, puh. 050 4864451.

LauttSK 3 - MatSK 5

JSM -liiga kaudella 2011-2012 käynnistyi myös kolmosjoukkueemme osalta voitokkaasti, itse asiassa jopa paremmin kuin koskaan ennen, sillä onnistuimme saavuttamaan puhtaan 5-0 -voiton vastustajastamme Matinkylän Shakkikerhon viitosjoukkueesta.

Ohessa pöytäkohtaiset tulokset ottelusta LauttSK 3 - MatSK 5:

1. Tommi Laaksovuori (m) - Kari Sulkakoski 1-0
2. Matti Varjokallio (v) - Tomi Eränne 1-0
3. Arto Heimonen (m) - Janne Laurikainen 1-0
4. Aaro Jalas (v) - Toivo Keinänen 1-0
5. Janne Kauppinen (m) - Julia Tuuri 1-0

Ensimmäisenä päättyi Aaron peli neljännellä pöydällä, kun Aaro sai sommiteltua kauniin matin jo alkupelin jälkeen. Hyvin pian tämän jälkeen johdimme jo 2-0, kun myös kakkospöydällä Matti onnistui voittamaan pelinsä kauniilla sommitelmalla. Oma pelini viitospöydällä kesti sekin vain vajaa kaksi tuntia, kun noin 20. siirron kohdalla vastustajani menetti ensin upseerin sotilasta vastaan ja sen jälkeen vielä lisää materiaalia, kunnes hän lopulta luovutti ollessaan jo koknaisen tornin jäljessä. Ykköspöydällä Tommi oli Albinin vastagambiitissa uhrannut peräti kaksi sotilasta saadakseen vastapeliä. Tämä kuitenkin kannatti, sillä lopulta hänen tilaetunsa laudalla ratkaisi pelin mustan eduksi. Viimeisenä päättyi Arton peli kolmoslaudalla myös meidän voitoksemme, kun musta onnistui realisoimaan sotilaan etunsa torniloppupelissä tarkasti pelaten. Mainittakoon kuitenkin, että vastustajamme pelasi neljällä alimmalla pöydällä nuorisojoukkueella, vain ykköspöydällä pelasi aikuinen pelaaja. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kautta eteenpäin.

18. syyskuuta 2011

Siirtopakkoja

Parin katsojan mielestä valkealta jäi näkemättä voittojatko eilisessä JSM-pelissä Timo Joutsivuo – Niko Penttinen. Houdini löysikin valkealle jopa useita siirtopakkoihin perustuvia voittoja loppupelissä.

Jokainen turnauspelaaja tietää, miten vaikeaa on nähdä yhtäkkiä ilmaantuva voittojatko pelin aikana, kun on pelattu jo monta tuntia, kello käy armottomasti ja katsojat ovat kerääntyneet viimeisen pelin ympärille.

Asema siirron 40.Rd4 jälkeen:

Siirron 40...Ld7 sijaan peli jatkui 40...Ld1?? 41.Rb5?. Valkea olisi voittanut a-sotilaan ja varmaan pelin jatkossa 41.Kb2 Kc4 42.Ka3 Kd5 43.Rb5 Kc4 44.Rd6+ Kd5 45.Rb7 g4 46.Rc5

41...g4 42.Ra3 (42.g3! +-) Le2 43.Rb1 Ld3 44.Rd2 Le2 45.Kb2 Ld1 46.Ka3 Lc2 47.Ka2 (47.g3! +-) Ld3 48.Kb2

Siirron 48...Lb5 sijaan peli jatkui 48...Lc4?? 49.Rb1?. Valkea olisi voittanut jatkossa 49.Rxc4 Kxc4 50.Ka3 Kb5 51.g3

Musta uhrasi vielä lähettinsä: 49...Ld3 50.Rc3 Kc4 51.Rxa4 Kxb4 52.Rb6 Lf1 53.Rd5+ Kc4 54.Rf4 Lxg2?? 55.Rxg2 Kd3 56.Rf4+ Kd2 57.Rh5 Ke2 58.Kc3 Kxf2 59.Kd4 Kf3

Peli päättyi tasan jatkossa 60.Rf4? g3 61.Rh3 g2 62.Rg1+ Kf2 63.Rh3+ Kf3 64.Rg1+ 60.Rf4.

