Shakkisiirtojen oppiminen
Opin siirrot mummoltani noin 7–8 vuoden ikäisenä, ja hänen kanssaan tuli pelailtua sillon tällöin. Varsinainen harrastaminen alkoi 2021 helmikuussa, kun shakki kasvoi YouTubessa suosiossa ja ajattelin, että tuota olisi kiva lähteä pelailemaan, ja koukkuunhan sitä tulikin jäätyä.
Kuinka usein pelaat shakkia?
Joka viikko bulletia sen verran, mitä jaksan ja kerkiän. Rapid-versio on jäänyt vähälle viime aikoina, mutta yleensä sitä tuli pelailtua pari peliä parin päivän välein. Lauttasaaren kirjastossa olen käynyt laudan kanssa pelailemassa joka viikko myös.
Shakkikerhoon liittyminen
Yritin 2021 kesällä käydä katsomassa millaista kerhotoiminta on, koska en tiennyt, minkä tasoisia pelaajia siellä on ja millaista se on. Oli jotenkin hankala löytää mitään paikkaa, mahdollisesti osittain covidin takia ja sivut olivat sekavia, saattoi lukea että johonkin aikaan on shakkia, menin paikan päälle mutta en nähnyt missään ketään.
2022 yritin uudestaan ja näin Lauttasaaren kirjastossa aloittelijoiden kerhon. Ajattelin että yritetään nyt taas, ja siellä on sen jälkeen tullut käytyä aktiivisesti. Kerhossa myös houkutteli paljon, että siellä ei käytetä kelloa vaan pelataan kaikessa rauhassa.
Saavutukset shakissa
Varmaan isoin saavutus tällä hetkellä on suorituspalkinnon saaminen Lauttasaaren shakkikerhon järjestämässä turnauksessa. Kokemuksia odottaen, ehkä tulevaisuudessa on jotain isompaa.
Paras peli
Netissä pelasin aikanaan 1400-vahvuista pelaajaa vastaan. Hän pelasi sisilialaista puolustusta, ja alkupeli meni ihan hyvin, sain +2-etuuden aikaisessa vaiheessa, mutta lautaa katsoen en edes tajunnut silloin, että näinkin vahva etu oli. Keskivaiheessa peliä taktiikat rupesivat lentämään, ja aavistinkin sen ja siirrolla 22 sain tehtyä brilliantin torninuhrauksen, joka johti upseerinvoittoon. Asema oli myös tämän jälkeen vastustajalla todella surkea, koska hänen kuninkaansa oli täysin ansassa ja pystyin tekemään hyvin rauhallisia siirtoja, tiesin että asema on helposti voitettavissa ilman vaikeuksia.
Makea voitto
Pelasin Albinin vastagambiittia daamigambiittia vastaan, ja kun vastustajani näki tämän, hän lähetti chatissa viestin (nettipeli) ja nauroi minulle, koska minä "lahjoitin" hänelle ilmaisen pelin. Koko pelin ajan hän naureskeli makeasti ja piruili ja saikin hyvän aseman, kunnes jossain kohtaa hän teki liian hitaan siirron, joka mahdollisti vastapeliä, ja voitin pelin. Voitto tuntuu aina makeammalta, kun vastustaja on liian itsevarma.
Onnekas voitto
Ensimmäisessä JSM-pelissäni tein virheen loppupelissä, mikä mahdollisti vastustajalle ainakin varman tasapelin. Mutta asema oli omiin silmiini vaikeasti pelattava ja olisi helposti päättynyt tappioksi itselleni. Kunnes hän päätti tarjota ratsujen vaihtoa, jolloin tajusin, että olen täysin voitolla, koska minulla oli laudan toisella puolella vapaasotilas, jota vastustaja ei voi pysäyttää ilman, että päästää minun kuninkaani syömään hänen loput sotilaansa.
Pahin munaus
Viimeisimmässä Lauttasaaren shakkikerhon turnauksessa minulla oli aivan mahtava asema, mitä mustilla vaan voi toivoa, ja suunnitelma oli selkeä, tein vähän laskelmia ja tein siirtoni. Harmi vain, että pelaamani siirto piti olla vasta toinen siirto – se oli selkeä munaus, ja hävisin pelin miltei heti.
Unohtumaton shakkikokemus
Varmaankin ensimmäinen klassinen turnaus, sitä ei tajunnutkaan, kuinka uuvuttavaa shakinpeluu voi olla, varsinkin pitkillä formaateilla.
Avausvalikoima
Tykkään pelata tunnettuja avauksia, joissa hyvässä kohtaa siirryn ei niin tunnettuun variaatioon, jotta tuon pientä hämmennystä vastustajalleni. Olen myös tutustunut nyt 1.d4-avaukseen ja mahdollisesti tulen tuon lisäämään repertuaariini.
Pelityyli
Avonaiset asetelmat, jotka sisältävät paljon taktiikoita. Vaikka ne ovatkin kaksiteräisiä miekkoja, on nämä yleensä asetelmia mitä yritän hakea.
Shakki-idolit
Ehdottomasti Daniel Naroditsky. Hänellä on hyvin opettavaisia videoita, joista kokeneempikin pelaaja voi oppia. Hyvät selitykset liikkeille, ja miten hän löytää näitä ideoita.
Miettimisaika
Jos odotan jotain ja haluan vain nopeata peliä, niin bullet 1'+0". Muutoin rapidista 15'+10" ylöspäin on minun juttuni.