Valkea olisi voittanut probleemisiirrolla 60.Rg7!! Kf2 (60...g3 61.Rf5 g2 62.Rh4+ ja 63.Rxg2) 61.Rf5 Kf3 62.Kd5 g3 63.Kd4

Valkea vaihtaa ratsunsa g-sotilaaseen, syö e4-sotilaan ja korottaa e-sotilaansa kuninkaan tukemana.

LauttSK 2 avasi kauden voitolla Matinkylän shakkikerhosta

Lauttasaaren shakkikerhon kakkosjoukkue putosi viime kaudella joukkuesarjan kolmosdivisioonaan. Tämän kauden tavoitteena on luonnollisesti nousu takaisin kakkosdivisioonaan -- sen vuoksi jokainen otteluvoitto on ensiarvoisen tärkeä.

Kausi alkoi eilen ottelulla Matinkylän shakkikerhon kuutosjoukkuetta vastaan. Pelipaikka oli tuttu Matinkylän monitoimitalo, jossa kävimme keväällä hakemassa oppia Matinkylän ykkösjoukkueelta seurajoukkueiden Cupissa.

Tällä kertaa vastassamme oli juniorijoukkue, joka pelasi sitkeästi ennakkoarvioiden mukaan selvästi vahvempaa Lauttasaarta vastaan. Tällä kertaa kokemus painoi vielä vaakakupissa nuoruuden energiaa enemmän: Lauttasaari voitti ottelun 4-0.

Yksittäissuorituksista kannattaa nostaa esiin Matias Riikosen tasapeli Pentti Wigeliusta vastaan: Matias tasoitti pelin jo avauksessa ja sai tasapelin varsin vaivatta. Kokeneempi pelaaja olisi varmasti jatkanut peliä, ja yrittänyt vielä pelata Penttiä vastaan voittoa.

Neloslaudalla Lauttasaaren Kimmo Turtiainen oli pahoissa vaikeuksissa Santeri Huuskosta vastaan. Santerin kuningasgambiitti toimi mainiosti, ja valkea sai laudalle erittäin vaarallisert e5+d5-sotilaat. Parin epätarkan siirron seurauksena Kimmo lopulta pääsi pälkähästä ja otti voiton loppupelissä.

Todennäköisesti Matinkylän nuorista shakinharrastajista kasvaa lähivuosina useampikin pelaaja, joiden kanssa tulemme jatkossa olemaan vaikeuksissa!

MatSK 6 - LauttSK 2 0-4

  1. Riikonen, Matias ½ - ½ Wigelius, Pentti
  2. Lahdelma, Henri 0 - 1 Järvinen, Seppo
  3. Peltoniemi, Milla 0 - 1 Piippo, Mikko
  4. Huuskonen, Santeri 0 - 1 Turtiainen, Kimmo
  5. Pihlman, Joni 0 - 1 Siikonen, Timo

17. syyskuuta 2011

JSM: LauttSK 1 – Remi 2

JSM 2011–2012 -turnaus alkoi 17.9.2011, ja 2. divisioonan ottelu Lauttasaaren Shakkikerho – Remi 2 päättyi 3–1:

1. Pekka Kauppala (2115) – Henry Mannberg (1873) 1–0
2. Jyrki Heikkinen (2059) – Jani Tähtikallio (1771) 1–0
3. Evgeny Sobenin (1952) – Martti Uusitalo (1759) 0–1
4. Timo Joutsivuo (1936) – Niko Penttinen (1731) ½–½
5. Petr Veselý (-) – Jussi Ruotimo (-) 1–0

Ottelu oli tiukka, vaikka olimme selvästi ennakkosuosikkeja vahvuuslukujen perusteella. Tsekkivahvistuksemme Petr otti hienon voiton ensimmäisestä selopelistään. Myös Pekka pelasi varmasti ykköspöydällä, mutta itse olin jo häviön partaalla kakkospöydän pelissäni.

7. syyskuuta 2011

"Pussimattigambiitti" 1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Lc4 Rd4?!


Italialaisen avauksen harrastajia testataan joskus yllätyssiirrolla 1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Lc4 Rd4!?!, joka näyttää aluksi kummalliselta. Mustahan näyttää syöttävän suoraan sotilaan! Takana on kuitenkin katala idea: musta yrittää houkutella valkean kolmen siirron pussimattiin. Mikä on mustan idea? Jatketaanpa peliä ylläolevasta asemasta:

4.Rxe5!? Dg5! - Musta käynnistää vastapelin uhaten sekä e5-ratsua että g2-sotilasta. Nyt moni valkea on mennyt seuraavan ansaan:
5.Rxf7??

Tämä houkutteleva siirto on häviävä virhe, sillä nyt musta voittaa lähes pakottavasti:

5.-Dxg2 6.Tf1 Dxe4+ 7.Le2 Rxf3X!


Tyylikäs pussimatti parin sotilaan hinnalla, joten avauksen nimeksi sopinee hyvin Pussimattigambiitti! Tällä avausansalla on toki englanninkielinen (puolivirallinen) nimi: Blackburne Shilling Gambit. Väitetään nimittäin, että englantilainen 1800-luvun mestaripelaaja Blackburne käytti tätä avausansaa haastaessaan pahaa-aavistamattomia harrastepelaajia rahapeleihin shillingin panoksella ja keräsi näin itselleen taskurahaa helpolla. Yhtään Blackburnen "nimikkogambiitillaan" pelaamaa peliä ei ole kuitenkaan säilynyt, joten häntä ei voida varmuudella pitää Pussimattigambiitin keksijänä. Sen sijaan toinen mestariluokan pelaaja on vahvasti ehdolla Pussimattigambiitin "isäksi". Shakkihistorian tuntijoille tuttu serbialainen suurmestari Borislav Kostic (1887-1963) nimittäin pussimatitti ylläolevalla tavalla Muhlcok-nimisen pelaajan Kölnissä vuonna 1912. Häntä aiemmin Pussimattigambiitti oli niittänyt mainetta jo maapallon toisella puolella. Uuden-Seelannin vahvimpiin pelaajiin kuulunut sekä maan moninkertainen mestari John Boyd Dunlop (eri mies kuin Dunlop-renkaan keksijä!) joutui yllättäen Hicks-nimisen pelaajan lyömäksi Uuden Seelannin mestaruusturnauksessa vuonna 1911. Pussimattia pelissä ei tapahtunut, mutta etukäteisveikkauksissa heikompana pidetty musta voitti!

Pussimattigambiittia ovat sittemmin käyttäneet lukuisat pelaajat, ja vuosikymmenten varrella lienee nähty satoja pussimatteja eritasoisissa turnauksissa. Varsinkin pikapelissä Pussimattigambiitti lienee oiva yllätysase. Mm. ruotsalainen KvM Jesper Hall muistelee kirjassaan "Träna shack med Jesper Hall" lämmöllä, kuinka hän 9-vuotiaana aloittelijana pussimatitti erään Norrköpingin shakkikerhon parhaimmista pelaajista. Vastustajaa kismitti 7-siirron pussimattitappio niin, että hänen oli "kasvonsa säilyttääkseen" pakko haastaa pikku-Jesper kymmenpeliseen pikapeliotteluun, jonka Jesper sitten tietysti hävisi 0-10. Tuokaan ei tainnut täysin korjata egon kärsimää tappiota, vaan kertoo pikemminkin "aloittelijalle" häviämisen katkeruudesta...

Pussimattigambiitti ei tietenkään aina pääty pussimattiin, koska valkealla on yllinkyllin parannuksia. Esim:

1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Lc4 Rd4 4.Rxe5 Dg5 5.Lxf7+! ja valkea saa hyvän hyökkäyksen esimerkiksi näin: 5.-Ke7? (5.-Kd8) 6.0-0 Dxe5 7.Lxg8 Txg8 8.c3 ja 9.d4: valkealla on hyvä kompensaatio ratsusta: kaksi sotilasta, vahva keskusta ja kehitysetu.

Siirron 4.Rxe5!? sijasta valkealla on runsaasti myös muita "luonnollisen hyviä jatkoja" kuten 4.Rxd4; 4.c3 ja 4.0-0. Suurmestari Paul Keres suositteli aikoinaan valkealle seuraavaa jatkoa: 1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Lc4 Rd4 4.0-0 d6 5.Rxd4 exd4 6.c3 ja valkean pitäisi saada etua esim. jatkossa 6.-dxc3 7.Rxc3 Rf6 8.d4 0-0 9.Lf4.

Mutta aina ei "edun realisoiminen" ole helppoa edes vahvalle pelaajalle. Katsotaanpa, miten kävi eräälle vahvalle pelaajalle Uuden-Seelannin mestaruusturnauksessa vuonna 1911:

John Boyd Dunlop - E. Hicks (NZL-ch 1911)

1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Lc4 Rd4 4.0-0 - Keresin suosituksen mukaan. 4.-Rxf3+ 5.Dxf3 Df6 6.Dg3 - parempana pelaajana pidetty Dunlop halusi säilyttää daamit laudalla arvellen siten saavansa helpommin voittomahdollisuuksia heikompaa vastustajaa vastaan. Vastustajallahan on enemmän mahdollisuuksia erehtyä, kun daamit pysyvät laudalla! 6.-Lc5 7.Rc3 c6 (ottaa d5-ruudun pois ratsulta) 8.Kh1 (valmistelee f4:ää) 9.-b5 9.Lb3 d6 10.f4 h5 11.d3 Le6 12.f5 h4 13.Dg4 Lxb3 14.Lg5 Rh6 15.Dxh4 0-0-0!? uskalias daaminuhraus, joka palkitaan pelissä: 16.Lxf6 gxf6 17.Lxb3 Rf5


Pelin kriittinen asema! Dunlop huomasi, että daamia ei voinut vetää turvaan: 18.De1?? Txh2+! 19.Kh2 Th8+ ja musta voittaa. Daami ei näyttänyt pelastuvan myöskään jatkossa 18.Dg4 (!) Txh2+ 19.Kxh2 Th8+, mutta Dunlopilta jäi huomaamatta pelastava jatko 2o.Dh3 jolloin mustan koko kombinaatio tyssää! Sen sijaan Dunlop päätti tehdä suoraviivaisen ratkaisun:

18.Dxh8?? Rg3+! 19.hxg3 Txh8X.

Ei tullut pussimattia, mutta matti kuitenkin! Pussimattigambiittia voi kokeilla joskus pikapeleissä pahaa-aavistamattomia vastaan. Miksei vaikka "vahvempaakin" pelaajaa vastaan? Vinkki aloittelijoille: "normaaliavausten normaalijatkoissa" tulet kuitenkin vahvemman ja kokeneemman jyräämäksi, joten et häviä paljoakaan, vaikka kokeilisit joskus Pussimattigambiittia!

Aiheesta muualla:
http://homepage.ntlworld/adam.bozon/blackburne.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Italian_Game,_Blackurne_Shilling_Gambit

6. syyskuuta 2011

Shakkisiirtojen muistamisesta

Olen merkinnyt muistiin yli 1.200 pelaamaani pikashakin ja nopean shakin peliä 15:n viime vuoden aikana. Harrastus alkoi, kun halusin tutkia erästä harvinaista avausta keräämällä esimerkkipelejä.

On opettavaista antaa shakkiohjelman näyttää pelin jälkeen, mitä kaikkea jäi näkemättä pelin aikana, miten olisi pitänyt pelata. Jos pelaa usein samoja avauksia, niihin löytää jatkuvasti parannuksia. Jos pelaa paljon ja tallentaa omia pelejä, niistä saa aikanaan kattavan PGN-muotoisen avauskirjaston.

Minulta on joskus kyselty, miten pystyn muistamaan pelejä. On tietysti keskityttävä hyvin pelin aikana. Kerran sain merkittyä muistiin 10 minuutin turnauksen kaikki 7 peliä lähes kokonaisuudessaan. Paradoksaalisesti muistamista auttoi, että kyseessä oli teematurnaus skotlantilaisesta avauksesta, jota en yleensä pelaa: koska asemat olivat minulle uusia jo 4. siirron jälkeen, keskityin peleihin tavallista paremmin heti alusta.

En yritäkään muistaa pelin joka ikistä siirtoa, mutta mieleeni jäävät yleensä avainsiirrot, esimerkiksi minulle uusi siirto tutussa avauksessa tai muuten yllättävä siirto, esimerkiksi näyttävä uhraus. Joskus mieleen jää asema, jossa olisi voinut pelata kiinnostavan siirron.

Lopulta rekonstruoin pelin shakkiohjelmalla siirto kerrallaan – osin muistamalla, osin päättelemällä, mitä kyseisessä asemassa todennäköisimmin pelattiin. Muistamista helpottaa, että pelaan paljon samoja avauksia ja pelini kestävät usein alle 30 siirtoa. Siirtojärjestys varsinkin avauksessa voi mennä väärin rekonstruoidessa, mutta tärkeintä on saada pelin tärkeimmät vaiheet kirjattua.

Parin tunnin pikapeliturnauksen peleistä muistan yleensä 3–4 kiinnostavinta; olen huomannut niiden säilyvän muistissa noin vuorokauden ajan. Joukkuepikashakin SM-kisoistakaan en ole onnistunut tallentamaan useampia pelejä: kun pelataan yli 20 peliä noin 6 tunnin aikana, eri pelien muunnelmat ja siirrot alkavat sekoittua päässä.

Muistiharjoitus tekee mestariksi, tosin ei shakkimestariksi. Todelliset muistinerot ovat tietysti erikseen: Bobby Fischerin väitetään muistaneen yli 10 vuotta aiemmin pelaamansa pikapelin kaikki siirrot, samoin pikapeliturnauksen jälkeen kaikki yli 20 pelattua peliä.

4. syyskuuta 2011

Erikoisia JSM-määräyksiä

JSM 2011–2012 -turnauksen erikoismääräyksissa on yksi erikoinen lisäys:

Shakkikellosta noudatetaan Fiden sääntöä 6.8. koko pelin ajan, kun käytetään inkrementtiaikaa. Molempien joukkueiden kapteenin katsotaan tässä tapauksessa toimivan tuomarin ominaisuudessa.

FIDEn sääntöjen kohdassa 6.8. sanotaan:

Pelaajan merkkilipun katsotaan pudonneen, kun tuomari sen huomaa tai jompikumpi pelaaja on aiheellisesti huomauttanut merkkilipun putoamisesta.

Joukkueen kapteeni siis saa julistaa pelin päättyneeksi, kun pelataan inkrementtiajalla ja jommankumman pelaajan aika on loppunut? Vai onko kapteenilla peräti velvollisuus julistaa peli päättyneeksi?

Lisäyksestä ei taida kuitenkaan olla hyötyä käytännössä:

  • Kun jokaisesta siirrosta saa 30 sekunnin inkrementin, aika pääsee loppumaan erittäin harvoin.
  • Kun pelaajan aika loppuu inkrementtiajoilla pelatessa, molemmat kellot lakkaavat juoksemasta, ainakin kaikissa tuntemissani shakkikelloissa. Ei siis ole mahdollista, että molempien pelaajien aika loppuisi, joten pelaaja varmasti huomaa vastustajansa ajan loppumisen ennen pitkää – kunhan ei mene mattiin ennen sitä.

Reilun pelin periaatteita noudattava pelaaja tietysti luovuttaa, jos hänen aikansa loppuu. Lisäys synnyttääkin pienen shakkieettisen pulman: onko joukkueen kapteenilla tuomarin ominaisuudessa jopa velvollisuus huomauttaa oman aikansa loppumisesta?

30. elokuuta 2011

Voi jospa osais pelata shakkia

Viimeistään tällaisen aseman (Lerner-Dorfman 1980) nähdessään minuntasoinen pelaaja oivaltaa osaamisensa vajavaisuuden.



Valkea alkaa ja voittaa. Vain yksi ainoa valkean siirto johtaa voittoon.

Pitäisi ilmeisesti joskus myös lukea niitä loppupelikirjoja, eikä ainoastaan ostaa niitä.

17. elokuuta 2011

JSM:n 3. divisioonan ohjelma

JSM 2011–2012 -turnauksen 3. divisioonan ohjelma julkaistiin tänään. Kaikki ottelut pelataan lauantaisin:

Lohko 2 (HSL / länsi)

  • 17.9.2011: LauttSK 3 – MatSK 5
  • 15.10.2011: HSK 5 – LauttSK 3
  • 19.11.2011: LauttSK 3 – EtVaS 4
  • 14.1.2012: VihdSK – LauttSK 3
  • 11.2.2012: LauttSK 3 – LeSi

Lohko 4 (HSL / itä)

  • 17.9.2011: MatSK 6 – LauttSK 2
  • 15.10.2011: LauttSK 2 – I-HSK 4
  • 19.11.2011: HSK 6 – LauttSK 2
  • 14.1.2012: LauttSK 2 – RikSha
  • 11.2.2012: Me-Ra – LauttSK 2

LauttSK:n otteluiden järjestely helpottui viimevuotisesta:

  • Ei matkaotteluita. Kolmosjoukkue pelaa kerran Vihdissä.
  • Kaikilla joukkueillamme ei ole yhtä aikaa kotiottelua, kuten oli helmikuussa 2011.

15. elokuuta 2011

Elokuun pelaaja: Seppo Järvinen

Shakkisiirtojen oppiminen

9 vuotta vanhempi veli opetti, kun olin 10-vuotias.

Kuinka usein pelaat shakkia?

1960-luvun jälkeen oli 15–20 vuoden tauko, ja välillä pelasin vain työpaikkapelejä. Nykyään pari kertaa viikossa: kuulun myös Itä-Helsingin Shakkikerhoon, jossa pelaan maanantaisin. Lisäksi pelaan viikonlopputurnauksissa parin kuukauden välein.

Shakkikerhoon liittyminen

Liityin Helsingin Työväen Shakkikerhoon (HTS) 18-vuotiaana vuonna 1958. Se oli lähin kerho, ja työkaveri houkutteli. HTS:n toiminta lässähti 1990-luvulla, ja olin sen viimeinen puheenjohtaja. Liityin Lauttasaaren Shakkikerhoon 2000-luvun alussa.

Saavutukset shakissa

Olisin noussut shakkimestariksi 1960–70-lukujen taitteessa, mutta ratkaisevassa pelissä tein yhden huonon siirron Karhulan Työväen Shakkikerhon mestaruusturnauksessa.

Makea voitto

Voitin Ilmari Branderin nuorten SM-kisojen alkukierroksilla 1950-luvun lopulla. Suomen Shakki kirjoitti: "Hieno voitto Branderista. Tuleeko Järvisestä yllätysmestari?" Brander voitti nuorten Pohjoismaiden mestaruuden samana vuonna.

Katkera tappio

Pelasin veljen kanssa 100 pelin ottelun, joka oli tasatilanteessa ennen viimeistä peliä. Siinä veli pelasi siirron, joka näytti häviävän upseerin. Kun löin upseerin, veli teki ratsulla matin ja voitti ottelun.

Unohtumaton shakkikokemus

Pelasin kirjailija Mauri Sariolan kanssa satoja pelejä pienestä panoksesta hänen työhuoneellaan 1960-luvulla. Maurin täytyi voittaa yksi peli minun 10 voittoani vastaan. Hän ei koskaan yrittänyt ottaa siirtoja takaisin eikä selitellyt, vaan ilmoitti aina heti häviön jälkeen: "Käännetään lauta."

Arvokkaimmat päänahat

Voitin Paul Keresin simultaanissa Helsingin työväentalolla 1960-luvulla. Mukana oli noin 30 pelaajaa. Pelin jälkeen Keres ei ensin antanut nimikirjoitusta pöytäkirjaan, mutta lopulta veti siihen viivan.

Avausvalikoima

Avopelejä.

Pelityyli

Reipasta hyökkäyspeliä. Heikkouksia on loppupeli, vahvuuksia keskipelin sekavat asemat, joissa pääsee sommittelemaan.

Shakkimotto

Pilke silmäkulmassa.

Shakki-idolit

Ojasen Kallea tuli seurattua.

12. elokuuta 2011

Shakkia-ryhmässä on paljon materiaalia

Facebookin Shakkia-ryhmä.

JSM 2011–2012 -kokoonpanot

Lauttasaaren Shakkikerho pelaa viime vuoden tapaan kolmella joukkueella syyskuussa alkavassa JSM 2011–2012 -turnauksessa. Kolmosjoukkueessamme pelaavat eivät tarvitse omaa lisenssiä, koska kerho hankkii joukkuekohtaisen lisenssin, jolla kannustamme uusia ja satunnaisia pelaajia mukaan JSM-otteluihin.

Otteluihin voi ilmoittautua Nimenhuudossa heti kun JSM-kauden ohjelma on julkaistu elokuussa. Nimeämme joukkueiden kokoonpanot kaksi viikkoa ennen ottelua. Varapelaajat nimetään ilmoittautumis-, ei vahvuusjärjestyksessä.

Joukkueidemme vakiokokoonpanot pöytäjärjestyksessä:

LauttSK 1 (selokeskiarvo 2000), 2. divisioona

  1. Pekka Kauppala (2115)
  2. Jyrki Heikkinen (2059), kapteeni
  3. Evgeny Sobenin (1952)
  4. Tuomas Pitkänen (1940)
  5. Timo Joutsivuo (1936)

LauttSK 2 (selokeskiarvo 1875), 3. divisioona

  1. Petr Veselý (elo 1936)
  2. Pentti Wigelius (1928)
  3. Seppo Järvinen (1888)
  4. Mikko Piippo (1828), kapteeni
  5. Kimmo Turtiainen (1796)

LauttSK 3 (selokeskiarvo 1731), 3. divisioona

  1. Timo Siikonen (1777)
  2. Jukka Paukku (1746)
  3. Reijo Rautio (1738)
  4. Leo Hämäläinen (1711)
  5. Tommi Laaksovuori (1683)

Varapelaajat:

  1. Matti Varjokallio (1674)
  2. Simo Valkeajärvi (1616)
  3. Kim Paasonen (1606)
  4. Kari Valli (1603)
  5. Arto Heimonen (1588)
  6. Aaro Jalas (1587)
  7. Tero Henttonen (1548)
  8. Jonne Koski (1502)
  9. Mikko Laakso (1499)
  10. Ville Liang (1494)
  11. Janne Kauppinen (1462), kapteeni
  12. Hannu Stordell (-)
  13. Henry Joseph (-)

2. divisioonan ohjelma on jo julkaistu. Ykkösjoukkueemme pelaa "Helsingin länsilohkossa", jossa meidät on sijoitettu toiseksi HSK 3:n jälkeen. Lohkon 6 ottelusta 2 pelataan sunnuntaina:

  • la 17.9.2011: LauttSK – Remi 2
  • la 15.10.2011: LauttSK – ESK 2
  • su 16.10.2011: EtVaS 3 – LauttSK
  • la 14.1.2012: I-HSK 3 – LauttSK
  • su 15.1.2012: HSK 3 – LauttSK
  • la 11.2.2012: LauttSK – KirkSK

11. elokuuta 2011

Cupin aikatasoitukset

Lauttasaaren syyscupiin osallistuu 22 pelaajaa. Cupin perussäännöt ovat samat kuin aiemmin:

  • Pelaajat jaetaan 4 alkulohkoon, joissa jokaisessa on 3–6 pelaajaa.
  • Jokainen alkulohko tehdään suunnilleen yhtä vahvaksi.
  • Pelaajat sopivat keskenään, milloin pelaavat ja missä.
  • Jokaisesta ottelusta jaetaan pisteitä 3–0 tai 2–1.
  • Jokaisen alkulohkon 2 parasta pääsee pudotuspeleihin.

Uutena sääntönä jokaisessa pelissä annetaan aikatasoitusta alempaan vahvuusluokkaan kuuluvalle.

Päivitys: Alla mainitut vahvuusluokat ja aikatasoitukset korvattiin uusilla vuonna 2012.

Vahvuusluokat:

  • A (seloluku vähintään 2000)
  • B (1700–1999)
  • C (1400–1699)
  • D (alle 1400 tai ei selolukua)

1. ja 2. pelin aikatasoitukset (vahvuusluokan ero 6 min.):

  • 24 + 30 min. (A–B, B–C, C–D)
  • 18 + 30 min. (A–C, B–D)
  • 12 + 30 min. (A–D)

3. ja 4. pelin aikatasoitukset (vahvuusluokan ero 3 + 3 min.):

  • 12 + 18 min. (A–B, B–C, C–D)
  • 9 + 21 min. (A–C, B–D)
  • 6 + 24 min. (A–D)

5. pelin aikatasoitukset (vahvuusluokan ero 1 + 1 min.):

  • 4 + 6 min. (A–B, B–C, C–D)
  • 3 + 7 min. (A–C, B–D)
  • 2 + 8 min. (A–D)

Jos pelaajat kuuluvat samaan vahvuusluokkaan, pelataan kuten aiemmin: ensin inkrementtiajoilla (20'+10", 10'+05") ja mahdollinen 5. peli ajalla 6 + 5 minuuttia (mustalle riittää tasapeli).

10. elokuuta 2011

Are you looking for a chess club in Helsinki?

Since we started publishing this blog more than two years ago, our small chess club has become quite well known among Finnish chess players even outside the Helsinki area. More important, however, is the fact that many new chess players have found their way to our club. Blogging has been a great way to market our hobby and our club!

We have mostly blogged in Finnish, because the majority of our members and the Finnish chess community in general is Finnish speaking. In addition, we have published a few articles in English just to make ourselves known among foreign chess friends either visiting Helsinki or staying here for a year or two.

As a result of these few English posts, many chess friends from all over the world have visited our club evenings during the last two years. For them being able to find and visit a chess club in Helsinki has been a memorable part of their stay in Finland.

If you are a chess player planning to visit Finland, you should consider playing a couple of hours chess with us on any Wednesday evening. In case you are staying here for longer time, you are welcome to join our club -- in that case you can play for our team and compete in national and local team championship tournaments.

Welcome to Lauttasaari Chess Club in Helsinki!

8. elokuuta 2011

Ilmajoen SM-blixtit 6.–7.8.2011

Joukkuepikashakin SM-kisat pelattiin Seinäjoen kupeessa Ilmajoella 6.–7.8.2011. Ilmajoki-halli tuntui edellisten vuosien pelipaikkoihin verrattuna viihtyisältä: tilavalta ja hyvin ilmastoidulta. Tilaongelmaa ei ollut, koska mukana oli tavallista vähemmän joukkueita (155); ilma vaihtui hyvin, koska viikonloppuna enimmäkseen satoi – ihanteellinen ilma shakinpeluuseen.

Ykkösjoukkueemme (Jyrki Heikkinen, Seppo Järvinen, Jukka Paukku, Tero Henttonen) sijoittui täsmälleen turnauksen puoliväliin (78:s). Lauantain alkuryhmän sijoituksemme oli 10/21, sunnuntain 2. sijoitusryhmän 22/27. Täydelliset tulokset ovat järjestäjäseuran Maakunnan Shakin sivuilla.

Mainittavin (puolikas) päänahka oli tasapelini mestaruuden voittaneen Turun Työväen Shakin kansainvälistä mestaria Riho Liivaa vastaan. Vahvuusluvullaan 2686 Liiva on pikashakin selolistan kärjessä 80 pisteen erolla!

Pelimatka järjestyi helposti ja edullisesti Matinkylän Shakkikerhon linja-autolla, jolla taisi kulkea suurin osa pääkaupunkiseudun pelaajista. Ensi vuonna pelataan taas hiukan lähempänä Helsingistä katsoen, nimittäin Porissa.

3. elokuuta 2011

Lauttasaaren pikapelimestaruus 3.8.2011

Lauttasaaren Shakkikerhon pikapelin mestaruusturnaus pelattiin perinteisesti ravintola Seurasaaren terassilla juuri ennen joukkuepikapelin SM-kisoja.

17 hengen täyskierrosturnauksen voitti selvästi vieraileva shakkimestari Jyrki Parkkinen (kuvassa voittopokaalin kanssa), ja yhtä selvästi toiseksi tuli kerhomme uusin pelaaja, tšekkivahvistus Petr Veselý.

Tulokset:

  1. Jyrki Parkkinen (15½/16)
  2. Petr Veselý (13)
  3. Jyrki Heikkinen (11)
  4. Petri Mäki-Fränti (10)
  5. Olavi Mattila (9½)
  6. Seppo Järvinen (9½)
  7. Antti Suominen (9½)
  8. Eero Patola (9)
  9. Matti Rantanen (8)
  10. Tero Lehtinen (7½)
  11. Jukka Paukku (7½)
  12. Tero Henttonen (7½)
  13. Kimmo Turtiainen (6)
  14. Timo Siikonen (5)
  15. Pentti Wigelius (5)
  16. Matti Varjokallio (3½)
  17. Hannu Stordell (0)